Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Turun Kirjamessut 30 vuotta – Tiedon murros ja hyvinvoinnin taito ajankohtaisteemoina syksyn tapahtumassa

Jaa

Turun Kirjamessut juhlistaa tänä vuotta 30-vuotista taivaltaan. Suomen vanhin alan messutapahtuma järjestää eri yhteistyökumppanien kanssa seitsemän oheistapahtumaa juhlavuoteen liittyen.

Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa vahvana alan poikkitaiteellisena kulttuuritapahtumana. Uudistuva ja rohkeasti kehittyvät Turun Kirjamessut täyttää vuosittain ohjelmakatsomot. Tapahtuma järjestetään 2.-4.10. Turun Messukeskuksessa.

Ohjelmajohtaja Jenni Haukion luotsaama ohjelmakokonaisuus nostaa tämän vuoden pääteemaksi musiikin ja auditiivisen kulttuurin. Ajankohtaisteemoina ovat tiedon muutos sekä hyvinvoinnin taito.

− Kirjamessut tarttuu ajankohtaisteemojensa myötä laajasti puhuttaviin, vetovoimaisiin ja yhteiskunnallista painoarvoa sisältäviin teemoihin. Tiedon murros ravistelee käsityksiämme tiedon auktoriteeteista ja tiedon totuudellisuudesta, hyvinvoinnin taito puolestaan kiinnostaa ihmisiä jatkuvasti yhä laajemmin; mielen ja kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin halutaan panostaa aihetta käsittelevään kirjallisuuteen perehtymällä, avaa ohjelmajohtaja Jenni Haukio.

Tiedon murros

Tieto-teema on ajankohtaisempi kuin koskaan mm. valeuutisten, informaatiotulvan ja tieteen sananvapauteen kohdistuvien haasteiden vuoksi. Tutkitun tiedon arvo on suurempi kuin koskaan ja punnitulla tiedolla on erityinen arvonsa.

Tämän ajankohtaisteeman osalta ohjelmaa ovat kokoamassa mm. Suomen tietokirjailijat ry, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Turun yliopisto. Luvassa on tietoa monipuolisesti tarkasteleva ja näkökulmia avaava kokonaisuus.

− Haluamme osaltamme tuoda messuilla esille kotimaisen tiedon ja tietokirjallisuuden erittäin monipuolista kenttää. Nykyään on tarjolla runsaasti silpputietoa eri kanavissa, ja tämän silpputiedon vastapainoksi tarvitaan punnittuja ja jäsennettyjä kokonaisesityksiä, eli tietokirjoja, viestintäpäällikkö Anne Rutanen Suomen tietokirjailijat ry:stä kuvailee.

− Harkitun ja jäsennetyn tiedon tarve onkin vain kasvanut tietoympäristön murroksen myötä, hän jatkaa.

Hyvinvoinnin taito

Toiseksi ajankohtaisteemaksi on nostettu hyvinvoinnin taito. Mielen ja kehon hyvinvointi sekä itsensä kehittäminen ja johtaminen näkyvät teemoittelussa.

Hyvinvointiaiheen keskeisenä yhteistyökumppanina onViisas Elämä -kustantamo. Kustantamolla on yli 25 vuoden kokemus sekä kotimaisen että ulkomaisen tietokirjallisuuden julkaisemisesta.

− Keskitymme julkaisuohjelmassamme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Pyrimme tarjoamaan työkaluja ja oivalluksia merkitykselliseen elämään kaikilla elämän osa-alueilla, kertoo tiedotuspäällikkö Sanna Salmevaara.

− Viisas Elämä Oy:n myynti kirjakaupoissa on kasvanut kahdeksan prosenttia vuonna 2019. Tästä voinee päätellä, että Viisas Elämän julkaisema kirjallisuusgenre lisää suosiotaan ihmisten keskuudessa.

Teemaan liittyen myös Kustannusosakeyhtiö Otava tuo kokonaisuuteen mukaan lempeää hyväksymistä opastavia Hidasta Elämää -kirjoja. Teeman yhteistyötahona ovat myös Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamot Tammi, WSOY, Bazar, Readme ja Kosmos, joiden hyvinvointikirjoja tullaan esittelemään messuohjelmistossa.

Pääteeman yhteistyökumppaneina useita musiikkitapahtumien tuottajia

Turun Kirjamessujen pääteema musiikki näkyy ja kuuluu tapahtuman aikana ja jo sitä ennen monin tavoin. Turun Kirjamessut tekee yhteistyötä useiden musiikkitapahtumien kanssa ja yhteiset tilaisuudet liittyvät Turun Kirjamessujen 30-vuotisjuhlaan.

− Turun musiikkijuhlat on saanut tehdä yhteistyötä kirjamessujen kanssa jo vuodesta 2013 ja olemme ilolla mukana messujen 30-vuotisjuhlassa. Messujen suosittu Elämäni kirjat! –sarja käynnistyy elokuun musiikkijuhlilta, kun Jenni Haukio haastattelee taiteellista johtajaamme Klaus Mäkelää perjantaina 14.8. klo 14.30 Suomen Joutsenella, kertoo Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäki.

Turun Kirjamessut on mukana myös Arkkipiispan kotikonsertissa 15.8. klo 13.

Naantalin Musiikkijuhlat ja Turun Kirjamessut ovat aloittaneet uuden yhteistyön juhlavuoden kunniaksi.

− Olemme todella iloisia uudesta yhteistyöstä, joka jatkuu myös lokakuun Kirjamessujen yhteydessä säveltäjävierailujen ja musiikin merkeissä, kertoo Naantalin Musiikkijuhlien toimitusjohtaja Tiina Tunturi.

Yhteistyön aloittaa Musiikkijuhlien konsertti Katso pohjoista taivasta lauantaina 6.6. klo 19 Naantalin kirkossa. Konsertin ohjelmasuunnittelussa on mukana Kirjamessujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio, jonka valitsemaa suomalaista runoutta kokoamastaan antologiasta Katso pohjoista taivasta tulkitsevat näyttelijälegendat Seela Sella ja Esko Salminen.

− Pohjoismaista musiikkia Jean Sibeliukselta, Edvard Griegiltä ja Carl Nielseniltä esittävät mm. viulistit Elina Vähälä ja Jaakko Kuusisto, sellistit Claudio Bohorquez ja Samuli Peltonen, huilisti Patrick Gallois, käyrätorvisti Radovan Vlatkovic sekä pianistit Barry Douglas ja Juhani Lagerspetz, luettelee Tunturi.

Myös Turun filharmoninen orkesteri on mukana Kirjamessujen yhteistyökumppanina ensimmäistä kertaa. TFO mukana Turun kirjamessujen ohjelmassa juhlakonsertin ja muun kirjallisuusteemaisen ohjelmiston myötä.

Juhlakonsertti Turun Kirjamessujen 30-merkkivuoden kunniaksi järjestetään 24.9. klo 19 Turun Konserttitalossa.

− Musiikki on ammentanut teemoja kirjallisuudesta kautta aikojen. Runot ja tarinat ovat saaneet laulun muodon, ja suuret orkesteri- ja oopperateokset innoituksensa kirjallisuuden klassikkokertomuksista. Uutta lastenmusiikkia syntyy suosittujen kirjahahmojen ympärille. Näiden taiteenlajien yhteys on erottamaton, intendentti Maati Rehor kuvailee.

Myös klubeilla päästään mukaan juhlavuoden ohjelmistoon.

Toukokuussa on TS Kirjaklubi, jossa keskustelunaiheena Turun Kirjamessujen 30-juhlavuosi, Ruisrockin 50-vuotisjuhlavuosi sekä Turun musiikkijuhlat.

Turun Kirjamessujen 30-vuotisrunoklubi on vuorossa torstaina 10.9. klo 18 Turun kaupunginteatterin lämpiössä. Tapahtuman yhdessä Kirjamessujen kanssa järjestävät Runoviikko ry, Kirjan Talo ry ja Nihil Interit ry.

Yhdeksi messujen keskeisistä teemoista on nousemassa runous, jota ohjelmistossa esitellään laajasti. Jo vuonna 2019 suuren suosion saavuttaneen lastenalueen ohjelmakokonaisuutta ovat kokoamassa kirjailijat Salla Simukka ja Siri Kolu. Kirjamessut panostaa juhlavuotenaan erityisesti elämysten tarjoamiseen kaikkein nuorimmille kävijöille, tulevaisuuden lukeville ja kirjoittaville sukupolville.

Turun Kirjamessujen kanssa samaan aikaan järjestetään tuttuun tapaan myös suositut Turun Ruoka- ja Viinimessut.

Turun Kirjamessut 2.-4.10.2020 Turun Messukeskuksessa

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot messuista:

Turun Messukeskus, puh. (02) 337 111

projektijohtaja Tiina Heiskari
puh. 050 487 2015
tiina.heiskari@turnmessukeskus.fi

ohjelmajohtaja Jenni Haukio
jenni.haukio@turunmessukeskus.fi

viestintäpäällikkö Taina Pärkö-Luotonen
puh. 040 5056424
taina.parko-luotonen@turunmessukeskus.fi

#turunkirjamessut30

IG turunmessukeskus
Twitter @ Kirjamessut @ turunmessukesku
Facebook: facebook.com/turunkirjamessut

Kuvat

Lataa
Kuva: Jere Satamo
Kuva: Jere Satamo
Lataa
Kuva: Jere Satamo
Kuva: Jere Satamo
Lataa
Kuva: Jere Satamo
Kuva: Jere Satamo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku

vaihde 02 337 111http://www.turunmessukeskus.fi

Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Kesäkuun keskiviikot viihteellä ja heinäkuussa elokuviin. Turun Messukeskuksessa avautuvat ainutlaatuiset drive in -liveshow’t26.5.2020 11:13:15 EESTTiedote

Turun Messukeskuksen pihalle avautuvat kesäkuussa keskiviikkoiset drive in -livenäytökset vaihtuvin kulttuurisin teemoin. Heinäkuussa suvi-iltoja vietetään puolestaan elokuvien parissa, kun paikalle tulee Kinotourin drive in -elokuvateatteri. Koronaviruksen vuoksi järjestämiskieltolistalla ovat edelleen suuret tapahtumat, jonka vuoksi on nyt haettu toisenlaisia tapoja tarjota viihdettä ja kohtaamisia yleisölle – terveysturvallisuus, etäisyydet ja hygienia tiukasti huomioiden.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme