Turun linna alkaa järjestää kierroksia Jenna Kostetin Kuuden Katariinan jäljillä -kirjan pohjalta

Turun linnassa työskennellessään Jenna Kostet tutustui linnan Katariina-nimisiin valtiattariin, Katariina Stenbockiin, Kaarina Hannuntyttäreen, Katariina Jagellonicaan, Kaarina Maununtyttäreen, Kristiina Katariina Stenbockiin ja Carin Bryggmaniin, ja hurahti heidän elämäntarinoihinsa. Syntyi kirja Kuuden Katariinan jäljillä.
– Ajatus, että minua ennen linnassa on elänyt naisia, jotka ovat olleet osa paikan historiaa, tuntui kiehtovalta. Halusin yrittää selvittää, miten he ovat linnan kokeneet, mitä se on heille merkinnyt ja millainen vaikutus heillä on ollut linnan menneisyyteen ja nykyisyyteen, Jenna Kostet kertoo.
– Naisista ei ole kovinkaan paljon kirjoitettu historiassa, sillä suurmiehet ja heidän sotansa ovat olleet isommassa roolissa. En usko, että naisten tarinat ovat olleet yhtään sen vähäpätöisempiä, vaikka niistä ei olisikaan jäänyt dokumentteja jälkipolville.
Kuuden Katariinan jäljillä -kierroksella tarkastellaan linnaa kuuden Katariinan jalanjäljissä. Kierroksella kuullaan niin kuningattarien, piikatyttöjen, vankien kuin linnassa työskennelleiden naisten elämäntarinoita. Kierroksen on käsikirjoittanut kirjailija Jenna Kostet, ja se pohjautuu hänen samannimiseen uutuusteokseensa.
Jenna Kostet (s. 1984) on valmistunut Turun yliopistosta kansatieteen oppiaineesta. Hän työskenteli vuosia Turun linnassa. Hän on julkaissut useita teoksia, joista romaani Margaretan synti, käsittelee Turun historian naisten tummia elämäntarinoita. Myös seuraava romaani, keväällä 2024 ilmestyvä Punainen noita käsittelee aihetta.
Hän on myös suosittu neuleguru, ja hänen Kalevalan naisaiheisiin neuleisiin keskittyvällä Ihtiriekko knits -Instagram-tlilillään on yli 20 000 seuraajaa. Kostetin isä Juhani Kostet toimi ennen eläköitymistään Museoviraston pääjohtajana.
Jenna Kostet esiintyy Raision Suomalaisessa Kirjan ja ruusun päivänä lauantaina 22.4. klo 14. Haastattelijana toimii Pirjo Oksa.
Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä.
Tietokirja, Aula & Co 2023
https://aulakustannus.fi/kirjat/kuuden-katariinan-jaljilla
Haastattelupyynnöt: Aula & Co, Nora Varjama
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Pelkät arvostelukappalepyynnöt: info@aulakustannus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Kalevankatu 34
00180 HELSINKI
info@aulakustannus.fihttps://aulakustannus.fi/
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja.
Aula & Co:n omistaa nykyään Storytel Books mutta on itsenäinen yhtiö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Jiri Nikkiseltä omaelämäkerta syksyllä6.5.2025 11:28:30 EEST | Tiedote
Aula & Co julkaisee Jiri Nikkisen itsensä kirjoittaman kirjan Hyvä bore – Clifters, Beatles ja elämäni musan parissa ensi syksynä. Jiri Nikkisen musiikillinen ura kattaa lähes viisi vuosikymmentä Cliftersistä Beatles-tribuutteihin. Kirjassaan hän kertoo eloisasti ja rehellisesti lapsuutensa lähtökohdista, musiikillisesta läpimurrostaan ja henkilökohtaisesta elämästään. Nikkinen täyttää 60 vuotta 10.11.2025.
Nino Haratishvilin Booker-ehdokkaanakin ollut sukuromaani on rakkaudenosoitus Kaukasukselle25.4.2025 12:49:00 EEST | Tiedote
Kahdeksas elämä on enemmän kuin sukuromaani: se on oodi, valitusvirsi ja muistomerkki - kansalle, ihmisille, historialle ja tulevaisuudelle. Georgialaisen suklaasuvun tarina kattaa kuohuvan viime vuosisadan seitsemän sukupolven ajan. Teos on Saksan merkittävimpiä nykyromaaneja – vaikka onkin rakkaudenosoitus Kaukasukselle.
Riku Siivosen rehellinen ja ravisteleva Elämän ja kuoleman huone kuvaa synnytyssalin isän silmin24.4.2025 13:23:12 EEST | Tiedote
Miltä tuntuu seurata, kun ei voi tehdä mitään ja miltä tuntuu, kun tekee kaikkensa? Elämän ja kuoleman huone kuvaa isyyttä synnytyksen keskellä, hetkellä, jolla elämän ja kuoleman välillä on vain ohuen ohut viiva. Riku Siivonen luotaa uutuuskirjassaan isyyttä ja tunteita. Teos päästää ääneen myös kätilöt.
Tämä alkuaine sai kerran ihmiskunnan kukoistamaan – nyt se tuhoaa luontoamme31.3.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Elämän ja kuoleman alkuaine fosfori sai kerran ihmiskunnan kukoistamaan. Nyt se kylvää tuhoa. Uudessa kirjassa Paholaisen alkuaine – Elämä fosforin varassa Dan Egan kertoo tämän paholaisen alkuaineen vaikutuksista maapallolle. Jälkikirjoituksessa Baltic Sea Action Groupin Saara Kankaanrinta valottaa fosforin merkitystä Itämerelle.
Vehka Kurjenmiekan Jouka Lumisalon ihastumisoppi on feministinen lukuromaani25.3.2025 13:14:00 EET | Tiedote
Jouka Lumisalon ihastumisoppi on lukuromaani uusista aluista. Tyylillisesti se on yhdistelmä Gilmoren tyttöjä ja Bridget Jonesia. Vehka Kurjenmiekka on suosittu somevaikuttaja, joka juontaa suosittua Nobel tai ei mitään -podcastia ja kirjoittaa Nörttitytöt-sivustolla. Hänen teoksensa ovat olleet ehdolla Nuori Aleksis-, Kuvastaja- ja Tähtifantasia-palkinnon saajaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme