Turun musiikkijuhlat mukana Sustainable Travel Finland -polulla

Kestävän matkailun puolesta
Jotta matkailuelinkeino pystyy vastaamaan muuttuvaan kysyntään ja turvaamaan tulevaisuutensa, on kehityksen oltava kestävää. Tätä varten Visit Finland on kehittänyt matkailuyrityksille ja -alueille tarkoitetun Sustainable Travel Finland -ohjelman ja sillä saavutettavan Sustainable Travel Finland -merkin.
Turun musiikkijuhlien tähtäimessä on entistäkin vahvempi kansainvälistyminen sekä kestävän ja vastuullisen matkailun tukeminen. Tämän vuoksi TMJ on lähtenyt mukaan Visit Finland Sustainable Travel Finland -polulle, jossa juuri näitä arvoja kehitetään, vahvistetaan ja todennetaan. Turun musiikkijuhlat haluaa olla maamme tapahtuma-alan ja festivaalikentän edelläkävijänä työssä vastuullisen kulttuurimatkailun vahvistamisessa.
”Turun musiikkijuhlat on ohjelmistoprofiililtaan kansainvälinen ja koemme kansainvälisyyden luontevaksi. Meilläkin, kuten Suomella maana ylipäänsä, on kuitenkin vielä paljon työtä vahvemman kansainvälisen kulttuurimatkailun edistämisessä eli suomeksi sanottuna kansainvälisten matkailijoiden houkuttelemisessa. Kulttuurimatkailun potentiaali koko Suomen osalta on tunnistettu ja sen kehittäminen löytyy nykyisestä hallitusohjelmastakin. Me näemme Turun potentiaalin vielä sitäkin isompana. Kansainvälisen vetovoiman ja kulttuurimatkailun kehittämisen tavoitteet löytyvät myös Turun kaupungin strategiasta ja päättäjien historialliset kulttuuri-investoinnit eli uusi musiikkitalo, Historian ja tulevaisuuden museo ja Tanssin talo ovat tässä aivan keskeisiä. Samoin kuin majoitus- ja ravintolapalveluiden viime vuosien huima kehitys”, sanoo Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtaja Liisa Ketomäki.
”Oma vahva brändi ja profiili ja toisaalta vahva yhteistyö muiden kanssa ovat kumpikin tärkeitä. Me haluamme entistä enemmän profiloitua osaksi matkailusektoria ja Turun alueen vetovoiman eteen töitä tekevien toimijoiden kenttää ja tässä työssä STF-polku tulee meitä varmasti entisestään auttamaan”, jatkaa Ketomäki
Vastuullisuus ja kansainvälistyminen kantaa läpi Turun musiikkijuhlien tulevaisuuden
Turun musiikkijuhlien Sustainable Travel Finland -polku käynnistyi 24.5.2022 tiistaina Naantalin Kylpylässä, jossa järjestettiin STF:n oma valmennuspäivä. Valmennuspäivä oli suunniteltu osallistujien toiveiden mukaan ja sisältö oli räätälöity alueen erityistarpeiden mukaan.
Turun musiikkijuhlien myynti- ja markkinointipäällikkö Eveliina Salminen toimii TMJ:n yhteyshenkilönä sekä koordinaattorina Sustainable Travel Finland -polulla ja myös STF-merkin ansaitsemisen jälkeen. Salminen osallistui Visit Finland Akatemian valmennuspäivään Turun musiikkijuhlien edustajana.
”Vastuullisuus ja kansainvälistyminen ovat pitkään olleet Turun musiikkijuhlille tärkeitä arvoja. On loistavaa, että olemme nyt mukana STF-polulla. Sen myötä pääsemme kehittämään ja vahvistamaan näitä kahta teemaa, joiden suhteen olemme pitkään jo olleet oikeilla raiteilla. Vastuullisuuden ja kansainvälistymisen kehittäminen ei suinkaan lopu siihen, kun olemme saaneet STF-merkin”, Turun musiikkijuhlien myynti- ja markkinointipäällikkö Eveliina Salminen kertoo.
”Kulttuurimatkailu on yksi nopeimmin kasvavista matkailun osa-alueista. Turulla on entisen pääkaupungin historiallinen status ja tulevaisuuteen suuntaava dynaaminen kaupunkistrategia, upea saaristo, kehittyneet matkailu- ja ravintolapalvelut ja Turun musiikkijuhlien kaltaisia kansainvälisesti tunnettuja toimijoita. Turun musiikkijuhlat erottuu jo nyt edukseen korkealla kansainvälistymisen visiollaan ja halullaan kehittää Turun matkailullista vetovoimaa. Haluamme olla tukemassa Turun musiikkijuhlia tässä työssä”, sanoo Visit Finlandin kulttuurimatkailun asiantuntija Susanna Markkola.
Yritys, joka on saanut STF-merkin, tulee täyttää vähintään seuraavat kriteerit:
- Sitoutuminen
- Virallisen päätöksen tekeminen kestävän matkailun edistämisestä
- Sitoutuminen kestävän matkailun valtakunnallisiin periaatteisiin
- Kestävää matkailua koordinoivan henkilön nimeäminen
- Osaamisen kasvattaminen
- Tutustuminen Kestävän matkailun e-oppaaseen
- Osallistuminen Visit Finland Akatemian Sustainable Travel Finland -valmennukseen
- Nykytilan kartoitus online-itsearvioinnin kautta
- Kehittämissuunitelma
- Kestävän matkailun kehittämissuunnitelman laatiminen
- Kehittämissuunnitelma sisältää yrityksen lähtötilan kuvauksen ja toimenpidesuunnitelman. Kehittämissuunnitelman tulee huomioida kaikki yrityksen toiminnot, joita STF-merkki tulee koskemaan. Lisäksi toimenpidesuunnitelmassa tulee huomioida kaikki kestävyyden ulottuvuudet.
- Toimenpidesuunnitelma päivitetään aina STF-merkin uusimisen yhteydessä
- Vastuullisuusviestintä
- Kestävän matkailun toimenpiteistä läpinäkyvästi viestiminen kansainväliselle yleisölle
- Sertifiointi ja auditiointi
- Yrityksellä tulee olla kestävää matkailua tukeva sertifikaatti tai sertifikaattia vastaava ohjelma
- Todentaminen ja mitattavuus
- Ohjelman asettaman kriteeristön täyttyminen todennetaan Sustainable Travel Finland -onlinealustalla
- Sitoutuminen valtakunnallisiin kestävän matkailun indikaattoreihin, jotka otetaan käyttöön vuonna 2022
- Sopimus ja jatkuva kehittäminen
- Tehdään sopimus liittyen Sustainable Travel Finland -merkin käyttöön
- Sitoudutaan säännöllisin väliajoin päivittämään kestävän matkailun osaaminen, itsearviointi, kehittämissuunnitelma ja indikaattorit, jotka STF-merkin uusiminen vaatii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina SalminenMyynti- ja markkinointipäällikköTurku Music Festival
Puh:+358405245531Puh:+358405245531eveliina.salminen@turkumusicfestival.fiLiisa KetomäkiToimitusjohtajaTurku Music Festival
Puh:+358407406200liisa.ketomaki@tmj.fiSusanna MarkkolaManager, Regional Partnerships (Lakeland), Cultural Tourism Business Development, Visit FinlandBusiness Finland - Visit Finland
Puh:+358 46 923 4272susanna.markkola@businessfinland.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nunnankatu 4
20700 Turku
http://www.turunmusiikkijuhlat.fi
Turun Musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa korkeatasoista musiikkia moneen makuun.
Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia ja ulkoilmatapahtumia. Juhlilla käy vuosittain niin kotimaisia kuin ulkomaisia huippuartisteja. Taiteellisena johtajana toimii kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Musiikkijuhlat / Turun Musiikkijuhlasäätiö sr
Gratiskonsertserie Aurora fortsätter i Konstens hus under våren 202619.12.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Konsertserien, som var pausad under hösten, återvänder till Åbo i januari.
Ilmaiskonserttisarja Aurora jatkaa Taiteen talossa keväällä 202619.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Syksyn tauolla ollut konserttisarja palaa Turkuun tammikuusta alkaen.
The Aurora free concert series will continue at the Art House Turku in spring 202619.12.2025 06:00:00 EET | Press release
The concert series, which was on hiatus during the fall, will return to Turku starting in January.
Katedralen klingar! för sista gången i Åbo domkyrka före renoveringen17.12.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Åbo musikfestpel inleder kyrkomusikveckan Katedralen klingar! med uruppförandet av ”Kortekangas Requiem” måndagen den 2 februari 2026. Biljetterna till konserten släpps fredagen den 19 december.
Katedraali soi! viimeistä kertaa Turun tuomiokirkossa ennen remonttia17.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Turun musiikkijuhlat avaa Katedraali soi! -kirkkomusiikkiviikon ”Kortekankaan Requiem” -kantaesityskonsertilla maanantaina 2.2.2026. Liput konserttiin tulevat myyntiin perjantaina 19.12.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme