Turun Osuuskauppa

Turun Osuuskauppa Suomen innostavimpien työpaikkojen joukkoon

Jaa
Turun Osuuskauppa on saanut Suomen innostavimmat työpaikat 2021 -tunnustuksen, joka viestii henkilöstön korkeasta omistautuneisuudesta sekä yrityksen pitkäjänteisestä ja osallistavasta kehittämisestä. Kyseessä on suomalaisen työelämän tunnustus, joka myönnetään vuosittain parhaille Eezy Flown PeoplePower® -tutkimukseen osallistuneille organisaatioille.

- Meillä sanonta ”henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara” ei ole klisee, vaan tosiasia. Viimeisten vuosien aikana olemme määrätietoisesti kehittäneet muun muassa työterveyshuollon palveluita, henkilökunnan vaikuttamis- ja palautekanavia, esihenkilöiden johtamisvalmiuksia sekä ottaneet koko henkilökunnan kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Iso henkilöstöteko oli sekin, että koronapandemian ollessa pahimmillaan, emme lomauttaneet tai irtisanoneet yhtäkään henkilöä, vaikka lähestulkoon kaikki hotellimme ja ravintolamme olivat suljettuina. Henkilökuntamme sai myös ylimääräisen koronapalkkion äärimmäisestä venymisestä ja joustamisesta haastavassa tilanteessa, henkilöstöjohtaja Terhi Lautkankare Turun Osuuskaupasta kertoo.

Turun Osuuskaupan vastikään tehdyn työyhteisötutkimuksen tuloksissa oli huimaa nousua ja tulos oli osuuskaupan kautta aikojen korkein. Erityisen hyviä arviointeja Turun Osuuskaupan henkilöstö antaa henkilöstön kuuntelemisesta, strategian ja tulevaisuuden näkymien viestinnästä sekä henkilökunnan hyvinvoinnista huolehtimisesta. Henkilöstöllä on myös vahva luottamus johdon päätöksentekokykyyn. Tuoreen tutkimuksen mukaan 81 prosenttia tokkilaisista suosittelisi Turun Osuuskauppaa työpaikkana. Tutkimus toteutettiin alkusyksystä ja vastausprosentti oli 86,5 prosenttia.

- Olemme todella iloisia, että olemme nyt Suomen innostavimpien työpaikkojen joukossa. Ennen kaikkea tämä on tunnustus ja kiitos henkilökunnallemme. He ovat yhdessä rakentaneet työyhteisöjä, joissa on hyvä yhteishenki ja ihmiset voivat hyvin. Meille on todella tärkeää, että henkilöstö viihtyy työssään. Iso kiitos kaikille tokkilaisille, Lautkankare summaa.

Turun Osuuskaupassa työskentelee lähes 2 300 kaupan ja palvelualan ammattilaista, joista yli 60 prosenttia on alle 35-vuotiaita. Koko henkilökunta on kannustepalkitsemisen piirissä ja nauttii S-ryhmän monipuolisista henkilöstöeduista.

Lisätietoja:

Turun Osuuskauppa, henkilöstöjohtaja Terhi Lautkankare, puh. 010 764 4004

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Turun Osuuskauppa
Turun Osuuskauppa
PL 186
20101 Turku

http://www.tok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Sale Pöytyän uudistus on valmis25.3.2024 13:32:13 EET | Tiedote

Sale Pöytyän myymälä uudistettiin uuden Sale-konseptin mukaiseksi. Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään tiistaina 26.3. − Muutaman kuukauden remontti eteni hyvin ja aikataulussa ja saimme pidettyä kaupan auki remontin läpi. Asiakkaat ymmärsivät tilanteen hyvin ja henkilökuntamme on tehnyt todella upean työn remontin keskellä, toteaa Salen ketjujohtaja Olli Saarinen Turun Osuuskaupasta. Sale-lähikauppojen valtteja ovat helppo saavutettavuus, pitkät aukiolot, asiakastarpeeseen osuva valikoima ja ennen kaikkea hyvä asiakaspalvelu. Uudistetussa ja viihtyisämmässä myymälässä on myös mukava asioida. - Uudistuksessa panostettiin erityisesti kaupan energiatehokkuuteen. Lisäksi myymälän kalustus ja kaikki kylmälaitteistot on päivitetty vastaamaan nykyisiä vaatimuksia, ja samalla myymäläilme on raikastunut. Myös valikoimia on päivitetty vastaamaan alueen asiakkaiden tarpeita ja kysyntää entistä paremmin. Uskon, että uudistettu kauppa otetaan Pöytyällä hyvin vastaan, Saarinen iloitsee. Lisäti

Äänestäminen Turun Osuuskaupan edustajiston vaaleissa alkaa – ehdolla 365 ehdokasta18.3.2024 09:00:50 EET | Tiedote

Osuuskauppa näkyy monella tavalla jäsentensä arjessa ja alueellisen elinvoiman kehittäjänä. Mitä osuuskauppa voisi tehdä paremmin ja mihin sen tulisi keskittyä alueen kehittämisessä? Tähän pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, jonka jäsenten äänestäminen alkaa nyt. Ehdolle on asettunut yhteensä 365 ehdokasta. - Turun Osuuskauppa on jäsentensä omistama yritys, jonka päätöksentekoon jäsenet voivat ottaa monella tapaa osaa. Joka neljäs vuosi valittavan edustajiston roolina on toimia äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja huolehtia siitä, että osuuskaupan palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen, kertoo asiakkuuspäällikkö Anna Sainio Turun Osuuskaupasta. Osuuskaupan vaaleissa ehdokkaaksi on voinut asettua jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä, on maksanut osuusmaksun, on täysivaltainen ja asuu jäsenalueella. - Edustajistoon valitaan Turun Osuuskaupan omistajien keskuudesta vaaleilla 60 jäsentä

Kaupunkilaisten uusi kohtaamispaikka BAR W avataan Wiklundin kulmaan14.3.2024 11:59:36 EET | Tiedote

BAR W on enemmän kuin vain baari. Se on kutsuva, eläväinen ja tunnelmallinen kohtaamispaikka kaupunkilaisuuden ytimessä. Se sopii päivään ja iltaan, arkeen ja viikonloppuun. BAR W avataan torstaina 21.3.2024. - BAR W:n sijainti kauppatorin laidalla on aivan loistava ja se suorastaan houkuttelee viihtymään. BAR W:n hyväntuulinen puheensorina hyvien juomien äärellä houkuttelee niin kaupunkilaisia kuin hotellivieraitakin. Sinne voi poiketa shoppailun lomassa ja työmatkustajakin voi sulkea läppärinsä rentoutuakseen hyvän juoman ääressä. Sään salliessa nautitaan ja tunnelmoidaan ravintolan terassilla. ​BAR W on myös illanviettopaikka ja treffipaikka kaupungin ytimessä. Loppuviikosta dj vauhdittaa menoa pitkälle yöhön, maalailee Turun Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Timo Hällfors ravintolan tunnelmaa. BAR W:n myötä Wiklundin katutasossa aiemmin toimineen Wine Bar Axel W:n toiminta päättyy ja se on suljettuna 17.3.2024 alkaen. - Toteutamme Wiklundin 1. kerroksen ravintoloiden tiloissa pieniä uudis

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye