Turussa jo yli sata DNA:n 5G-tukiasemaa! Näin verkko on laajentunut kaupungissa reilun vuoden aikana
10.2.2021 10:30:00 EET | DNA Oyj | Tiedote

Ensimmäisen, Kupittaan itäisiä naapureita palvelevan tukiaseman jälkeen DNA:n 5G-verkko avautui loppuvuoden 2019 aikana laajemmalle keskustaan ja Pohjolaan. Vuoden 2020 avausneljänneksen aikana ensimmäiset tukiasemansa saivat keskustasta pohjoiseen sijaitsevat kaupunginosat: Moisio, Runosmäki, Nättinummi, Liljalaakso, Teräsrautela ja Hepokulta. Koillisessa ensimmäinen 5G-peiton saanut alue oli Jäkärlä, lounaassa Moikoinen ja Kukola.
Kesäkuussa 2020 Turun alueen 5G-peiton vahvistamista jatkettiin vauhdilla, ja lukuisia uusia parannuksia tehtiin viikoittain. Vuoden toisella puolikkaalla uusia 5G-tukiasemia otettiin käyttöön huomattavasti enemmän kuin alkuvuonna, ja nyt leijonanosa Turun kartasta hehkuu pinkkinä 5G-peiton merkiksi. Turun 5G-verkon parantaminen jatkuu läpi vuoden 2021.
”DNA:n 5G on saatavilla ainakin paikoittain jo Turun kaikilla 27 postinumeroalueella. Myös ympäryskuntien yhteyksiä on parannettu, joten Maskusta voikin nyt ajella aina Armonlaaksoon asti poistumatta 5G-alueelta. Sama pätee Naantali–Kaarina-reitille”, kertoo DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari.
Oman asuinalueensa tilanteen näkee helpoiten DNA:n 5G-peittokartasta, joka on saatavissa osoitteessa www.dna.fi/5G. Peittokartan päivittymisessä on viivettä, minkä vuoksi aivan uusimmat tukiasemat eivät välttämättä vielä näy.
Turku kilvoittelee Tampereen kanssa kolmannesta sijasta
DNA:n 5G-verkko on toiminnassa jo 84 paikkakunnalla Suomessa. Tukiasemien lukumäärässä mitattuna Turku on yli sadalla tukiasemallaan tällä hetkellä kaupunkivertailun jaetulla kolmannella sijalla yhdessä Tampereen kanssa; vain Helsingissä ja Vantaalla niitä on enemmän. Laarin mukaan Turun alati vahvistuva 5G-peitto mahdollistaa nopeammat yhteysnopeudet moniin erilaisiin tarkoituksiin.
”Kaupungissa rakennukset, ihmiset ja tukiasemat ovat luonnollisesti tiheämmässä kuin esikaupunkialueella. Keskimääräinen etäisyys tukiasemaan on siis keskustojen ulkopuolella suurempi, jolloin tarvitaan usein ulkomokkula, jotta kantava yhteys saadaan tuotua rakennukseen sisälle asti. Tilanne tulee toki muuttumaan, kun useampia 5G-taajuuksia otetaan käyttöön, vaikka nopeimmat 5G-yhteydet saavutetaankin juuri korkeimmilla taajuuksilla”, Laari kertoo.
Rakentamisen tässä vaiheessa DNA tarjoaakin 5G-palveluita etenkin taajama-alueilla. Lisäksi, erityisesti pientaloalueilla, pyritään mahdollistamaan nopea, vakaa ja edullinen vaihtoehto 4G-mokkulalle tai kiinteälle verkkoyhteydelle. Tällainen palvelu on DNA Koti 5G, joka tuo omakotitaloon, paritaloon tai rivitaloon nopean ja toimintavarman netin.
DNA:n 5G-verkko kattaa jo yli 1,8 miljoonaa ihmistä ja sen palveluita on tarjolla 84 paikkakunnalla. Verkkoa rakennetaan tauotta, ja kymmeniä tukiasemia avataan viikoittain eri puolille Suomea. Itä- ja Pohjois-Suomen osalta 5G-verkkoa alkaa rakentaa DNA Oyj:n ja Telia Finland Oyj:n yhteisesti omistama Suomen Yhteisverkko Oy, jonka kolmivuotinen rakennusprojekti käynnistyy vielä alkuvuoden aikana.
Lisätietoja medialle
Jarkko Laari, radioverkkojohtaja, DNA Oyj, puh. 044 044 4949, jarkko.laari@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA:n 5G-peittokartta: https://www.dna.fi/5G
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Kysely: Suomalaisilta selvä linjaus millainen on paras etätyömalli – DNA kulkee vastavirtaan viimeaikaisen kehityksen kanssa23.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Samalla kun moni työnantaja kiristää toimistovaatimuksiaan, DNA on päättänyt pitää kiinni mallista, jota yhtiö on noudattanut jo pitkään. DNA:lla ei ole lähityöpakkoa, eikä yhtiö seuraa toimistolla vietettyjen päivien määrää. DNA on myös tutkinut aihetta sekä sisäisesti että laajemmin ulkoisesti. DNA:n teettämän Digitaalinen elämä -tutkimuksen mukaan 41 prosenttia niistä suomalaisista, joiden on mahdollisuus tehdä etätöitä, työskentelee suurimman osan ajasta työpaikalla. Noin joka viides ilmoittaa työskentelevänsä yhtä paljon sekä toimistolla että etänä, ja 23 prosenttia kertoo työskentelevänsä suurimman osan ajasta etänä. 61 prosenttia niistä, joiden on mahdollista tehdä etätöitä, kertoo, että hybridityö olisi heille sopivin tapa tehdä töitä.
Survey: Finns Clearly Favor a Specific Remote Work Model, DNA Is Going Against the Recent Trend23.9.2026 08:30:00 EEST | Press release
While many employers are tightening their return-to-office requirements, DNA has chosen to stick with the model it has followed for years. At DNA, there is no office attendance mandate, and the company does not track the number of days employees spend in the office. DNA has also researched the topic both internally and through broader external studies. According to the Digital Life survey commissioned by DNA, 41% of Finns who have the opportunity to work remotely spend most of their working time at their workplace. Around one in five report working equally from the office and remotely, while 23% say they work remotely most of the time. Among those who have the possibility to work remotely, 61% state that hybrid work would be the most suitable way for them to work.
Ainakin 18 000 lasta kohtaa seksuaalista häirintää verkossa joka viikko – DNA ja Suojellaan Lapsia ry tekevät ilmiön näkyväksi Helsingin Kansalaistorilla10.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Ainakin 18 000 lasta kohtaa seksuaalista häirintää sosiaalisessa mediassa joka viikko Suomessa, osoittavat tuoreet tutkimusluvut. DNA ja Suojellaan Lapsia ry tekevät ilmiön näkyväksi Helsingin Kansalaistorilla 10. syyskuuta alkaen installaatiolla, joka havainnollistaa hätkähdyttävällä tavalla lapsiin verkossa kohdistuvan häirinnän mittakaavaa. Samalla halutaan tehdä kuvakaappauksesta jokaisen lapsen ja aikuisen tuntema digiturvataito, joka voi auttaa lasta hakemaan apua häirintätilanteissa.
At Least 18,000 Children Encounter Sexual Harassment Online Every Week – DNA and Protect Children Bring the Issue to Life at Helsinki's Kansalaistori Square10.9.2026 08:15:00 EEST | Press release
At least 18,000 children in Finland experience sexual harassment on social media every week, according to recent research findings. DNA and Protect Children (Suojellaan Lapsia ry) are bringing visibility to the issue with an installation at Helsinki's Kansalaistori Square starting on 10 September. The installation powerfully illustrates the scale of online harassment targeted at children. At the same time, the initiative aims to make taking screenshots a widely recognized digital safety skill for both children and adults, helping children seek support when they encounter harassment online.
DNA:n elokuun 2026 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n elokuun kuluttajamyynnissä korostuivat Applen uusimmat iPhone 17 -sarjan puhelimet sekä koululaisten tarpeisiin hankitut edullisemmat Android-laitteet. Poikkeuksellisesti myydyimpien puhelinten listalla nähtiin laitteita vain kolmelta valmistajalta. Yritysasiakkaiden hankinnoissa suosituimpia olivat edelleen premium-luokan älypuhelimet ja kustannustehokkaat 5G-laitteet. Älykellojen puolella lasten kellopuhelimet jatkoivat vahvaa kasvuaan, ja ZTE K2 säilytti asemansa myydyimpänä laitteena jo viidettä kuukautta peräkkäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
