Turvallisuusalan usko kasvuun näkyi FinnSec-messuilla
FSM pitää FinnSec-messuja tärkeimpänä alan tapahtumana Suomessa ja on osallistunut messuille useasti. ”Esittelemme muun muassa kameravalvontaratkaisuja, videoanalytiikkaa, paloilmoitinjärjestelmiä ja henkilöturvajärjestelmiä päämiestemme kanssa yhdessä. Mukana osastolla on toistakymmentä päämiestä, joilla on omat esittelijänsä paikalla. Asiakaskohtaamiset ja tapaamiset messuilla ovat meille erittäin tärkeitä”, kertoo viestintäpäällikkö Henna af Hällström FSM:stä. ”Toimme osastolle paljon tuotteita ja tekniikkaa, josta saimme myös kiitosta. Uskon, että tuotteiden näkeminen ja asiantuntijoiden kohtaaminen osastollamme on suuri vahvuutemme.”
FinnSec-messuilla näkyi, miten näkymättömästä tiedosta on tullut älykkäiden ratkaisujen kautta turvallisuusalalle uusia toiminnallisuuksia, jotka auttavat yritysjohtoa monilla tavoin. Tiedolla johtamisesta ja tiedonhallinnasta puhuttiin paljon FinnSec-messujen seminaareissa. FinnSec-messulla julkaistiin Finnsecurity ry:n suhdannekatsaus, joka kertoo turvallisuusalan liiketoimintanäkymien olevan positiivisemmat kuin yleiset talouskehityksen näkymät.
”Turvallisuuden palvelujen laadun merkitys korostuu myös entisestään”, kertoo tapahtuman toimeksiantajan Finnsecurity ry:n toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää. ”Olemme tyytyväisiä FinnSec-messuihin. Innolla odotamme vuoden 2021 tapahtumaa, jolloin FinnSec-messujen rinnalla Helsingissä järjestetään vahva palo- ja pelastusalan tapahtuma Turvallisuus-messut, jotka järjestettiin 2018 Tampereella.”
Turvallisuus-messujen toimeksiantaja on Suomen Palokalustoliikkeiden Yhdistys ry, jonka puheenjohtaja Timo Kangasniemi uskoo yhden ison tapahtumakokonaisuuden kiinnostavuuteen. ”Tavoitteenamme on uudistaa Turvallisuus-messuja ja tehdä niistä entistä kansainvälisemmät. FinnSec-messujen kanssa tarjoamme sekä kotimaisille että ulkomaalaisille palo-, pelastus- ja turvallisuusalan ammattilaisille ja turvallisuudesta vastaaville yhteisen kiinnostavan näyttämön lokakuussa 2021 Helsingissä.”
Johtava turvallisuusteknologian ja -palvelujen foorumi
Messukeskus järjesti FinnSec 2019 turvallisuusteknologian ja -palvelujen foorumin 2.–3.10.2019 Messukeskuksessa Helsingissä Finnsecurity ry:n toimeksiannosta. FinnSec 2019 järjestettiin samanaikaisesti Kiinteistö ja Avita Audiovisual Expon sekä Cyber Security Nordic -tapahtuman kanssa. www.finnsec.fi #finnsec2019
Lisätietoja: tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.comKuvia tapahtumasta: http://mediabank.messukeskus.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Habitare näyttää miten designkatsomo muuntuu perjantai-iltana Susijengin Saksa-ottelua seuraavaksi urheilukatsomoksi12.9.2025 15:37:45 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus elää tapahtumien mukana, ja parhaillaan käynnissä oleva Habitare tekee peliliikkeen perjantai-iltana näyttäen, miten Suomen suurimman huonekalu- ja sisustustapahtuman designkatsomo muuttuu hetkessä kisakatsomoksi. Susijengin kello 17 alkavan Saksaa vastaan pelattavan ottelun suoraa lähetystä voi seurata yllättävässä paikassa Habitaren päälavalla kisaeväitä nauttien. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Habitaren valinnat 2025 – paras osasto, tuote ja kiinnostava ilmiö11.9.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Habitaren valinnat 2025 tehtiin tapahtuman avajaispäivänä kolmessa kategoriassa. Tapahtuman parhaan tuotteen, osaston ja kiinnostavan ilmiön valitsivat KOKO3:n luova johtaja ja perustaja Jukka Halminen, sisustustoimittaja ja Bo Living -lehden toimituspäällikkö Piia Kalliomäki sekä Marimekon kodintuotteiden ja kuviosuunnittelun muotoilujohtaja Minna Kemell-Kutvonen. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittaja on Jolla – kilpailutyöt tutkivat levon tiloja10.9.2025 16:30:00 EEST | Tiedote
Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittajaksi on valittu Rosa Piiraisen suunnittelema Jolla. Voittaja julkistettiin Habitaressa tapahtuman avajaispäivänä keskiviikkona 10.9.2025. Kilpailun pääpalkintona oli Suomen Messusäätiön lahjoittama 5000 euron stipendi. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Helsinki Expo and Convention Centre launches smart networking app Events PRO8.9.2025 14:57:47 EEST | Press release
Helsinki Expo and Convention Centre is introducing a new smart networking app, Events PRO, at all its professional events. The app helps visitors and exhibitors connect efficiently and meaningfully – based on shared interests and goals.
Tuloksekkaita tapahtumapäiviä Events PRO -sovelluksella8.9.2025 14:41:47 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ottaa käyttöön uuden älykkään kohtaamissovelluksen, Events PROn, kaikissa ammattitapahtumissaan. Sovellus auttaa kävijöitä ja näytteilleasettajia löytämään toisensa tehokkaasti ja laadukkaasti – yhteisten kiinnostuksen kohteiden ja tavoitteiden perusteella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme