Turvapaikkapäätöksien laatu on yhä paremmalla tasolla
Hallinto-oikeudet ratkaisivat tämän vuoden tammi-maaliskuussa 537 turvapaikkapäätöksistä tehtyä valitusta, jotka koskivat suurimmaksi osaksi loppuvuonna 2019 ja alkuvuonna 2020 tehtyjä Maahanmuuttoviraston päätöksiä.
Laintulkinta- ja menettelyvirheiden osuus päätöksissä oli erittäin alhainen. Molempia oli yksi kappale (0,38 %). Korkein hallinto-oikeus ratkaisi 378 päätöstä, joissa ei todettu laintulkinta- tai menettelyvirheitä.
Jos päätös palautuu laintulkinta- tai menettelyvirheen takia viraston käsittelyyn, se tarkoittaa, että hallinto-oikeuden mukaan turvapaikkamenettely on ollut puutteellinen. Sisäministeriön asettama tavoite on, että laintulkinta- ja menettelyvirheiden osuus on alle 3 %.
- Yleisin syy sille, että hakijan päätös palautuu käsittelyyn, on se, että hakija esittää uuden selvityksen tai hänen tilanteensa on muuttunut Maahanmuuttoviraston päätöksen jälkeen. Tällöin on lain mukaan perusteltua tutkia hakijan tilanne uudestaan, kertoo oikeuspäällikkö Tirsa Forssell.
Tyypillisin tällainen syy on turvapaikanhakijan kristinuskoon kääntyminen tai siitä esitetty uusi selvitys.
Laadunvalvonta vahvistaa turvapaikanhakijan oikeusturvaa
Maahanmuuttovirastossa on kehitetty laillisuus- ja laadunvalvontaa monin tavoin viime vuosina. Turvapaikkapäätöksiä valvotaan esimerkiksi pistokokeilla ja tiettyihin erityisteemoihin keskittyvillä valvonnoilla. Erityistä huomiota kiinnitetään asioihin, joihin liittyy lainmuutoksia, uusia ohjeistuksia tai uutta linjaavaa oikeuskäytäntöä.
Sisäistä laillisuus- ja laadunvalvontaa tekee Maahanmuuttovirastossa oikeuspalvelut, joka toimii organisaatiossa erillään päätöksentekoyksiköistä. Laillisuus- ja laadunvalvonnan yhtenä tehtävänä on varmistaa myös turvapaikanhakijan oikeusturvaa.
- Viraston laillisuusvalvonnan asiantuntijat kehittävät laadunvalvonnan metodeja, joiden perusteella päätöksenteon laatua seurataan. Tavoite on havaita poikkeamat, prosesseihin liittyvät mahdolliset ongelmat sekä puuttua niihin ohjeistuksella ja koulutuksella, Forssell kertoo.
YK:n pakolaisjärjestö tärkeä yhteistyökumppani
Maahanmuuttovirasto jatkaa yhteistyötä myös YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kanssa. Vuonna 2021 UNHCR tekee Maahanmuuttoviraston toimeksiannosta selvityksen lapsen edun huomioimisesta turvapaikkapäätöksissä. Raportti valmistuu vuonna 2022.
Lapsen etu on viranomaisen työssä keskeinen periaate kaikissa tilanteissa, joissa päätös vaikuttaa lapseen.
- Lapsen etu määrittyy jokaisen lapsen kohdalla tilanne- ja tapauskohtaisesti. Sen takia arviointiin liittyy aina myös tulkintaa. UNHCR arvioi, miten lapsen etu on huomioitu turvapaikkapäätöksissä ensisijaisena päätökseen vaikuttavana tekijänä, Forssell kertoo.
Toisena erityisteemana seurataan ihmiskauppa-asioihin liittyviä päätöksiä. Tarkoituksena on kehittää tulosten perusteella ihmiskauppaan liittyviä päätöksentekoprosesseja.
FAKTA: Hallinto-oikeus käsittelee turvapaikkapäätöksistä tehdyt valitukset
- Maahanmuuttovirasto on turvapaikka-asioissa ensimmäinen päätöksentekoaste. Jos hakija saa kielteisen päätöksen, hänellä on oikeus hakea muutosta päätökseen hallinto-oikeudesta. Suurin osa kielteisen päätöksen saaneista valittaa päätöksestä.
- Hallinto-oikeus toimii ja ratkaisee valituksenalaisen asian itsenäisesti. Jos hakijan tilanne muuttuu valitusvaiheessa, hallinto-oikeus palauttaa asian Maahanmuuttovirastoon uudelleen käsiteltäväksi.
- Hallinto-oikeus voi hylätä valituksen tai kumota Maahanmuuttoviraston päätöksen. Jos oikeus kumoaa päätöksen, se lähettää asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.
- Jos hallinto-oikeus hylkää valituksen, hakija voi jatkaa muutoksenhakua korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO), jos KHO myöntää valitusluvan. Myös Maahanmuuttovirasto voi hakea valituslupaa, jos se on tärkeää lain soveltamisen kannalta tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi.
- Hallintotuomioistuinten oikeuskäytäntö ja korkeimman hallinto-oikeuden linjaukset ovat Maahanmuuttovirastoa sitovia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oikeuspäällikkö Tirsa Forssell, p. 0295 433 469, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
MaahanmuuttovirastoPL 10
00086 Maahanmuuttovirasto
Puh. 0295 430 431 (vaihde/switchboard))http://www.migri.fi
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Kansalaisuuslaki muuttuu 17.12.202517.12.2025 11:00:21 EET | Tiedote
Suomen kansalaisuuden saamisen edellytyksiä tiukennetaan. 17.12.2025 voimaantulevat lakimuutokset vaikuttavat toimeentuloa ja nuhteettomuutta koskeviin edellytyksiin sekä kansalaisuuden menettämiseen. Lakimuutos koskettaa kaikkia 17.12.2025 tai sen jälkeen jätettyjä kansalaisuushakemuksia.
Tilapäistä suojelua ei jatkossa enää myönnetä Suomessa, jos hakijalla on tilapäisen suojelun oleskelulupa toisessa EU-maassa8.12.2025 11:00:20 EET | Tiedote
Maahanmuuttovirasto on muuttanut päätöskäytäntöään Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan unionin neuvoston uusien päätösten mukaiseksi, eikä enää lähtökohtaisesti myönnä tilapäistä suojelua niille, joilla on jo tilapäisen suojelun oleskelulupa toisessa EU-maassa. Neuvosto toi esille heinäkuussa 2025 päätöksessään periaatteen siitä, että henkilö voi saada tilapäiseen suojeluun liittyviä oikeuksia vain yhdessä jäsenvaltiossa kerrallaan. Tämän periaatteen noudattaminen varmistaa ja välttää päällekkäiset rekisteröinnit. Neuvoston päätöksen jälkeen virasto aloitti uuden linjauksen valmistelun.
Finnish Immigration Service has updated its application volume forecasts24.11.2025 11:01:01 EET | Press release
The foresight network of the Finnish Immigration Service has updated its application volume projections for the end of 2025 and for the year 2026. The foresight network consists of experts who meet three times a year to make quantitative and qualitative forecasts about migration to Finland and about asylum seekers arriving in Finland.
Migrationsverket har uppdaterat sin prognos om antalet ansökningar24.11.2025 11:00:46 EET | Pressmeddelande
Migrationsverkets framsynsnätverk har uppdaterat sin prognos om antalet ansökningar i slutet av 2025 och år 2026. Framsynsnätverket består av experter som samlas tre gånger per år för att utarbeta kvantitativa och kvalitativa prognoser om migrationen till Finland och om asylsökande som anländer till Finland.
Maahanmuuttovirasto on päivittänyt arvionsa tulevaisuuden hakemusmääristä24.11.2025 11:00:16 EET | Tiedote
Maahanmuuttoviraston ennakointiverkosto on päivittänyt arvionsa loppuvuoden 2025 ja vuoden 2026 hakemusmääristä. Ennakointiverkosto on kolme kertaa vuodessa kokoontuva asiantuntijaryhmä, joka muodostaa määrällisiä ja laadullisia arvioita Suomeen kohdistuvasta muuttoliikkeestä ja pakolaisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme