Tuska-festivaali

Tuskan ohjelma täydentyy – mukana Faith No More

Jaa
Faith No More, Baroness, Symphony X ja Oranssi Pazuzu nähdään Helsingin Suvilahdessa 26.–28.6.2020 järjestettävässä Tuskassa.

Tuskan jo entuudestaan väkivahva ohjelmisto täydentyy neljällä uudella artistilla. Pääesiintyjäkattauksen sinetöi itseoikeutetusti Mike Pattonin johtama Faith No More, jonka Suomeen tuloa on fanien keskuudessa ehditty jo hekumoida Eurooppaan ulottuvan kiertueen julkaisun jälkeen. Tämä metallin ja kokeellisen rockin edelläkävijä on kulkenut pidättelemättömästi omia polkujaan 80-luvulta saakka ja yhdistänyt mättöönsä vaikutteita funkin, progressiivisen rockin ja hip hopin kautta melkein mistä tahansa musiikin genrestä bossa novasta loungeen. Faith No Moren merkkiteoksiin kuuluvat muun muassa albumit ”The Real Thing”, ”Angel Dust” ja ”King For A Day, Fool For A Lifetime”. Yhtyeen viimeisin kokopitkä ”Sol Invictus” ilmestyi vuonna 2015.

Yhdysvaltalainen Baroness on myös tunnettu tinkimättömästä tyylistään. Kesäkuussa 2019 uusimman ”Gold & Grey” -albuminsa julkaissut nelikko lipuu sludgen sekä progressiivisen ja vaihtoehtoisen metallin aavoilla, jonne melodiset linjat ja maukkaasti sovitetut kitaravallit tuovat virtauksia jopa modernin indierockin saarilta.

Symphony X:n progressiivisessa jyrässä kuuluu uusklassisen metallin vaikutus. Kimurantit rytmit ovat New Jerseyn kasvattien ilmaisun ytimessä, mutta sehän ei tukan heilutusta haittaa. Vuonna 1994 perustetun bändin suurimpiin menestyksiin kuuluvat levyt ”Paradise Lost” ja ”Iconoclast”.

Ensimmäiseltä Pohjois-Amerikan kiertueeltaan juuri palannut Oranssi Pazuzu tutkii black metalin ja psykedeelisen rockin tummaa avaruutta. Vuonna 2016 ilmestyneellä ”Värähtelijä”-albumillaan kansainvälistäkin huomiota saanut yhtye on ilmoittanut seuraavan levynsä ilmestyvän Nuclear Blastin kautta.

Early Crow -liput menivät tänä vuonna ennätyksellisen vauhdikkaasti, ja rajoitettu erä on myyty loppuun. Tiketin, Ticketmasterin ja Lippu.fi:n verkostoissa on saatavilla nyt vuoden loppuun asti kolmen päivän Late Crow -lippuja alk. 155€. Kolmen päivän VIP-paketit ovat myynnissä alk. 279€. Lisätietoa myynnissä olevista lipputyypeistä.

Tuska 2020 varmistuneet esiintyjät:

Korn, Gojira, Faith No More, Deftones, Baroness, Symphony X, Insomnium, Jinjer, Vltimas, High On Fire, Perturbator, Midnight, Oranssi Pazuzu, Hacktivist ja Skynd.

Muista esiintyjistä, lippukategorioista ja niiden hinnoista tiedotetaan myöhemmin. Tuskan ikäraja on 18 vuotta.

TUSKA
26.–28.6.2020
Helsinki, Suvilahti

#tuskafestival

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiedottaja:
Niklas Nuppola
p. +358 40 552 74 94
niklas@fme.fi


Promoottori:
Jouni Markkanen
p. +358 500 574636
jouni@fme.fi

Kuvat

Lataa
Faith No More, kuva: Jimmy Hubbard.
Faith No More, kuva: Jimmy Hubbard.
Lataa
Baroness
Baroness
Lataa
Symphony X
Symphony X
Lataa
Oranssi Pazuzu
Oranssi Pazuzu
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tuska-festivaali
Kaikukatu 2 C 15
00530 Helsinki

https://www.tuska.fi/

Tuska on Helsingin Suvilahdessa vuosittain järjestettävä kolmipäiväinen metallifestivaali. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tuska-festivaali

Tuska 2025 keräsi Suvilahteen jälleen 60 000 festivaalivierasta29.6.2025 23:26:36 EEST | Tiedote

Tuska 2025 keräsi kolmen festivaalipäivän aikana 60 000 kävijää Helsingin Suvilahteen. Viikonlopun aikana koettiin metallin tähtihetkiä todella monenkirjavissa kesätunnelmissa, auringonpaisteesta sadekuurojen kautta sunnuntaiaamuun jännittämään saadaanko festivaaliportit uhkaavien rajuilmojen ja tuulenpuuskien vuoksi auki ollenkaan. Avauspäivä perjantai kokosi yhteen 22 000 metallipäätä, mikä on kaikkien aikojen ennätysperjantai Tuskassa. Lauantain pääpäivänä Suvilahteen vaelsi 20 000 hevikansalaista ja sunnuntaina juhlaväkeä kokoontui 18 000. Karhu Main Stagella täysin rinnoin nauttivia Tuskalaisia tanssittivat mm. päivän pääesiintyjät, Göteborg-melodeath-soundin luoja In Flames, saksalaisen power metallin ykkösnimi Powerwolf, sekä amerikkalainen, uudelle tasolle deathcoren vienyt Lorna Shore. Muita yleisömagneetteja olivat Tuska-kansan pikkusormensa ympärille kiertänyt saksalainen bailukone Electric Callboy, amerikkalainen hardcore-pohjainen Knocked Loose, groovaavaa ja modernia melo

Tuska 2025 valtaa Suvilahden viikonloppuna – tässä kootusti tietoa festivaalin järjestelyistä23.6.2025 07:25:00 EEST | Tiedote

Helsingin Suvilahti muuntuu jälleen viikonloppuna tummanpuhuvan festivaaliväen kohtaamispaikaksi, kun Tuska valtaa tantereen perjantaista 27.6. sunnuntaihin 29.6. Esiintyjinä nähdään muun muassa In Flames, Electric Callboy, Powerwolf, Slaughter To Prevail, Lorna Shore, Motionless In White sekä lukuisia muita. Tässä tietopaketti festivaalin käytännön järjestelyistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye