Tutkijoiden yö Helsingin kaupungintalolla on merensininen
28.9.2022 12:34:32 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote

Tutkijoiden yötä vietetään koko Euroopassa vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Suomen ympäristökeskus kumppaneineen järjestää tänä vuonna Helsingin kaupungintalolla merentutkimukseen keskittyvän tapahtuman. Syyskuun 30. päivänä klo 15–19 pidettävän tapahtuman tavoitteena on jakaa tietoa Itämerestä kaikille ja innostaa nuoria merentutkimuksen urapoluille.
Jututa tohtoria, kaivele rantahiekkaa tai kurkista vesireppuun
Helsingin kaupungintalon tapahtumassa on tilaisuus tutustua merentutkimuksen kansainväliseen maailmaan ja kuulla nykyisten Itämeren tutkijoiden urapoluista.
Paikan päällä on muun muassa mahdollisuus osallistua mikromuovityöpajaan, esittää kysymyksiä Suomen ympäristökeskuksen Itämeri-tohtoreille, ja arvailla muoviroskan pysyvyyttä merivedessä. Meren ravintoverkon pikkueliöitä – vesikirppua kavereineen – tutkaillaan Harakan luontokeskuksen asiantuntijoiden opastuksella. Rotarit esittelevät Vesireppu-nimellä kulkevaa työkalupakkia, jonka avulla innostetaan kouluja ja koululaisia seuraamaan veden tilaa. Itämeren suojeluteot tulevat tutuiksi BSAG:n opissa. Tapahtumassa pääsee myös kuulemaan, miten erieliöiden elinympäristössä luonnonäänet sekoittuvat ihmisen tuottamiin desibeleihin.
Tapahtuma näkyy Helsinki-kanavalla
Tutkimuksen merituulia voi myös haistella Helsinki-kanavalla klo 15:00–18:20.
Merentutkimusta esittelevä tapahtuma on osa Euroopan komission rahoittamaa BlueNIGHTs-hanketta. Tapahtumia on samana päivänä kahdeksassa kaupungissa, kuudessa maassa ja kuuden meren äärellä. Itämeren lisäksi tapahtuma järjestetään Pohjanmeren, Atlantin, Adrianmeren, Välimeren ja Mustanmeren rannikoilla. Suomessa BlueNIGHTs-hanketta vetää Suomen ympäristökeskus SYKE. Sen kumppaneina tapahtumaa ovat järjestämässä Baltic Sea Action Group BSAG, Rotary Piiri 1410, Helsingin kaupunki ja Harakan luontotalo.
Tapahtumapaikka: Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erikoissuunnittelija Ljudmila Vesikko, s-posti: etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. +358 400 148 565
Suunnittelija Eija Rantajärvi, etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. +358 400 148 563
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (SYKE) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. SYKE on tutkimuslaitos, jossa työskentelee 650 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Viikkokatsaus 30.3–2.4.202626.3.2026 13:34:03 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Torkan fortsätter vara utmanande – många sjöar och grundvattennivåer är låga26.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Grundvattennivåerna ligger under det normala i stora delar av landet, med undantag för Lappland. Situationen har förvärrats av en ovanligt snöfattig vinter, långa köldperioder, en tidig vår samt en långvarig torka särskilt i östra Finland. Enligt prognosen kommer de stora sjöarna i östra Finland att förbli låga även i år. Vårens och sommarens torka kan påverka tillgången på vatten, jordbrukets skördar, risken för skogsbränder, vattentransport, rekreationsanvändningen av vattendrag samt energiproduktion. Nederbörden under våren avgör vilka effekter torkan slutligen kommer att ha.
Kuivuustilanne jatkuu haastavana – monet järvet ja pohjavedet matalalla26.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Pohjavesien pinnat ovat tavanomaista matalammalla useilla alueilla Lappia lukuun ottamatta. Tilannetta ovat pahentaneet poikkeuksellisen vähäluminen talvi, pitkät pakkasjaksot, aikainen kevät sekä erityisesti Itä-Suomessa pitkään jatkunut kuivuustilanne. Ennusteen mukaan Itä-Suomen suuret järvet pysyvät tänäkin vuonna matalalla. Kevään ja kesän kuivuus voi vaikuttaa talousveden riittävyyteen, maatalouden satoihin, maastopaloihin, vesiliikenteeseen, vesistöjen virkistyskäyttöön ja energiantuotantoon. Kevään sademäärät vaikuttavat lopullisen kuivuustilanteen kehittymiseen.
Muovi ei kuulu maaperään vaan kiertoon – puutarhurin muovivalinnat näkyvät maaperässä pitkään24.3.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Muovi on vakiinnuttanut paikkansa paitsi kodeissa myös kotipuutarhoissa: ruukuissa, katteissa, sidontanaruissa ja multapusseissa. Oikein käytettynä se kestää ja kiertää. Maaperään päätyessään muovi ei kuitenkaan katoa, vaan pilkkoutuu mikromuoviksi, joka voi säilyä ympäristössä pitkään.
Tutkijat: Suomessa ei tunnisteta energiaköyhyyttä23.3.2026 07:03:50 EET | Tiedote
Suomalaisista kotitalouksista noin 7–15 prosenttia on energiaköyhiä, mikä suurimmillaan tarkoittaa noin 300 000 kotia. Aalto-yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan energiaköyhyys liittyy muun muassa lämmitysmuotoon, asuinpaikkaan, työmarkkinatilanteeseen, perhekokoon ja sukupuoleen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


