Tutkimus: aikuisten koronarokotushalukkuuteen vaikuttavat tekijät vaihtelevat ikäryhmittäin
21.5.2021 12:26:14 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Ihmisten rokotushalukkuuteen vaikuttavat tekijät vaihtelevat iän mukaan. Näin todetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa, jossa selvitettiin Suomessa asuvien aikuisten koronarokotushalukkuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä.
Tutkimuksen aineisto kerättiin Taloustutkimuksen toteuttamalla verkkokyselyllä, jonka kaksi ensimmäistä kyselykierrosta ajoittuivat huhtikuuhun 2020 ja seuraavat saman vuoden toukokuuhun sekä joulu-marraskuun vaihteeseen. Tutkimuksen jälkeen kyselyä on jatkettu ja viimeisin kyselykierros toteutettiin kuluvan vuoden huhtikuussa.
Rokotteiden turvallisuus korostuu ikääntyneillä, nuorilla ammattilaisten suositukset ja rokottautumisen helppous
Tutkimuksen mukaan kaikkein vahvin syy ottaa koronarokote on huoli vakavasta koronavirustaudista. Tämä syy korostui kaikilla ikäryhmillä.
Alle 50-vuotiaiden halukkuuteen ottaa rokote vaikuttavat erityisesti rokotuksen helppous ja terveydenhuollon ammattilaisten antamat suositukset. Vanhemmilla näiden seikkojen merkitys on selvästi pienempi.
”Tämä on tärkeää tietoa, kun yhä nuorempien ikäryhmien rokotukset lähestyvät. Tiedämme jo aiemmista tutkimuksista, että ikääntyneet ovat halukkaampia ottamaan koronarokotuksen kuin nuoret. Saatua tietoa voidaan käyttää muun muassa rokotusten järjestämiseen ja rokotuksia koskevan tiedon kohdentamiseen sitä eniten tarvitseville. On tärkeää, että ihmiset ovat selvillä voimassa olevista rokotussuosituksista ja että rokotettavana käyminen on tehty mahdollisimman mutkattomaksi”, sanoo THL:n erityisasiantuntija Timothée Dub.
Rokotushalukkuutta laskee tutkimuksen mukaan erityisesti huoli rokotteisiin liitetyistä haitoista ja rokotteiden turvallisuudesta. Turvallisuuteen liittyvät käsitykset vaikuttavat erityisesti yli 50-vuotiaiden rokotushalukkuuteen. Tätä nuoremmat puolestaan eivät aina koe tarvetta rokotteen ottamiseen, koska oma riski sairastua koetaan pieneksi.
Rokotushalukkuus kääntynyt tutkimuksen jälkeen selvään nousuun
Viime vuoden huhti- ja joulukuun välillä halukkuus ottaa koronarokote laski hieman. Niiden osuus, jotka olivat halukkaita ottamaan rokotteen, laski huhtikuun 70 prosentista marras-joulukuun 64 prosenttiin.
Nyt kuluvan vuoden huhtikuussa tutkimuksen jälkeen tehdyn uusimman kyselykierroksen mukaan rokotushalukkuus on kääntynyt selvään kasvuun. Tällä hetkellä 74 prosenttia ottaisi rokotteen, jos sitä tarjottaisiin.
Rokotusluottamus on Suomessa perinteisesti ollut kansainvälisesti verraten korkealla tasolla.
”Oma tutkimusaineistomme on koottu viime vuonna ajalta, jolloin rokotteet eivät vielä olleet käytössä ja kansalaiskeskustelussa korostuivat rokotteiden myyntilupiin ja hyväksymisprosessiin liittyvät asiat. Tämä näkyi myös lievänä laskuna halukkuudessa ottaa rokote. THL:n huhtikuussa tekemän uuden kyselyn ja valtioneuvoston kanslian kevään aikana tekemien Kansalaispulssi-kyselyiden mukaan rokotushalukkuus on kevään mittaan jälleen vahvistunut, kun rokotteet on otettu käyttöön. Tästä kertoo käytännössä myös rokotuskattavuuden nopea nousu varsinkin ikääntyneiden keskuudessa”, kertoo THL:n erikoistutkija Jonas Sivelä.
Tutkimuksen pohjana olevaan verkkokyselyyn osallistui kullakin kyselykierroksella noin 1000 Suomessa asuvaa aikuista. Osallistujat oli valikoitu siten, että tutkittavan joukon ikä-, sukupuoli- ja asuinpaikkajakauma vastasivat tilastollisesti Suomen 18–79-vuotiasta väestöä.
THL jatkaa rokotushalukkuuden seurantaa yhteistyössä valtioneuvoston kanslian kanssa Kansalaispulssi-kyselyn yhteydessä.
High but slightly declining COVID-19 vaccine acceptance and reasons for vaccine acceptance, Finland April to December 2020 (Cambridge University Press)
Lisätietoja:
Timothée Dub (englanniksi)
THL
erityisasiantuntija
etunimi.sukunimi@thl.fi
Jonas Sivelä
THL
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 37/20263.9.2026 15:01:03 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 3.9. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ke 9.9. THL:n uudeksi tietoylijohtajaksi on valittu Tomi Malmström. Hän aloittaa tehtävässä 1.10. Malmström siirtyy THL:ään Nordic Healthcare Groupista (NHG). Lisätiedot: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120 Blogit ke 9.9. Tiedolla johtaminen on vaikuttavan hyvinvointityön perusta. Kirjoittajat: Pia Hakamäki, kehittämispäällikkö, hyvinvoinnin edistämisen ja palvelujärjestelmän tuki ja Anne Sahrio, hyvinvointikoordinaattori, Yhteisöpalvelut, Kuopion kaupunki. to 10.9. Mini-in
Jätevesitutkimus: alfa-PVP:n käyttö vakiintunut, kokaiini edelleen nousussa3.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Alfa-PVP:n käyttö keskittyy edelleen voimakkaasti Etelä- ja Länsi-Suomeen, etenkin pääkaupunkiseudulle. Käytön lisääntyminen on taittunut, mutta käyttömäärät näyttävät vakiintuneen varsin suuriksi. Kokaiinia käytetään aiempaa enemmän lähes koko Suomessa, osoittaa THL:n tuore jätevesitutkimus. Tulokset tarjoavat näkymän huumeiden käyttöön sekä valtakunnallisesti että paikallisesti 32 kaupungissa eri puolilla Suomea.
THL viikolla 36/202627.8.2026 15:56:51 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 27.8. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset to 3.9. Jätevesitutkimuksen tulokset huumeiden käytön alueellisesta esiintyvyydestä ja siinä tapahtuneista muutoksista julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 to 3.9. Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterien laatutietoraportit julkaistaan. THL julkaisee perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hoitoilmoitusrekisterien tietosisältöä kuvaavat laatu- ja kuvailutietoraportit. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 pe 4.9. Vanhuspalveluje
Tutkimus: Nuorten ruokavalinnat ovat vielä kaukana terveellisen ja kestävän ruokavalion tavoitteista – uusia yhteiskunnallisia toimia tarvitaan26.8.2026 00:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten ravitsemuksessa näkyvät pitkälti samat haasteet kuin aikuisten ruokavalioissa, kertoo THL:n toteuttama Nuorten ravitsemustutkimus. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä syödään liian vähän, punaista lihaa ja lihavalmisteita liikaa. Nykyinen ruokaympäristömme ei riittävästi tue nuorten terveellisten ruokavalintojen tekemistä, minkä vuoksi tarvitaan ennen kaikkea uusia yhteiskunnallisia toimia.
Byt skärmtid mot naturtid – redan 15 minuter ger hälsofördelar25.8.2026 00:15:00 EEST | Pressmeddelande
Naturtid är ett enkelt sätt att främja hälsa och välbefinnande i vardagen. Med naturtid avses all tid vi tillbringar i naturen, oavsett om det handlar om en närpark, skog, strand eller annan grön eller blå miljö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
