FIBS

Tutkimus: Inklusiivisuus on yrityksille monimuotoisuutta olennaisempaa – D&I-työn johtaminen ja toimenpiteet eivät vielä ole valtavirtaa

Jaa
Yritysvastuuverkosto FIBSin uuden tutkimuksen mukaan 65 % suomalaisista yrityksistä pitää tällä hetkellä inklusiivisuutta eli kaikkia osallistavaa, yhdenvertaista ja syrjimätöntä toimintatapaa olennaisena tekijänä liiketoimintansa kannalta. Monimuotoisuutta eli työntekijöiden keskinäistä erilaisuutta (diversiteettiä) pitää olennaisena noin joka toinen yritys. Monimuotoisuuden ja inkluusion (D&I) johtaminen ja käytännön toiminta ei ole vielä kovin systemaattista yrityksissä. Vaikka D&I on jo joka toisen yrityksen toimintastrategiassa ja aiheesta keskustellaan säännöllisesti johtoryhmissä, vain harva on esimerkiksi sisällyttänyt monimuotoisuuden ja inkluusion johdon kannustin- ja palkitsemisjärjestelmään tai kokeillut anonyymiä rekrytointia. 71 % yrityksistä arvioi monimuotoisuuden merkityksen kasvavan seuraavan viiden vuoden aikana maltillisesti.

FIBSin uuden Monimuotoisuus ja inkluusio yrityksissä -tutkimuksen mukaan suuret suomalaiset yritykset pitävät monimuotoisuutta ja erityisesti inkluusiota jo melko olennaisina tekijöinä liiketoimintansa kannalta.

Inklusiivisuutta eli kaikkia osallistavaa, yhdenvertaista ja syrjimätöntä toimintatapaa pitää tärkeänä 65 prosenttia yrityksistä, monimuotoisuutta eli työntekijöiden keskinäistä erilaisuutta (diversiteettiä) taas noin joka toinen (54 %).

Merkillepantavaa kuitenkin on, että noin joka kymmenes kyselyyn osallistuneista yrityksistä ei pidä monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta (D&I) kovinkaan tai lainkaan tärkeänä tekijänä toimintansa kannalta. Lisäksi noin kolmannes ei osannut ottaa kantaa teeman olennaisuuteen.

Joitain monimuotoisuutta ja inkluusiota tukevia toimenpiteitä on jo melko yleisessä käytössä yrityksissä, osa taas selvästi harvemmissa: Esimerkiksi valtaosa (71 %) yrityksistä on tarjonnut henkilökunnalle koulutusta epäasialliseen käytökseen puuttumisesta, huomioinut esteettömyyden toimitiloissaan (66 %) sekä kartoittanut ja poistanut selittämättömiä palkkaeroja (60 %). Sen sijaan vain seitsemän prosenttia yrityksistä on kokeillut anonyymiä rekrytointia ja alle viidesosalla on rekrytoinnissa käytössä monimuotoisuus- tai esteettömyyslauseke.

Systemaattinen monimuotoisuusjohtaminen ei myöskään ole vielä valtavirtaa: vaikka joka toinen kyselyyn vastannut yritys on sisällyttänyt monimuotoisuuden ja/tai inkluusion toimintastrategiaansa ja D&I-kysymyksistä keskustellaan säännöllisesti johtoryhmässä, vain noin 40 prosenttia yrityksistä on esimerkiksi asettanut D&I-johtamiselle tavoitteita tai tehnyt toimintasuunnitelman D&I:n edistämiseksi. Lisäksi vain harva (7 %) huomioi D&I:n johdon kannustin- ja palkitsemisjärjestelmässä ja alle viidennes on asettanut johtoryhmän kokoonpanolle diversiteettitavoitteet.

FIBSin toimitusjohtaja Kimmo Lipponen kehottaa erityisesti niitä yrityksiä, jotka eivät vielä juurikaan panosta monimuotoisuuteen ja inkluusioon, ryhtymään nyt rivakasti toimeen.

"On hyvä nähdä, että yrityksissä ollaan jo yleisesti ottaen melko hyvin kartalla monimuotoisuuden ja inkluusion merkityksestä liiketoiminnan kannalta, mutta selvästi monilla riittää vielä tehtävää," Kimmo Lipponen sanoo.

"Suomalaisten yritysten yksi suurimpia lähitulevaisuuden haasteita on työvoimapula, joka on pian krooninen ongelma kaikilla toimialoilla. Rekrytointikilpailussa auttaa hyvä työnantajamaine, mikä tänä päivänä tarkoittaa yhä useammalle työpaikkaa, jossa jokainen voi olla aidosti oma itsensä ja kaikkia työntekijöitä kohdellaan yhdenvertaisesti taustoista riippumatta. Nyt jos koskaan yritysten kannattaa käynnistää strateginen monimuotoisuus- ja inkluusiotyö, joka tutkitusti korreloi positiivisesti paitsi työnantajamaineeseen myös tuottavuuteen, riskienhallintaan ja innovatiivisuuteen."

 

Osaamistaso, sitoutuminen ja viestintä suurimpia D&I-haasteita – Monimuotoisuuden ja inkluusion merkitys kasvaa yritysten arvioiden mukaan tulevaisuudessa maltillisesti

 

Merkittävimpinä monimuotoisuuden ja inkluusion haasteina yritykset pitävät tällä hetkellä henkilöstön osaamista ja koulutusta, ylimmän johdon ja henkilöstön sitoutumista teemaan sekä D&I-viestintää. Vähintään 40 prosenttia yrityksistä näkee, että kaikkiin kolmeen haasteeseen olisi melko tai erittäin tärkeää löytää ratkaisu omassa organisaatiossa seuraavan puolen vuoden aikana.

71 prosenttia yrityksistä arvioi, että monimuotoisuuden merkitys omalle yritykselle tulee kasvamaan joko hieman tai paljon seuraavan viiden vuoden aikana. Inkluusion kohdalla vastaava luku on 64 %. Teemaan käytettävien resurssien ei kuitenkaan uskota lisääntyvän samaan tahtiin: suurin osa yrityksistä (63 %) arvioi, että monimuotoisuuteen ja inkluusioon kohdennettavat resurssit tulevat pysymään samana tulevan viiden vuoden aikana.


Tutkimus


FIBSin Monimuotoisuus ja inkluusio yrityksissä -tutkimuksessa kartoitettiin suurten suomalaisten yritysten D&I-johtamisen käytäntöjä, haasteita ja tulevaisuuden näkymiä. Tutkimus on monipuolisin tähän mennessä aiheesta tehty selvitys Suomessa. Kyselyyn vastasi 103 yrityksen HR-johtajaa, toimitusjohtajaa ja muuta D&I:stä vastaavaa henkilöä. Vastaajat edustavat liikevaihdoltaan Suomen tuhatta suurinta yritystä sekä merkittävimpiä osuuskuntia ja muita toimijoita. Kohderyhmästä kerätty aineisto antaa kohtuullisen hyvän yleisen kokonaiskuvan tutkituista ilmiöistä. Lisäksi vastaukset edustavat hyvin kohderyhmän kokonaisvaltaista rekisteripoimintaa taustamuuttujien suhteen. Tutkimuksen toteutti FIBSin toimeksiannosta Innolink puhelinhaastatteluina ja sähköpostikyselynä 6.6.-30.9.2022. Tutkimustulosten analyysissä FIBSiä tuki Includia Leadership.

Median edustajat voivat tilata tutkimusraportin käyttöönsä osoitteella: tarja.laakkonen@fibsry.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kimmo Lipponen, toimitusjohtaja, FIBS, 040 758 7247, kimmo.lipponen@fibsry.fi
Tarja Laakkonen, viestintäpäällikkö, FIBS, 0400 877 396, tarja.laakkonen@fibsry.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

FIBS
Eteläranta 10
00130 Helsinki

https://www.fibsry.fi/

FIBS on Pohjoismaiden suurin yritysvastuuverkosto, kestävän liiketoiminnan vauhdittaja ja yritysten asiantuntijuuden kehittäjä. Autamme yhdistämään vastuullisuuden ja liiketoiminnan käytännön tasolla. www.fibsry.fi

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye