Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Tutkimus: Itä- ja pohjoissuomalaiset menettivät eniten elinvuosia – ennenaikaisessa kuolleisuudessa on edelleen selvät alueelliset erot

13.9.2022 02:00:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa
THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa oli edelleen vuosina 2017–2019 selvät alueelliset erot menetetyissä elinvuosissa. Itä- ja Pohjois-Suomen alueella asuvat menettivät elinvuosia pääsääntöisesti enemmän kuin Länsi- ja Etelä-Suomessa asuvat.

Menetetyt elinvuodet tarkoittavat tässä tutkimuksessa sitä elinvuosien määrää, joka jäi elämättä alle 80-vuotiaana tapahtuneen kuoleman vuoksi.

Miehet menettivät eniten elinvuosia Kainuun, Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilla. Naiset puolestaan menettivät eniten elinvuosia Lapin, Etelä-Savon, Kymenlaakson ja Satakunnan hyvinvointialueilla. Sekä naisille että miehille ennenaikaisia kuolemia aiheuttivat eniten verenkiertoelinten sairaudet, syövät ja alkoholiin liittyvät kuolemansyyt.

Alue-eroja menetetyissä elinvuosissa ja niiden kehitystä on tutkittu Suomessa vuodesta 2002. Kehitys on ollut myönteistä: ennenaikainen kuolleisuus on pienentynyt kaikilla hyvinvointialueilla. Miehillä menetetyt elinvuodet ovat vähentyneet keskimäärin kolmanneksen (33 %) ja naisilla neljänneksen (24 %).

Kokonaiskuolleisuus ei kuitenkaan ole pienentynyt samaa vauhtia maan eri osissa. Suotuisinta kehitys on ollut miehillä Keski-Pohjanmaan, Helsingin ja Pirkanmaan hyvinvointialueilla ja vähiten suotuisaa Pohjanmaan ja Etelä-Savon hyvinvointialueella. Naisilla myönteinen kehitys oli suurinta puolestaan Kanta-Hämeen, Vantaan-Keravan ja Helsingin hyvinvointialueilla ja pienintä Etelä-Savon ja Satakunnan hyvinvointialueilla.

Alueellisten erojen tunnistaminen auttaa kohdentamaan palveluja

Menetettyjen elinvuosien tarkastelu tarjoaa tietoa niistä kuolemansyistä ja väestöryhmistä, joihin kullakin hyvinvointialueella pitäisi suunnata aiempaa vaikuttavampia ehkäisy- ja hoitotoimia.

”Tärkeimmät alue-eroja aiheuttavat kuolemansyyt olivat verenkiertoelinten sairaudet ja alkoholisyyt sekä tapaturmaiset kuolemansyyt. Nämä ovat sairausryhmiä, joissa iso osa kuolemista voitaisiin välttää ennaltaehkäisyn, varhaisen toteamisen ja tehostuneen hoidon keinoin”, toteaa THL:n kehittämispäällikkö Suvi Parikka.

Menetettyjen elinvuosien alue-erojen taustalla on väestön terveydentilaan ja terveyskäyttäytymiseen liittyviä alueellisia eroja sekä eroja palvelujärjestelmän toiminnassa.

”Eroihin voi liittyä myös rakenteellisia tekijöitä, kuten alueen sosioekonomiseen rakenteeseen liittyviä eroja. Esimerkiksi pienituloisuus on yleisempää ja korkea-asteen koulutus harvinaisempaa monilla Itä- ja Pohjois-Suomen alueilla verrattuna Etelä- ja Länsi-Suomeen”, sanoo THL:n tutkimusprofessori Seppo Koskinen.

Tutkimuksessa hyödynnettiin Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston tietoja. Kuolleisuuden mittarina käytettiin menetettyjä elinvuosia (PYLL, Potential Years of Life Lost) ikävälillä 25–80 vuotta. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa Parempi tietopohja ja palvelujen optimointi sote-uudistuksen tueksi (IMPRO) -hanketta.

Lisätietoa

Hyvinvointialueittaiset tulokset menetetyistä elinvuosista ovat saatavilla THL:n tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet.fi:stä:
Sotkanet.fi

Tutkimuksesta tiiviisti: Toteutuuko alueellinen tasa-arvo menetetyissä elinvuosissa?

Parempi tietopohja ja palvelujen optimointi sote-uudistuksen tueksi (IMPRO)

Yhteystiedot

Suvi Parikka
kehittämispäällikkö
THL
puh. 029 524 7959
etunimi.sukunimi@thl.fi

Seppo Koskinen
tutkimusprofessori
THL
puh. 029 524 8762
etunimi.sukunimi@thl.fi

Elsi Lindell
tilastotutkija
THL
puh. 029 524 7989
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 21/202613.5.2026 15:03:19 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka viikko. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 13.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 19.5. Lastensuojelutilasto julkaistaan klo 10. Tilastoon sisältyy tiedot lastensuojeluilmoituksista, lastensuojelun asiakkaista ja sijoituksista kodin ulkopuolelle. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 Uutiset ti 19.5. Uutta tietoa lasten ja nuorten ADHD-diagnoosien ja ADHD-lääkkeiden käytön yleisyydestä. Lisätiedot: elisa.lautala(at)thl.fi, puh. 029 524 7244 ke 20.5. Sairaanhoidon chat-vastaanotot paransivat saatavuutta, mutta läsnäkäynnit eivät merkittävä

THL viikolla 20/20267.5.2026 15:09:34 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 7.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ma 11.5. Hyvinvointialueiden rahoitusmalli vaatii jatkokehittämistä, ja työssä tulisi selvittää muiden muassa nykymallin kannusteita, demografista mallia sekä alueiden verotusoikeutta, katsoo THL. Laitos on julkaissut oman ehdotuksensa rahoitusmallin jakokehittämiseksi tulevina vuosina. Lisätiedot ja materiaalipyynnöt: piritta.rautavuori(at)thl.fi Uutiset ma 11.5. Raskaudenkeskeytykset 2025 -tilasto. Sisältää tietoja raskaudenkeskeytyksistä ja keskeytystoimenpiteistä ikäryhmittäin k

Päihde- ja riippuvuuspalvelut murroksessa – asiointi siirtyy peruspalveluihin, joissa rakenteita ja osaamista on vahvistettava6.5.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Päihde- ja riippuvuuspalvelut ovat siirtymävaiheessa, jossa asiointi painottuu yhä enemmän peruspalveluihin. Muutos tarjoaa mahdollisuuksia varhaisempaan tukeen ja tehokkaampaan hoitoonohjaukseen, mutta edellyttää palvelurakenteiden, yhteistyön ja osaamisen määrätietoista kehittämistä peruspalveluissa. Muuten uhkana on, etteivät palvelut vastaa ihmisten moninaistuviin tarpeisiin, todetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreessa Päihde- ja riippuvuuspalvelujen tila raportissa. Esimerkiksi vuonna 2024 alkoholin käytön vuoksi perusterveydenhuollon päihde- ja riippuvuushoidossa asioi 56 prosenttia enemmän asiakkaita kuin vuonna 2019. Vastaavasti erikoissairaanhoidossa asiointi on vähentynyt. – Päihde- ja riippuvuusasiointi näyttäisi siirtyvän yhä enemmän perusterveydenhuoltoon ja muihin peruspalveluihin. Tämä edellyttää, että palvelukokonaisuudet ja ammattilaisten osaaminen tukevat muutosta, sanoo erikoistutkija Kristiina Kuussaari THL:stä. - Päihde- ja riippuvuuspalvelujen tul

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye