Tutkimus: Joka kolmas korkeakouluopiskelija haluaisi valmistuttuaan yrittäjäksi
25.10.2019 09:00:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Tärkeimmät syyt yrittäjyyshalukkuudelle ovat mahdollisuus päättää itsenäisesti työstä ja mahdollisuus toteuttaa itseään. Tulokset selviävät Suomen Yrittäjien tänään julkaisemasta Opiskelijasta yrittäjäksi 2019 -tutkimuksesta.
- Väestön vanhenemisen ja teknologisen murroksen ravistelema Suomi tarvitsee uusia osaavia yrittäjiä luomaan työtä ja uudistamaan yrityskenttää, Mikkilä huomauttaa.
Eniten yrittäjähalukkaita on maa- metsätalousaloilla, tekniikan aloilla sekä kaupan, hallinnon ja oikeustieteiden alalla opiskelevissa. Yrittäjähalukkuus on vahvempaa miehissä kuin naisissa. Ruotsinkieliset ja muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat kokevat yrittäjyyden houkuttelevampana kuin suomenkieliset.
Yrittäjäksi haluavista opiskelijoista noin puolet suuntaisi ensisijaisesti työnantajiksi. 69 prosenttia halukkaista aikoisi kasvattaa tulevaa yritystään vähintäänkin mahdollisuuksien mukaan. Kansainvälisille markkinoille yrityksensä veisi reilu puolet.
Kaikista opiskelijoista 57 prosenttia pitää yrittäjyyttä hyvänä keinona edistää yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita.
Opintojen ohessa yrittävistä valtaosa haluaa jatkaa yrittäjinä
Kolme prosenttia korkeakouluopiskelijoista toimii opintojen ohessa yrittäjänä. Osuus on kasvanut hienoisesti neljän vuoden takaisesta. Opiskelijayrittäjistä neljä viidestä haluaisi valmistumisen jälkeen jatkaa yrittäjyyttä.
- Opiskelijoissa on paljon luovuutta ja osaamista, joiden valjastamiseen yrittäjyys tarjoaa erinomaisen tavan jo opintojen aikana. Se, että nykyistä useampi opiskelija ei kuitenkaan tartu tähän tilaisuuteen, on pohdinnan paikka niin korkeakouluille kuin muille yrittäjyyden edistäjille, Suomen Yrittäjien opiskelijatoiminnasta vastaava verkostokoordinaattori Heiju Simola kommentoi.
Keskimääräistä enemmän yrittäjiä on maa- ja metsätalouden sekä humanististen ja taidealojen opiskelijoissa. Miesopiskelijat toimivat naisia useammin yrittäjinä.
Korkeakoulujen yrittäjyysopetuksessa ja -verkostoissa parannettavaa
Ainoastaan 14 prosenttia opiskelijoista kokee, että korkeakouluopinnot antavat hyvät valmiudet toimia yrittäjänä. Yrittäjähalukkaista opiskelijoistakin näin ajattelee joka neljäs, yrittäjäopiskelijoista joka kolmas.
Opiskelijat tuntevat myös suhteellisen huonosti korkeakoulun sisäisiä yrittäjäverkostoja ja yrittäjyysyhteisöjä. Enemmistö opiskelijoista kaipaisi lisää tietoa korkeakoulun ulkopuolisista yrittäjäverkostoista ja -yhteisöistä.
- Yrittäjyysopetus ja yrittäjyyttä tukevat yhteisölliset rakenteet ovat korkeakouluille selvä kehittämisen kohde. Ammattikorkeakoulujen ja erityisesti yliopistojen on tarjottava opiskelijoilleen nykyistä paremmat olosuhteet kehittää yrittäjäosaamista ja koeponnistaa yritysideoita, muistuttaa Joonas Mikkilä.
Näin tutkittiin
- Suomen Yrittäjät sekä Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus keräsivät jo toistamiseen yhteistyössä tietoa korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyydestä ja yrittäjyyshalukkuudesta.
- Edellisen kerran tiedonkeruu suoritettiin vuonna 2014 ja nyt vuonna 2019 se toistettiin, jälleen osana Opiskelijabarometri-tiedonkeruuta.
- Vuonna 2019 Opiskelijabarometri toteutettiin ensimmäistä kertaa kokonaisotannalla ja tiedonkeruusta tuli poikkeuksellisen laaja: vastauksia saatiin yhteensä 14 025 korkeakouluopiskelijalta.
- Sähköisellä kyselylomakkeella oli yhteensä kymmenen kysymystä, jotka käsittelivät tulevaisuuden työelämää ja yrittäjyyttä.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: YEL‑uudistus ei ole perustumassa yrittäjän reaaliaikaisiin ansioihin – työtulolaskurin ongelmat on korjattava23.7.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitysluonnoksen mukaan yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Yrittäjän ansiotulona käytettäisiin viimeksi vahvistetun verotuksen ansiotulotietoa. Mallin ongelma on, että ansiotuloja vakuutettaessa työtulo perustuisi menneisiin tuloihin. ”Valinnanvapaus on oikea suunta, mutta ansiotulomalli ei perustu reaaliaikaisiin tuloihin vaan vanhaan verotustietoon. Lisäksi työtulolaskurin ongelmat on uudistuksessa ratkaistava”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrityslähestymiskielto tarvitaan17.7.2026 07:33:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää tervetulleena oikeusministeriön valmistelemaa lakiehdotusta yrityslähestymiskiellosta. Siinä Suomessa otettaisiin käyttöön tuomioistuimen määräämä pääsykielto. – Kaupan alan työntekijät, kauppiaat ja asiakkaat joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, uhkauksia ja häirintää myymälöissä. Kaupan alan työnantajat tarvitsevat keinon suojata henkilökuntaansa toistuvalta ja vakavalta häirinnältä, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Yrittäjät: Alustatyötä on voitava tehdä myös yrittäjänä8.7.2026 20:43:49 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantaisessa työryhmässä valmisteltu luonnos alustatyölaiksi on lähetetty lausuntokierrokselle tänään. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Direktiivi ei tee alustatyöstä automaattisesti työsuhteista. Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossakin yrittäjänä, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Työnantajille esitetty laiminlyöntimaksu on monin tavoin ongelmallinen6.7.2026 11:41:57 EEST | Tiedote
Työnantajille esitetään uutta laiminlyöntimaksua tilanteisiin, joissa työaika-asiakirjoissa on puutteita. Esitys perustuu ministerivaliokunnan linjaukseen, jonka tarkoituksena on erityisesti työperäisen hyväksikäytön torjunta. Suomen Yrittäjät pitää esitysluonnosta osittain ongelmallisena. – Muutos alentaisi sanktiokynnystä myös tilanteissa, joissa työntekijöille ei ole aiheutunut minkäänlaista vahinkoa. Se myös kohtelisi yrityksiä epäyhdenvertaisesti, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
Työelämägallup: Merkittävä muutos – enemmistö työelämässä olevista kannattaa minimipalkkalakia6.7.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Selvä enemmistö työelämässä olevista kannattaa minimipalkkalain säätämistä, osoittaa Työelämägallup. Työelämässä olevista 58 prosenttia katsoo, että Suomeen tulisi säätää lailla vähimmäispalkka. Eri mieltä on 16 prosenttia, ja 26 prosenttia ei osaa arvioida asiaa. Minimipalkka selkeyttäisi työelämän pelisääntöjä ja toisi turvaa esimerkiksi nuorille, Suomen Yrittäjät perustelee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
