Kalevi Sorsa -säätiö

TUTKIMUS: KIRISTYNYT KANSAINVÄLINEN KILPAILU EI UHKAA HYVINVOINTIVALTIOTA

Jaa
Tuoreen tutkimuksen mukaan taloudellisen kilpailun kansainvälisellä kiristymisellä ei ole voimakasta vaikutusta hyvinvointivaltioiden kehitykseen viime vuosikymmeninä. Sen sijaan markkinoiden avautumisen vaikutus vaihtelee sekä suunnaltaan että voimakkuudeltaan hyvinvointivaltioissa. Kansainvälisen kilpailun kiristymisen lisäksi hyvinvointivaltion kehitykseen vaikuttavat maiden sisäiset asiat, kuten esimerkiksi puolue- ja työmarkkinapolitiikka. Ari-Matti Näätäsen tutkimuksessa ”Globalisaatio. Hyvinvointivaltion tuhoaja, pelastaja vai sivustaseuraaja” (Kalevi Sorsa-säätiö) tarkasteltiin kansainvälisen kilpailun kiristymisen vaikutuksia hyvinvointivaltioiden julkisten sektoreiden kokoon, sosiaali- ja terveysmenoihin sekä tuloeroihin 14 tutkimuksen perusteella.

Näätäsen mukaan maailmankaupan voimakas kasvu 1980-luvun jälkeen on vaikuttanut yllättävän vähän hyvinvointivaltioiden kehitykseen.

”Tutkimustuloksia voisi selittää se, että oikeiston ja vasemmiston välillä ei ole ideologista yksimielisyyttä hyvinvointivaltion uudistamisesta globalisaation aikakaudella. Vasemmisto on pyrkinyt perustelemaan kansainvälisellä kilpailulla hyvinvointivaltion kasvattamista ja oikeisto sen karsimista. Tämä asia ei näytä muuttuneen juurikaan viimeisen 30 vuoden aikana.” Näätänen sanoo.

Näätäsen mukaan tulokset kertovat vasemmiston ja oikeiston ideologisten erojen lisäksi käytännön politiikan realiteeteista.

”Poliitikot pyrkivät välttämään epäsuosittua politiikkaa, jota hyvinvointivaltion leikkaaminen tai tuloerojen tietoinen kasvattaminen usein ovat. On hyvin naivia ajattelua, että poliitikot istuisivat laajamittaisesti kansainvälisten sijoittajien polvella. Sen sijaan poliitikot pyrkivät miellyttämään ensisijaisesti äänestäjiään ja edistämään siten poliittista uraansa”, toteaa Näätänen.

Näätäsen tutkimustulokset tuovat esiin kansainvälisen kilpailun vaihtelevat vaikutukset hyvinvointivaltioissa.

”Julkisten sektoreiden laajuutta tarkasteltaessa kansainvälisellä kilpailulla näyttäisi olevan useimpien tutkimusten mukaan toimintamenoja kaventava vaikutus. Sen sijaan useat tutkimukset kertovat, että globaalin kilpailun kiristyminen lisää sosiaali- ja terveysmenoja länsimaissa. Tuloerojen kehitykseen länsimaissa ei niinkään vaikuta kansainvälisen kilpailun kiristyminen, vaan esimerkiksi verotuksen progressio, tulonsiirrot, työttömyys ja ay-liike.”

Kirjoittajasta:

Ari-Matti Näätänen, Kalevi Sorsa -säätiön vt. tutkimuspäällikkö, VTM

Näätänen tekee Turun yliopistolle väitöskirjaa globalisaation vaikutuksista työvoimapolitiikkaan länsimaissa.

Tutkimus julkaistaan 2.10.2019 Arkadia International Bookshopissa (Nervanderinkatu 11, Helsinki) klo. 15.00-17.00. Toimittajat ovat tervetulleita tilaisuuteen. Paikalla aiheesta puhumassa Näätäsen lisäksi Sixten Korkman ja Terhi Maczulskij. Kalevi Sorsa-säätiö julkaisee aiheesta podcastin joka on toimittajien saatavissa ennen julkaisutilaisuutta lähettämällä sähköpostia osoitteeseen ari-matti.naatanen@sorsafoundation.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ari-Matti Näätänen
Vt. tutkimuspäällikkö / Research manager
Kalevi Sorsa -säätiö / Kalevi Sorsa Foundation


p. / WhatsApp +358 44 505 5974
e. ari-matti.naatanen@sorsafoundation.fi
@arinaatanen


www.sorsafoundation.fi
@sorsafoundation

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kalevi Sorsa -säätiö
Siltasaarenkatu 18-20c
00530 Helsinki

http://www.sorsafoundation.fi

Kalevi Sorsa -säätiö on sosialidemokraattinen ajatuspaja. Säätiö rakentaa tilaisuuksissaan ja julkaisuissaan siltoja tutkijayhteisön, tiedotusvälineiden, kansalaisjärjestöjen ja päättäjien välille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kalevi Sorsa -säätiö

Raportti: Luontokato kiihtyy – suojelu kaipaa sitovaa lainsäädäntöä ja moninkertaisen rahoituksen15.10.2025 05:00:00 EEST | Tiedote

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisemassa raportissa tarkastellaan Suomen luonnonsuojelun tilaa. Sen mukaan nykytoimet ovat riittämättömiä kansainvälisten ympäristövelvoitteiden saavuttamiseksi. Raportissa suositellaan muun muassa sitovaa luontohaittojen kompensointia sekä kiinteistö- ja kulutusverotuksen uudistamista ympäristön huomioivaksi. Lisäksi suojelurahoitusta tulisi kasvattaa kohti tavoitteiden vaatimaa tasoa. Seuraavan hallituskauden aikana rahoitus voitaisiin kolminkertaistaa.

ENNAKKOTIETO: Uusi raportti esittelee Suomen ympäristötoimien nykytilaa ja suosituksia tulevalle hallitukselle9.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Keskiviikkona 15.10. julkaistava raportti tarkastelee Suomen luonnonsuojelun nykytilaa. Raportti sisältää lisäksi katsauksen luonnon monimuotoisuutta koskeviin tavoitteisiin ja velvoitteisiin sekä keinoihin, joilla niihin voidaan päästä. Siinä annetaan konkreettisia suosituksia muun muassa suojelurahoituksen kasvattamiseksi sekä verotusta ja luontohaittojen korvaamista koskevista muutoksista.

Analyysi: Muuttoliike voi kasvattaa Suomen väestöä jopa yli miljoonalla vuoteen 2050 mennessä23.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisemassa analyysissä tarkastellaan syntyvyyden, kuolleisuuden ja muuttoliikkeen vaihtelun vaikutusta Suomen väestöön. Analyysin laskelmat osoittavat, että maahanmuuton määrä ratkaisee lähivuosikymmenten väestökehityksen suunnan. Vuosittainen muuttovoitto asettuu todennäköisesti 20 000 – 65 000 henkilön välille, jolloin Suomen väkiluku voi kasvaa enimmillään seitsemään miljoonaan vuonna 2050.

Tutkimusraportti: Miljoonatuloisille ensi vuonna keskimäärin 130 000 euron veroale26.8.2025 07:15:00 EEST | Tiedote

Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisemassa raportissa tarkastellaan hallituksen ensi vuodelle päättämien veronalennusten jakautumista. Verohallinnon ja Tilastokeskuksen aineistoihin perustuvat laskelmat osoittavat, että hallituksen marginaaliveronalennus hyödyttää noin kahta prosenttia suurituloisimmista suomalaisista. Suurimmat veronalennukset kertyvät vielä pienemmälle joukolle. Raportin tutkimuskatsauksen mukaan suurituloisten veronalennukset eivät lisää olennaisesti talouskasvua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye