Sateenkaariperheet ry

Tutkimus sateenkaariperheiden vanhempien kokemuksista julkaistaan 27.3.

Jaa
Sateenkaariperheiden vanhemmat – kokemuksia lasten hyvinvoinnista, perhesuhteista ja tuen saannista -raportin julkaisutilaisuus järjestetään tiistaina 27.3. klo 10–12. Millaisia vahvuuksia ja haavoittuvuuksia sateenkaariperheillä on? Neljättä vuotta käynnissä ollut Sateenkaariperheiden lasten hyvinvointi -tutkimushanke päättyy tilaisuuteen, jossa julkaistaan tulosraportti vanhempien kyselytutkimuksesta.

Sateenkaariperheiden vanhemmat ovat arvioineet 7–18-vuotiaiden lastensa psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia ja kiusaamiskokemuksia sekä kertoneet perhesuhteistaan ja tuen saannistaan. Vanhempien arvioita lastensa hyvinvoinnista verrataan lasten itsensä antamiin arvioihin. Sateenkaariperheiden vanhempien käsityksiä perhesuhteistaan, parisuhteestaan, palvelukokemuksistaan ja tuen saannistaan verrataan vastaaviin valtaväestön vanhempien käsityksiin.

Julkaisutilaisuudessa tutkija Kia Aarnio esittelee tuoreita tutkimustuloksia ja tutkimuksen tekijöistä koostuva paneeli keskustelee niiden merkityksestä sekä niiden pohjalta nousevista toimenpide-ehdotuksista.

Tilaisuus on Väestöliitossa Kalevankatu 16 A, 5. kerros. Ilmoittaudu mukaan viestinta@vaestoliitto.fi

Seuraa keskustelua somessa: #sateenkaariperhe

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sateenkaariperheet ry
Sateenkaariperheet ry
Hämeentie 29
00500 HELSINKI

050 525 7999http://www.sateenkaariperheet.fi

Sateenkaariperheet ry on vuonna 1997 perustettu lastensuojelu- ja perhejärjestö. Se toimii Suomen sateenkaariperheiden lasten ja vanhempien sekä perhettä suunnittelevien ja vanhemmuudesta kiinnostuneiden ihmisten kontaktifoorumina, vertaistuen tarjoajana, oikeuksien puolustajana, tiedonvälittäjänä ja edunvalvojana sekä perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten kouluttajana.

Sateenkaariperheet ry hallinnoi kaikkien sateenkaarijärjestöjen yhteistä Perhesuhdekeskusta, joka pyrkii lisäämään hyvinvointia sateenkaarikansan perhesuhteisiin. www.perhesuhdekeskus.fi

Sateenkaariperheet ry haluaa kiinnittää huomiota siihen, että erilaisten perheiden näkökulma tulee lähtökohtaisesti aina huomioida lainsäädäntötyössä, jotta uudistettavat käytännöt huomioivat kaikki lapset ja perheet. Perheiden monimuotoisuutta edustaa yksittäisten perhejärjestöjen lisäksi Monimuotoiset perheet -verkosto, jonka asiantuntemus on lainsäätäjän käytettävissä. www.monimuotoisetperheet.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sateenkaariperheet ry

Sateenkaarimiesten lapsitoivetta ei saa ohittaa – sijaissynnytyksen laillistamiselle laajaa kannatusta Suomessa17.6.2024 08:50:05 EEST | Tiedote

Ei-kaupallinen sijaissynnytys ei ole Suomessa vieläkään laillista, vaikka sääntelyn tarve on todettu jo yli vuosikymmenen kestäneessä selvittelyssä. Sijaissynnytyksen salliminen saa kannatusta niin asiantuntijoilta, puolueilta kuin kansalaisiltakin. Edunvalvojat toivovat, että sateenkaarimiesten lapsitoiveet otettaisiin vihdoin vakavasti ja sijaissynnytys sallittaisiin.

Kysely paljastaa: sateenkaariperheet eivät voi liikkua vapaasti maailmalla29.4.2024 12:59:08 EEST | Tiedote

Suomalaisista sateenkaariperheistä reilu puolet (58 %) on pelännyt ongelmia matkustaessaan ulkomaille sateenkaariperheenä, kertoo Sateenkaariperheet ry:n tuore kysely. Katse kääntyy kohti kesäkuun EU-vaaleja: Perhesuhteiden tunnustaminen EU-maiden kesken on ollut yksi tämän eurovaalikauden tärkeistä sateenkaaritavoitteista. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen teki tavoitteen hyvin tunnetuksi julistaessaan 2020: ”Jos olette perhe yhdessä maassa, olette perhe kaikissa maissa”. Tilanne on monille sateenkaariperheille edelleen päinvastainen.

Suomi sai YK:n lapsen oikeuksien komitealta huonon arvosanan – jätti sateenkaariperheen lapsen korvauksetta4.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomi karkotti venäläisen sateenkaariperheen lapsen vanhempineen, koska katsoi, että lapsi ei tarvinnut kansainvälistä suojelua. YK lapsen oikeuksien komitea totesi ratkaisussaan vuonna 2021, että Suomi oli loukannut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kolmea artiklaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun komitea antoi Suomelle langettavan ratkaisun. Tänä keväänä komitea päätti asian seurannan ja antoi arvionsa ratkaisun toimeenpanosta. Arvosanaksi annettiin ”B”, mikä tarkoittaa, että ratkaisu on vain osittain toimeenpantu. Suomi ei esimerkiksi ole maksanut lapselle mitään korvausta, vaikka komitea sitä edellyttikin. Sateenkaariperheet ry on järkyttynyt tapauksen puutteellisesta toimeenpanosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye