Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

Tutkimus: Terveysongelmat ja ikä ovat merkittäviä työllistymisen esteitä

Jaa
SAK:n kyselytutkimuksen mukaan työttömät itse pitävät suurimpina työllistymisensä esteinä huonoa terveydentilaa ja ikää, joka ei vastaa työnantajien odotuksia. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että selvällä enemmistöllä työttömistä on toimeentulovaikeuksia.

– Tutkimuksen tulokset muistuttavatsiitä, että mikään yksittäinen toimenpide ei yksin tarjoa ratkaisua työllisyyden parantamiseen. Siksi on tärkeää tunnistaa työttömyyden taustalla olevat syyt ja räätälöidä toimenpiteet niiden mukaan yksilöllisesti, sanoo SAK:n työvoimapolitiikan asiantuntija Alli Tiensuu.

Työttömyyden syistä kertovan top 11 -listan kärjessä on huono terveydentila. Toiseksi tärkeimmäksi syyksi nousee ikä. Terveysongelmien merkitys korostuu, kun työttömyyttä on jatkunut yli vuoden.

Alli Tiensuun mukaan olennaista on, että työttömyys ei pääse pitkittymään ja henkilön työ- ja toimintakyky selvitetään heti työttömyyden alussa.

– Työkykyyn vaikuttavat sairaudet tulee tunnistaa ja työttömien pitää saada niihin hoitoa.

Työtä tulee tarjota aktiivisesti myös henkilöille, joiden työkyky on heikentynyt. Tämä edellyttää työn muokkaamista, muun muassa mahdollisuutta tehdä tarvittaessa osa-aikatyötä.

Työnantajien asenteissa on edelleen korjattavaa suhtautumisessa iäkkäämpiin työnhakijoihin. Työhaastatteluun kertoo päässeensä vain 23 prosenttia yli 55-vuotiaista tutkimukseen osallistuneista. Alle 35-vuotiaista työttömistä työhaastatteluun oli päässyt 41 prosenttia.

– Ikääntyneiden työllistymistä helpottaisi muun muassa mahdollisuus näyttää omaa osaamistaan työkokeilussa tai palkkatuetussa työssä. Myös TE-toimistoissa pitäisi aktivoitua ikääntyneempien työnhakijoiden palvelussa.

Kyselytutkimukseen vastanneille yli 55-vuotiaille on tarjottu TE-toimistosta harvemmin työtä ja koulutusta kuin nuoremille.

– Ikääntyneitä ja osatyökykyisiä rohkeammin palkkaamalla työnantajat voisivat helpottaa työvoimapulaa, Tiensuu huomauttaa.

Suurimmalla osalla työttömistä on toimeentulovaikeuksia

Työttömien selkeä enemmistö (63 %) kertoo, että heillä on vaikeuksia tulla toimeen. Toimeentulovaikeudet lisääntyvät jo kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen.

Eniten taloudellisia vaikeuksia on matalasti koulutetuilla työttömillä, joita rasittaa usein myös ulosottovelka. Perusasteen koulutuksen saaneista työttömistä 58 prosentilla on tutkimuksen mukaan ulosottovelkaa. SAK on ehdottanut ulosoton suojaosuuden korottamista ja tästä on parhaillaan käynnissä kokeilu.

– Työttömyysturvan leikkaaminen lisäisi työttömien taloudellista ahdinkoa ja riskiä syrjäytyä työmarkkinoilta lopullisesti, sanoo Alli Tiensuu.

Tutkimukseen vastasi 763 työtöntä. Aineiston keräsi Kantar TNS 20.10.–10.11.2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Pitkänsillanranta 3
00530 Helsinki

020 774 000https://www.sak.fi

Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko:
https://www.sak.fi/uutiskirje

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf

FFC:s Jarkko Eloranta är kritisk till att strejkrätten begränsas med hänvisning till försörjningsberedskapen – arbetstagarnas roll i beredskapen inför kriser borde stärkas1.6.2023 10:32:45 EEST | Tiedote

Fackcentralen FFC:s ordförande Jarkko Eloranta vill stärka arbetstagarnas roll i tryggandet av försörjningsberedskapen. Han påpekar att det i sista hand är arbetstagarna som säkerställer försörjningsberedskapen och därför måste deras roll i beredskapen inför nationella kriser utökas.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme