Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Tutkimus: Yli puolella suomalaisista on sekä rokotuksen että sairastetun taudin tuottamia koronaviruksen vasta-aineita

27.2.2023 08:00:00 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan yli puolella suomalaisista oli hybridi-immuniteettia koronavirusta vastaan vuoden 2022 loppuun mennessä. Rokottamisen ja koronatartunnan yhteisvaikutuksena muodostuva hybridi-immuniteetti tuottaa pitkäaikaista, korkeaa suojaa vakavaa tautia vastaan.

THL on seurannut koronavirustartunnan seurauksena muodostuvien vasta-aineiden esiintymistä väestössä huhtikuusta 2020 alkaen. Tutkimukseen kutsuttiin satunnaisesti valittuja 18–85-vuotiaita aikuisia kautta Suomen. Tutkimusta varten on kerätty verinäytteitä lähes 9 800 henkilöltä.

Lisäksi lapsilla ja nuorilla koronavirustartuntojen seurauksena muodostuneita vasta-aineita on tutkittu HUS Diagnostiikkakeskuksen anonymisoiduista ylijäämäseeruminäytteistä. 

Tutkimusten avulla on ollut mahdollista arvioida koronavirustartuntojen esiintymistä väestössä riippumatta siitä, kuinka suuri osuus tartunnoista oli todettu tartuntatautirekisteriin ilmoitetuilla koronavirustesteillä. Koronarokotusten alkamisen jälkeen tutkimuksessa on seurattu myös rokotteiden tuottamien vasta-aineiden esiintymistä. 

Koronatartunnasta kertovien vasta-aineiden esiintyvyys nousi voimakkaasti vuonna 2022

Tutkimuksen mukaan koronatartunnasta kertovien vasta-aineiden esiintyvyys oli keskimäärin alle 7 prosenttia vuoden 2021 loppuun asti, mutta nousi 31 prosenttiin vuoden 2022 tammi–maaliskuun aikana ja 54 prosenttiin vuoden 2022 loka–joulukuun aikana.

Rokotusrekisterin ja vasta-ainetutkimuksen tietojen perusteella arvio on, että 51 prosentilla 18–85-vuotiaista oli rokotusten ja infektioiden yhdistelmän tuottamaa hybridi-immuniteettia vuoden 2022 loppuun mennessä.

”Suomessa koronatartunnat lähtivät nousuun vasta siinä vaiheessa, kun nuorten ja aikuisten rokotuskattavuus oli jo korkea. Vaikka rokotteilla ei ole juurikaan pystytty ehkäisemään uusien varianttien aiheuttamia tartuntoja, niillä on saatu suurelle osalle väestöstä aikaiseksi suojaa vakavaa tautia vastaan. Tartunnat vahvistavat suojaa vakavaa tautia vastaan entisestään”, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin.

Tartunnasta kertovia vasta-aineita oli eniten nuorimpien aikuisten ikäryhmissä vuoden 2022 huhti–kesäkuusta eteenpäin. Esimerkiksi loka-joulukuussa 2022 tutkimukseen osallistuneista 18–29-vuotiaista 71 prosentilla oli koronatartunnasta kertovia vasta-aineita ja 65 vuotta täyttäneistä 40 prosentilla. Lasten osalta viimeisin arvio on elokuulta 2022, jolloin koronatartunnasta kertovia vasta-aineita löytyi 77 prosentilta alle 12-vuotiaista ja 81 prosentilta 12–17-vuotiaista.

Tutkimusten avulla havaittavia muutoksia tartunnan ja rokotusten kautta saatujen vasta-aineiden osuuksissa on voitu hyödyntää arvioitaessa epidemian torjuntatoimien, rokotusten ja uusien varianttien vaikutuksia tartuntojen määriin.

Lisätiedot ja viitteet

Tutkimuksen preprint: Changes in SARS-CoV-2 seroprevalence and population immunity in Finland, 2020-2022

The Lancetissa julkaistu tutkimusartikkeli hybridi-immuniteetin antamasta suojasta vakavaa koronatautia vastaan: Protective effectiveness of previous SARS-CoV-2 infection and hybrid immunity against the omicron variant and severe disease: a systematic review and meta-regression

Koronaepidemian serologinen väestötutkimus

Ajankohtaista koronaviruksesta

Merit Melin
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 8903
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 43/202615.10.2026 15:33:04 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 15.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ma 19.10. Sininauhaliitto sähköisten pelihaittapalveluiden tuottajaksi vuosille 2027–2031. Lisätiedot: riikka.salmelin(at)thl.fi, puh. 029 524 8036 ti 20.10. THL julkaisee suosituksia lähisuhdesurmien ehkäisemiseksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa on kuollut lähisuhdesurmien seurauksena yhteensä 288 aikuista ja lasta. Kansallinen selvitystoiminto auttaisi ehkäisemään uusia surmia, tunnistamaan palvelujärjestelmän puutteita ja vahvistamaan väkivallan ehkäisyä kustannustehok

THL viikolla 42/20268.10.2026 16:18:54 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 8.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Maailman mielenterveyspäivä 10.10. Blogi pe 9.10. Mielenterveyspolitiikka on talouspolitiikkaa – vaikutuksia saavutetaan pitkäjänteisellä yhteistyöllä. Kirjoittaja: Vera Gergov, johtava asiantuntija, THL. Tutustu juuri julkaisemiimme hallitusohjelmaratkaisuihin Mielenterveys-, päihde- ja riippuvuusstrategia ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2030–2040 Itsemurhat ovat Suomessa yhä vakava ongelma, jota tulee aktiivisesti ehkäistä itsemurhien ehkäisyohjelman toimenpiteiden mukaisesti Lasten

THL ja KKV: Rahapelaamisen haitat uhkaavat kasvaa uuden rahapelijärjestelmän takia - sääntelyä pelaajien suojaksi on vahvistettava6.10.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) varoittavat vuonna 2027 toteutuvasta rahapelijärjestelmän muutoksesta. Uusi järjestelmä ei kykene suojelemaan pelaajia riittävästi rahapelihaitoilta, ja ilman sääntelyn vahvistamista haitat uhkaavat lisääntyä. Erityisen suuri huoli kohdistuu nuoriin aikuisiin, joilla rahapeliongelmat ja niihin liittyvä velkaantuminen ovat jo nyt yleisempiä kuin muissa ikäryhmissä.

THL viikolla 41/20261.10.2026 15:40:39 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 1.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Vanhustenviikolla 5.–11.10. julkaisemme tuoretta tietoa iäkkäiden palveluista Verkkouutiset ma 5.10. Iäkkäiden palvelujen laadun ja riittävyyden vaihtelu hyvinvointialueiden välillä heikentää yhdenvertaisuutta. Suomeen tarvitaan kansallinen iäkkäiden palvelujen laatuohjelma, joka määrittelee palvelujen laatukriteerit, tavoitteet sekä seuranta- ja raportointikäytännöt. Lisätiedot: pauliina.hietaharju(at)thl.fi, puh. 029 524 7172 to 8.10. Julkaisemme kansallisen vanhuspalvelujen asiakastyytyväi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye