Intrum Oy

Tutkimus: Inflaatio jarruttaa useamman kuin joka toisen yrityksen kasvusuunnitelmia

Jaa

Intrumin Eurooppalaisen yritysten maksutaparaportin mukaan 54 prosenttia suomalaisyrityksistä uskoo inflaation rajoittavan yrityksen kykyä kasvattaa liiketoimintaa ja tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Samaan aikaan yhdeksän kymmenestä työntekijästä on jo vaatinut palkankorotuksia tai tulee tekemään niin lähiaikoina pitääkseen kiinni ostovoimastaan. Haastavassa taloudellisessa tilanteessa yrityksistä 62 prosenttia uskoo maksuviiveiden kasvavan seuraavien 12 kuukauden aikana.

Työntekijät vaativat palkankorotuksia ostovoiman säilyttämiseksi.
Työntekijät vaativat palkankorotuksia ostovoiman säilyttämiseksi.

Taloudelliset vastatuulet hillitsevät liiketoiminnan kasvua ja liiketoiminnan paineet näkyvät yrityksissä. Suomalaisyrityksistä 56 prosenttia haluaisi kasvattaa liiketoimintaansa tänä vuonna, mutta hieman suurempi osuus (57 prosenttia) sanoo siirtäneensä painopisteen pois kasvusuunnitelmista kustannusleikkausstrategioihin selviytyäkseen taloudellisesta myrskystä. Seitsemän kymmenestä yrityksestä odottaa korkean inflaation kestävän vielä ainakin vuoden tai kauemmin. Yli puolet (56 prosenttia) yrityksistä on tulossa varovaisemmiksi lainanotto- ja kulutussuunnitelmissaan, kun ne yrittävät selviytyä nousevista lainakustannuksista, yhä monimutkaisemmista toimitusketjukysymyksistä ja kilpailluista työmarkkinoilla. Riskinä on, että kun yritykset hillitsevät kulujaan, talous jatkaa hidastumistaan ​​vaikuttamatta hintojen nousupaineisiin.

Työntekijät vaativat palkkakorotuksia selviytyäkseen korkeammista elinkustannuksista

Samalla kun yritykset haluavat leikata kustannuksia, niiden työntekijät kohtaavat myös kustannusten nousun loppukuluttajina, mikä pakottaa heidät vaatimaan korkeampia palkkoja. Suomessa 91 prosenttia yrityksistä odottaa saavansa työntekijöiltään normaalia korkeamman palkankorotusvaateen kuluvan vuoden aikana. Tämä aiheuttaa päänsärkyä jo ennestään paineen alaisena oleville yrityksille, sillä 54 prosenttia suomalaisyrityksistä myöntää olevansa huolissaan kyvystään vastata työntekijöidensä palkkavaatimuksiin.

- Yrityksissä, joissa palkankorotusvaateisiin ei pystytä vastaamaan, on olemassa riski, että tyytymättömyys työhön lisääntyy, työntekijöiden sitoutuneisuus ja siten tuottavuus heikkenee. Pahin riski yrityksille on hyvien työntekijöiden lähteminen yrityksestä. Uusien työntekijöiden rekrytointi ja kouluttaminen voi pitkällä aikavälillä maksaa enemmän, pohtii Intrumin kaupallinen johtaja Juha Iskala.

Yritykset maksavat tavarantoimittajilleen yhä myöhemmin

Yrityksistä 62 prosenttia uskoo maksuviiveiden lisääntyvän kuluvan vuoden aikana. Inflaation ja korkeiden korkojen vuoksi monet yritykset maksavat tavarantoimittajilleen myöhemmin kuin heidän pitäisi. Yrityksistä 58 prosenttia myöntää, että inflaation vuoksi heidän on vaikeampaa maksaa tavarantoimittajilleen ajoissa ja 40 prosenttia pyytää heiltä nykyään pidempiä maksuaikoja.

null
Maksuviiveet lisääntyvät haastavassa taloudellisessa tilanteessa

Maksuviiveet kulkevat läpi koko toimitusketjun ja lähes seitsemän kymmenestä on joutunut hyväksymään pidempiä maksuehtoja kuin olisivat halunneet. Ero tarjottujen maksuehtojen ja todellisten maksuaikojen välillä on kasvanut viime vuodesta kuluttajilla seitsemästä yhdeksään, yrityksillä kymmenestä neljääntoista ja julkisilla sektorilla kahdestatoista kuuteentoista päivään.

- Tämän vuoden tutkimuksessa vastaajien osuus, jotka sanoivat itse maksavansa myöhemmin tavarantoimittajilleen kuin he hyväksyvät omilta asiakkailtaan kasvoi 39 prosenttiin, kun osuus vielä viime vuonna oli 26 prosenttia. Tämä kertoo siitä, että ajoissa maksaminen on vähentynyt merkittävästi. Vaikka yli puolet yrityksistä haluaisinkin maksaa nopeammin, se ei yksinkertaisesti ole mahdollista tässä taloudellisessa tilanteessa, kertoo Iskala.

Yritykset kamppailevat korkean inflaation, nousevien korkojen ja elinkustannuskriisin kanssa. Tämä on johtanut siihen, että ne joutuvat asettamaan kustannusten leikkaamisen etusijalle ja poikkeamaan kasvun ja innovaatioiden polulta.

- Tällä kaikella on merkittäviä pitkän aikavälin vaikutuksia sekä yrityksiin että talouteen laajemmin kaikkialla Euroopassa. Investointien supistuminen johtaa todennäköisesti innovaatioiden vähenemiseen. Monilla yrityksilla on vaikeuksia haastavassa markkinatilanteessa siirtää kohonneita kustannuksiaan hintoihin, koska kilpailu asiakkaista on kovaa. Vaikka kustannusleikkausten tekeminen tässä markkinatilanteessa on hyvin ymmärrettävää, yritysten ei pidä unohtaa kasvua tukevia kehityshankkeita, jotta ne selviävät vahvempana vaikeuksien yli, Iskala painottaa.

Tietoja European Payment Report 2023 -tutkimuksesta:

Intrumin yritysten maksutaparaportti (European Payment Report) antaa tietoa maksukäyttäytymisen haasteista ja mahdollisuuksista, joita yritykset kohtaavat Euroopassa ja useilla sektoreilla. Raportti perustuu ulkopuolisen tutkimustoimiston, Longituden, teettämään kyselyyn, jonka se teki 29 Euroopan maassa. Vuoden 2023 kyselyyn osallistui yhteensä 10 556 pientä, keskisuurta ja suurta yritystä 15 toimialalta. Vastaajina olivat talousjohtajia tai muita henkilöitä, joilla oli taloudellista tietämystä yrityksestä, jossa he työskentelevät, ja yritykset on valittu satunnaisesti B2B-tietokannasta. Tutkimuksen kenttätyö tehtiin marraskuun 2022 ja maaliskuun 2023 välisenä aikana. Lataa Suomea koskeva raportti www.intrum.fi/epr2023 ja Euroopan laajuinen raportti www.intrum.com/epr2023

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 24 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2022 liikevaihto oli 19,5 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Tutkimus: Suomalaiset valmiita käyttämään enemmän rahaa vapaa-aikaan – kaikilla ei ole varaa2.12.2025 07:56:00 EET | Tiedote

Kuluttajat selviytyvät aiempaa paremmin välttämättömistä kuluista ja ovat aiempaa valmiimpia käyttämään rahaa luksukseen, elämyksiin ja lomiin, kertoo luotonhallintayhtiö Intrumin vuosittain julkaisema Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti. Tutkimuskyselyyn osallistuneista aiempaa useampi arvioi voivansa käyttää rahaa sosiaalisen elämän viettämiseen sekä tuotteisiin ja palveluihin, jotka eivät ole välttämättömyyksiä. Suuntaus lisää toivoa Suomen talouden virkistymisestä ja lupaa hyvää yritysten juhlasesongin myynnille. Taloudellisen hyvinvoinnin vahvistuminen ei kuitenkaan tunnu kaikkien kuluttajien taloudessa ja hyvästä kehityksestä huolimatta monella pienituloisella tilanne voi olla aiempaa heikompi.

Tutkimus: Suomalaisten luottamus oman talouden hallintaan on vahvistunut, mutta eriarvoisuus syvenee27.11.2025 07:55:00 EET | Tiedote

Suomalaisten kuluttajien luottamus oman talouden hallintaan on vahvistunut, mutta taloudellinen eriarvoisuus kasvaa, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin tuore Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti. Kuluttajista 70 prosenttia maksaa nyt laskunsa ajallaan, mikä on suurin osuus vuoden 2019 jälkeen. Kolikon kääntöpuolena maksun myöhästyminen on aiempaa suuremmalla osalla toistuvaa ja syynä on yhä useammalla rahan puute. Vuotta aiemmin maksun viivästyminen oli yleisemmin satunnainen unohdus.

Yritysten ja kuluttajien maksukyky kohentui – maksumuistutuksia silti aiempaa enemmän20.10.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

Intrumin tuoreen Insight-katsauksen mukaan yritysten ja kuluttajien maksukyky on perintäonnistumien perusteella parantunut alkuvuoteen verrattuna. Kuluttajaperinnän onnistumat kohenivat maltillisemmin kuin yritysperinnän, mutta suunta on hyvä ja antaa viitteitä kuluttajien maksukyvyn kohenemisesta, vaikka taloustilanne jatkuukin epävarmana. Intrumin laskunvälityksen tiedoista ilmenee, että maksumuistutusten määrät kääntyivät nousuun alkuvuoteen verrattuna, mutta muistutetuista laskuista aiempaa harvempi siirtyi perintään.

Kuluttajien ja yritysten maksukyky heikkeni – käänne parempaan voi olla luvassa1.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

Yritysten ja kuluttajien maksukyky heikkeni alkuvuoden aikana, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen ja perinnän katsaus. Erityisesti yritysten maksukyky heikkeni roimasti, mistä kertoo myös maksuviiveellisten yritysten suhteellisen osuuden kasvu vuoden alussa sekä toisella vuosineljänneksellä. Yhtiön laskunvälityspalveluista saatujen tietojen mukaan yhä useampi lasku siirtyi perintään vuoden ensimmäisellä puolikkaalla. Maksuista jouduttiin kuitenkin muistuttamaan hieman aiempaa vähemmän, mikä voi ennakoida positiivista virettä loppuvuoteen.

Yhä useampi velkaantuu asumismaksujen vuoksi ja saa häätöhaasteen27.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote

Yhä useampi asumismaksujen viivästymisten vuoksi perintään joutunut saa häätöhaasteen, paljastaa luotonhallintayhtiö Intrumin tuore katsaus asumisen maksuvaikeuksista johtuvasta kuluttajien velkaantumisesta. Erityisesti nuorten aikuisten velkaantuminen asumismaksujen vuoksi on moninkertaistunut vuoden 2021 jälkeen. Asumismaksuista myös muistutetaan aiempaa enemmän, mikä voi puolestaan ennaltaehkäistä velkaongelmien syvenemistä ja häätöjen määriä. Asumiseen liittyvien velkaongelmien kasvu näkyy Takuusäätiön velkaneuvonnassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye