Jyväskylän yliopisto

Tutkinnot 2020: Ennätysmäärä tutkintoja poikkeusvuonna

20.1.2021 09:31:19 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Jyväskylän yliopisto ylitti kirkkaasti tutkintotavoitteensa, sillä yliopistosta valmistui vuonna 2020 yhteensä 3428 tutkintoa: 1843 maisteria, 1407 kandidaattia sekä 173 tohtoria. Poikkeusvuotta 2008 lukuun ottamatta tämä on suurin määrä tutkintoja yliopistossa. Edellisvuonna tutkintoja valmistui 2951.

Maistereita valmistui vuonna 2019 1575, kandidaatteja 1235 ja tohtoreita 127. Koronatilanteesta huolimatta kaikkien tutkintojen määrä siis kasvoi huomattavasti.

- Olemme erittäin ilahtuneita valmistuneiden suuresta määrästä. Henkilökuntamme on venynyt upeasti ja pystynyt ohjaamaan opiskelijoita ja järjestämään opetuksen laadukkaasti myös poikkeusoloissa. Tutkintopiikkiin voi vaikuttaa myös pääainepohjaisten opiskelu-oikeuksien lakkaaminen ja siirtyminen tutkinto-ohjelmiin vuoden vaihteessa, koulutuspalvelujohtaja Mari Ikonen kertoo.

Tohtorintutkintoja valmistui eniten humanistis-yhteiskuntatieteellisessä (61 tutkintoa), matemaattis-luonnontieteellisessä (36) sekä kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnassa (36). Informaatioteknologian tiedekunnassa tutkintoja valmistui 17, liikuntatieteellisessä tiedekunnassa 13 ja kauppakorkeakoulussa 10.

Maisterintutkintoja valmistui eniten humanistis-yhteiskuntatieteellisessä (460) ja kasvatustieteiden ja psykologian (460) tiedekunnassa. Informaatioteknologian tiedekunnasta valmistui 274 maisteria, liikuntatieteellisestä tiedekunnasta 255, kauppakorkeakoulusta 224 sekä matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta 170 maisteria.

Luvut ovat alustavia, niihin saattaa tulla vielä muutaman tutkinnon lisäys tammikuun loppuun mennessä.

Jyväskylän yliopiston opetus-ja kulttuuriministeriön kanssa sovitut tutkintotavoitteet vuosille 2017–2020 olivat keskimäärin 1 475 maisteria ja 138 tohtoria vuodessa. Kandidaatintutkintojen keskiarvotavoite oli 1360 tutkintoa.

Lisätietoja:

Koulutuspalvelujohtaja Mari Ikonen, puh. 040 8054678, mari.ikonen@jyu.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Identiteetti kehittyy pitkälle aikuisuuteen ja linkittyy parempaan mielen hyvinvointiin13.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Identiteetin kehitys ei rajoitu ainoastaan nuoruuteen, osoittaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin identiteetin kehitystä aikuisuudessa ja havaittiin, että identiteetti kehittyy myönteisesti 27-vuotiaasta 61-vuotiaaksi. Myönteisemmin kehittynyt identiteetti oli yhteydessä korkeampaan mielen hyvinvointiin.Tuore tutkimus osoitti, että identiteetin kehitys ei rajoitu vain nuoruuteen, vaan voi muovautua läpi aikuisuuden.

Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.

Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote

Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.

Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye