Tuula Karjalaisen kirjoittamaa Tove Jansson -elämäkertaa on myyty jo yli 20 000 kappaletta
”Tuula Karjalaisen ansiokas Tove Jansson -elämäkerta tulee muodostumaan todelliseksi klassikoksi, koska se ei ole pelkästään kaunis kirja vaan myös todellinen lukuelämys”, sanoo Tammen kirjallisuusyksikön johtaja Outi Mäkinen.
Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta avaa ikkunan rakastetun taiteilijan maailmaan. Se asettaa Tove Janssonin pitkän, värikkään ja tuotteliaan elämän osaksi 1900-luvun historiaa, niin poliittista, sosiaalista kuin kulttuuristakin. Suomessa teoksen julkaisi suomeksi Tammi ja ruotsiksi Schildts & Söderströms. Saksassa kirja on julkaistu tällä viikolla.
Tove Jansson (1914-2001) on Suomen tunnetuimpia taiteilijoita, ja hänen kirjojaan on käännetty tällä hetkellä jo yli neljällekymmenelle kielelle. Jansson oli monilahjakkuus – kuvataiteilija, kirjailija, kuvittaja, käsikirjoittaja, laulujen sanoittaja ja miltei mitä vain. Hänen syntymästään tulee 9.8.2014 kuluneeksi sata vuotta.
Tuula Karjalainen on taidehistorioitsija ja tietokirjailija, joka on muun muassa toiminut Helsingin kaupungin taidemuseon ja Nykytaiteen museon Kiasman johtajana sekä kirjoittanut teokset Ikuinen sunnuntai – Martta Wendelinin kuvien maailma ja Kantakuvat – Yhteinen muistimme. Karjalaisen kuratoima Tove Janssonin juhlanäyttely on esillä Ateneumissa 7.9.2014 asti, minkä jälkeen se siirtyy Japaniin.
Lisätiedot: kustannuspäällikkö Markku Aalto, markku.aalto@tammi.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Angela Merkelin muistelmat julkaistaan suomeksi marraskuussa13.5.2024 12:00:27 EEST | Tiedote
Angela Merkelin muistelmateos Vapaus – Muistelmat 1954–2021 julkaistaan syksyllä yli 30 maassa. Suomeksi kirja ilmestyy 26. marraskuuta 2024, samana päivänä saksankielisen alkuteoksen kanssa. Kirjan suomalainen kustantaja on Tammi.
Walesin prinsessa Catherinen ensimmäinen elämäkerta julkaistaan suomeksi heinäkuussa3.5.2024 10:17:03 EEST | Tiedote
Robert Jobsonin kirjoittama Catherine – Walesin prinsessa julkaistaan suomeksi kirjan kansainvälisenä julkaisupäivänä 4. heinäkuuta. Kirjan suomentaa Ilkka Rekiaro.
Tammen syksyn 2024 kirjat on julkistettu16.4.2024 12:00:03 EEST | Tiedote
Tammen runsas syyskattaus on nyt julkistettu. Maailmanmenestykseen noussut Max Seeck aloittaa uuden trillerisarjan. Myös lukijoiden rakastamalta dekkaristi Elly Griffithsiltä saadaan uusi, Brightoniin sijoittuva sarja. Latujen suorasuu Sami Jauhojärvi kertoo, miten uho siivitti hänet huippusuorituksiin. Nuoremmat lukijat saa nauramaan Paula Norosen uusi sarja, jonka pääosaan nousee rakastettu inhokki Rasva-Antero!
Hanna Brotheruksen uutuusteos Äitini, tyttäreni käsittelee elämän haurainta ja vahvinta suhdetta9.4.2024 14:47:53 EEST | Tiedote
Kahden rakastetun romaanin jälkeen Hanna Brotherus julkaisee kauniin haastatteluteoksen, joka sisältää ainutlaatuisia tarinoita äidin ja tyttären suhteesta. Hän kutsui erilaisia äitejä ja tyttäriä keskusteluihin löytääkseen uusia näkökulmia ja peilatakseen omia ajatuksiaan. Tiistaina 23.4. ilmestyvässä teoksessa Äitini, tyttäreni (Tammi) kokemuksiaan avaavat esimerkiksi Katja Ståhl, Eva Wahlström, Minna Tervamäki ja Aira Samulin.
Rikosasianajaja Kaarle Gummeruksen syksyllä ilmestyvä elämäkerta on poikkeuksellinen kurkistus nykypäivän rikoksiin ja niiden oikeudenkäynteihin8.4.2024 14:59:20 EEST | Tiedote
Veli-Pekka Lehtosen kirjoittama teos Rikosasianajaja – Kaarle Gummerus vie lukijan harvinaisella tavalla keskelle kuulusteluja ja asianajajan arkea, josta harva tietää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme