Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo

Tuula Lehtisen tilateos kesäksi Tammerlampeen

Jaa
Tulevana kesänä Tammerlammessa nähdään tamperelaisen kuvataiteilijan Tuula Lehtisen kolmiosainen installaatio Water Closet (2023). Teos koostuu kolmesta perinteisin sinisävyisin koristein kuvioidusta posliinisesta WC-pytystä, jotka toimivat samalla suihkulähteinä. Teos sisältää taidehistoriallisia viitteitä aina posliininmaalauksen historiasta ready-made-taiteeseen ja Marcel Duchampin pisoaariin eli Suihkulähteeseen (1917). Tampereen taidemuseon tuottama teos Water Closet on esillä Tammerlammessa kunnes lampi syys-lokakuussa tyhjennetään.

Tuula Lehtinen kuvailee teostaan näin:

"Minusta on mielenkiintoista leikkiä asioilla, jotka ovat vähän väärässä paikassa tai väärässä käytössä ja lisätä kauneutta sinne, missä tavallisesti nähdään rumuutta ja likaa. Viemäriputket eivät kuulu olohuoneen vitriinikaappiin, eikä niitä koristella kullalla ja kukkakuvioilla. Wc-istuimet piilotetaan yleensä suljettujen ovien taakse, mutta nyt pääsin toteuttamaan pitkään haaveilemani idean koristeellisista vessanpöntöistä keskellä kaupunkia, paraatipaikalla ja toimittamassa suihkukaivon virkaa.

Näitä asennettaessa oli mukava nähdä hymyjä ohikulkijoiden kasvoilla. Tätä installaatiota ei tarvitse ottaa kauhean vakavasti, vaikka kierrätys ja jätehuolto ovatkin vakavia asioita. Ja liittyyhän kaikkeen siihenkin paljon kauneutta, jos vain osaa oikealla tavalla katsoa."

Tuula Lehtisen taide käsittelee taiteen filosofian ja historian ikiaikaisia kysymyksiä kauneudesta ja sen syvällisestä merkityksestä ihmiselle aikakaudesta riippumatta. Lehtinen lähestyy kauneuden tematiikkaa taiteen perinteestä ja nostalgisista aiheista, kuten kukkamaalauksista, maisemista ja koristeellisista posliiniesineistä käsin. Hän tuo tulkintansa nykytaiteen kenttään yksilöllisellä ja taiteen tabuja haastavalla tavalla.

Tuula Lehtinen valmistui vuonna 1980 Suomen Taideakatemian koulusta ja on siitä lähtien ollut taiteen kentällä aktiivinen toimija ja kehittäjä. Hän on kuvataiteen moniosaaja: graafikko, taidemaalari, kuvanveistäjä, keramiikka- ja mosaiikkitaiteilija ja julkisen taiteen tekijä. Tuula Lehtinen on toiminut Norjassa Bergenin taidekorkeakoulun grafiikan professorina ja kirjoittanut alan oppikirjoja sekä pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Lehtinen on viime vuosina toteuttanut useita julkisia mosaiikkiteoksia, muun muassa Tampereelle Finlaysonin Pikkupalatsiin ja Kangasalan uintikeskukseen sekä viimeisimpinä töinään mosaiikkiteokset Serlachius-museoiden taidesaunaan ja Iisalmen uuteen uimahalliin.

Tuula Lehtisen Tampereen taidemuseossa järjestettävä yksityisnäyttely Kauneuden arkeologiaa siirtyy sisäilmastoremontin vuoksi marraskuulta helmikuulle. Tammerlammen teos antaa yleisölle nautittavaksi pienen alkupalan tulevasta näyttelystä

 
Kuva: Tammerlampea täytetään teoksen asennuksen jälkeen. Kuva: Jari Kuusenaho


Avainsanat

Yhteyshenkilöt

kuvataiteilija Tuula Lehtinen
puh. 050 377 2555
tuula@tuulalehtinen.fi


näyttelypäällikkö Virpi Nikkari
Tampereen taidemuseo
puh. 040 800 43 89
virpi.nikkari@tampere.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo



Tampereen taidemuseo

Tampereen taidemuseo järjestää vaihtuvia näyttelyitä taiteen historian teemoista ja esittelee vanhoja mestareita sekä nykytaiteen tuoreimpia tekijöitä. Esille nostetaan niin paikallisia taiteilijoita kuin kansainvälisiäkin tekijöitä. Vuoden kohokohta on Vuoden nuoren taiteilijan julkistus ja palkintonäyttely. Pirkanmaan vastuumuseona taidemuseo tutkii paikallista taidehistoriaa ja tukee alueen toimijoita. Tampereen taidemuseo hallinnoi ja hoitaa Suomen toiseksi suurinta taidekokoelmaa, joka käsittää yli 15 000 teosta.

Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
puh. 041 730 3104
tampereentaidemuseo.fi

Maailman ainoa Muumimuseo

Muumimuseo perustuu Tove Janssonin vuonna 1986 lahjoittamaan muumikuvitusten kokoelmaan. Muumimuseo on elämyksellinen taidemuseo, joka viehättää kaikenikäisiä muumien ja kuvataiteen ystäviä. Laajan muumitaiteen näyttelyn lisäksi Muumimuseossa on vaihtuvia näyttelyitä ja museo on mukana kansainvälisessä näyttelytoiminnassa. Muumimuseo on osa Tampereen taidemuseon organisaatiota. Molemmat museot kuuluvat Tampereen museoihin.

Muumimuseo
Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere
Tampere-talon vaihde 03 243 4111
muumimuseo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo

Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-runot sekä kirjojen alkuperäiset kuvitukset hurmaavat Muumimuseossa19.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Runoilija Kirsi Kunnaksen (1924–2021) rakastettuihin saturunoihin perustuva näyttely ”Tiitiäisen aika” avautuu Muumimuseossa huhtikuun lopussa. Suomalaisen kuvitustaiteen kärkinimien ihastuttavat alkuperäiskuvitukset ovat näyttelyn sydämessä. Tampereella asuneen Kunnaksen saturunot voi luokitella kansallisaarteeksi, ja hänen hykerryttävät sanaleikkinsä, riemastuttavat oivalluksensa ja lämpimät sydämenviisautensa ovat osa yhteistä muistiamme.

Taidevaltakunnan ensimmäisen biennaalin teoshaku on avautunut4.4.2023 15:13:07 EEST | Tiedote

Hämeenlinnan taidemuseo, Tampereen taidemuseo ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva ovat perustaneet Taidevaltakunnan, joka järjestää kahden vuoden välein biennaalinäyttelyt vuorotellen Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Kolmen alueellisen vastuumuseon perustaman Taidevaltakunnan tavoite on antaa valta taiteelle. Ensimmäistä kesällä 2024 Hämeenlinnan taidemuseossa ja Kanta-Hämeessä toteutuvaa biennaalia varten kiillotamme yhdessä kristallipallomme; haluamme nähdä, miltä tulevaisuuden Taidevaltakunta näyttää ja annamme näyttelyssä taiteelle ja taiteilijoille tulevaisuusvallan.

Kolmen maakunnan uusi Taidevaltakunta-biennaali antaa vallan taiteelle16.3.2023 11:30:00 EET | Tiedote

Hämeenlinnan taidemuseo, Tampereen taidemuseo ja Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva ovat perustaneet Taidevaltakunnan, joka järjestää kahden vuoden välein biennaalinäyttelyt vuorotellen Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Ensimmäinen Hämeenlinnan taidemuseossa ja Kanta-Hämeessä toteutuva biennaali kesällä 2024 tutkii, mitä tapahtuu, kun taide saa vallan ja yhteiskunta toimii sen mukaan. Taidevaltakunnan avoin taiteilija- ja teoshaku avautuu 31.3.2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme