Tuula Loikkanen Panimoliiton uudeksi toimitusjohtajaksi
10.7.2020 09:31:22 EEST | Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y. | Tiedote
Loikkasella on vahvaa osaamista edunvalvonnasta ja elinkeinopolitiikasta. Hän siirtyy panimoliiton toimitusjohtajaksi Kaupan liiton edunvalvontajohtajan tehtävistä. ”Koen taustani luovan erinomaiset edellytykset työskennellä Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden puolesta. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus on ollut aina tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa, ja uskon sen merkityksen kasvavan tulevaisuudessa. Alalla on tärkeä työllistävä vaikutus koko arvoketjulle aina alkutuotannosta, teollisuuden ja kuljetuksen kautta kauppaan ja ravintoloihin. Haluan työskennellä sen puolesta, että jatkossakin työllistämme suomalaisia ja että suomalaiset saavat nauttia kotimaisista panimoalan tuotteista,” toteaa tuleva toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.
Panimoliiton hallituksen puheenjohtaja Lasse Ahon mukaan Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus on näkynyt erinomaisesti yhteiskunnallisessa keskustelussa. Olemme kiitollisia Riikalle hänen työstään alan puolesta. Tuula Loikkanen jatkaa tätä erinomaista työtä. Pakarisella on pitkä poliittinen tausta EU-asioissa, joten siirtyminen politiikan pariin on ymmärrettävää kutsun näin käydessä,” toteaa Aho.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Tuula Loikkanen p. 040 922 0750
hallituksen puheenjohtaja Lasse Aho p. 0400 203 600
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.
Virvoitusjuomaveron korotus iskee kuluttajan kukkaroon – vesi ja sokerittomat juomat kallistuvat entisestään31.3.2026 14:59:14 EEST | Uutinen
Hallituksen päättämä virvoitusjuomaveron uudistus ja korotukset astuvat tänään voimaan. Uusi kuusiportainen veromalli nostaa lähes kaikkien juomien hintoja. Myös vesien ja sokerittomien virvoitusjuomien valmistevero nousee.
Brysselinkone aikoo kaventaa siideritarjontaa Pohjoismaissa – Panimoliitto vaatii tilaa markkinoiden monipuolisuudelle27.2.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Euroopan komissio valmistelee parhaillaan siiderille EU-tason yhtenäismääritelmiä. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto varoittaa, että suunnitellut tiukat mehupitoisuusrajat vääristäisivät kilpailua.
Alkoholittoman oluen suosio on edelleen nousussa – Panimo ja virvoitusjuomateollisuuden vuosi 202516.1.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Vuosi 2025 oli panimoalan tuotteiden kysynnän osalta kasvun pysäyttänyt vuosi. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten tuotteita myytiin yhteensä 846,1 miljoonaa litraa, mikä on lähes sama määrä kuin edellisvuonna (+0,045 %). Sen sijaan lainsäätäjä on pitänyt huolen siitä, että ala on vuonna 2026 turbulentimpi. Verot nousevat, alkoholilainsäädäntöä ollaan muuttamassa ja matkustajatuonti sekä verkkotilaukset ulkomailta kasvavat. Vuoden 2025 aikana juomakategorioiden väillä tapahtui muutoksia. Suurin voittaja oli alkoholiton olut, jonka myynti kasvoi peräti 10 prosenttia. (v.2025 9,3 milj.l) Suurin häviäjä oli alkoholillinen olut, jonka myynti laski 322,8 miljoonasta litrasta 313,4 miljoonaan litraan. Virvoitusjuomien ja vesien kysyntä jatkoi maltillista kasvuaan. Kehitys heijastelee laajempaa eurooppalaista trendiä, jossa kuluttajat suosivat yhä useammin alkoholittomia vaihtoehtoja. – Suomalaisen juomateollisuuden ja sen työpaikkojen näkökulmasta kulutustottumusten muut
Kantelu EU-komissiolle: Suomen alkoholilain valmistustaparajoite on kilpailuoikeudellinen markkinahäiriö14.1.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Suomen alkoholilainsäädännössä kummitteleva valmistustaparajoite on vailla kansanterveydellisiä perusteita ja kilpailuoikeudellisesti kestämätön. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus on tehnyt asiasta kantelun Euroopan komissiolle, joka on pyytänyt valituksen käsittelyä varten lisäselvityksiä.
Suomen alkoholipolitiikka horjuu väärän tiedon varassa7.11.2025 09:48:00 EET | Uutinen
Uudet valtiovarainministeriöltä saadut luvut paljastavat, että matkustajatuonnin ja ulkomailta tehtyjen alkoholiverkko-ostojen määrä on moninkertainen aiempiin arvioihin nähden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
