TYJ:n kampanja pyrkii lisäämään nuorten tietoa työttömyyskassan jäsenyyden merkityksestä

Kampanjan tarkoituksena on lisätä nuorten tietoa siitä, milloin työttömyysetuutta voi saada sekä siitä, milloin jäseneksi voi ja kannattaa liittyä. Tarkoituksena on myös herätellä nuoria pohtimaan työttömyyskassan jäsenyyttä jo opintojen aikana. ”Työttömyyskassan jäsenyys ei usein tunnu nuoresta ajankohtaiselta silloin, kun opinnot ovat vielä kesken. Opintojen aikanahan työttömyysturvaa ei voi saada. Opiskeluaikana voi kuitenkin kerryttää oikeuden ansiopäivärahaan esimerkiksi kesätöillä. Näin nuorella on oikeus ansiopäivärahaan, jos työtä ei löydy heti valmistumisen jälkeen”, toteaa Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman.
Kampanjan teema on ”Ainahan sitä on vähän kaikenlaista”. Teema liittyy siihen, miten kaukaiselta työttömyyskassan jäsenyys voi nuoresta tuntua. Myös kiinnittyminen työelämään voi olla vielä satunnaista. Työttömyyskassan jäsenyys ja työttömyysvakuutuksen kerryttäminen eivät kuitenkaan edellytä vakituista tai kokoaikaista työsuhdetta. Työttömyyskassan jäsenyyden hankkiminen on usein kannattavaa jo ensimmäisten työsuhteiden kohdalla.
Some-kampanjaa täydentää oppilaitosmateriaali
Kampanja näkyy marraskuussa Instagramissa ja TikTokissa. Lisäksi kampanjan osana on valmisteltu oppilaitosmateriaali. Oppilaitosmateriaalin tarkoituksena on edistää aiheen käsittelyä kouluissa ja oppilaitoksissa. Opettajia ja opinto-ohjaajia pyritään tavoittamaan oppilaitosmateriaalin pariin Facebookin ja opetusmateriaalia välittävän SubjectAidin kautta.
Oppilaitosmateriaali koostuu opetuskalvoista sekä Kahoot-visasta. Materiaali sisältää nuoren kannalta olennaiset tiedot työttömyyskassan jäsenyyden hyödyistä sekä tilanteista, joissa ansiopäivärahaa voi saada. ”Toiveenamme on, että materiaalia tullaan käyttämään laajasti hyödyksi kouluissa ja oppilaitoksissa. Sosiaalisen median kautta voimme tavoittaa nuoret suoraan. Tärkeintä olisi kuitenkin saada perustiedot järjestelmästä osaksi toisen asteen opetusta”, Aki Villman toteaa.
Kampanja jatkuu keväällä
Kampanja saa jatkoa loppukeväästä, kun kesätyöt ovat ajankohtaisia nuorille. Tällöin moni nuori voi liittyä työttömyyskassaan ja alkaa kerryttää oikeutta ansiopäivärahaan. Ansiopäivärahan maksaminen edellyttää kuuden kuukauden työskentelyä. Ansiopäivärahaoikeuden voi siis kerryttää esimerkiksi kahden kesän kesätöillä.
Faktalaatikko: Miksi kassaan kannattaa liittyä jo nuorena?
- Voit kerryttää oikeuden ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan jo ennen valmistumista. Opiskelijana työssäolo- ja jäsenyysaikaa voi kerryttää jopa yhdeksän vuoden ajan.
- Jos jäät työttömäksi valmistumisen jälkeen tai jäät vaille opiskelupaikkaa, voit saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa, jonka määrä lasketaan palkkasi perusteella.
- Kassan jäsenmaksun voi vähentää verotuksessa, voit siis ansaita jäsenmaksun verran verottomasti.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Kampanjavideo: Ainahan sitä on vähän kaikenlaista, mutta työttömyyskassaan liittyminen kannattaa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki VillmanToiminnanjohtaja
Puh:0503567990aki.villman@tyj.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Näin viime vuoden lakimuutokset näkyvät työttömyyskassoissa7.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan toteutettiin viime vuonna useita lakimuutoksia. Lakimuutosten jälkeen työttömyysturvaa maksetaan entistä harvemmin osittaisen työskentelyn ajalta. Lisäksi päivärahan maksaminen estyy useammin osa-aikatyön, lomakorvauksen tai liian lyhyen työhistorian vuoksi.
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 9 % edellisvuotta enemmän28.1.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa viime vuonna 2 miljardia euroa 283 000 henkilölle. Päivärahakulujen määrä kasvoi 9 % ja etuuden saajien määrä 8 % edellisvuodesta.
Ansiopäivärahan saajan kannattaa tilata muutosverokortti vuodenvaihteessa10.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Vuodesta 2025 lähtien verokortti tulee voimaan tammikuun alussa. Ansiopäivärahan saajan kannattaa jatkossa toimittaa etuutta koskeva muutosverokortti omaan työttömyyskassaan heti vuodenvaihteessa.
Työttömyysturvan korotusosa palvelujen ajalle poistuu 1.1.20255.12.2024 09:21:16 EET | Tiedote
Korotusosan poistuminen vaikuttaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaan etuuteen. Muutos koskee noin kymmenesosaa ansiopäivärahan saajista.
Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi lokakuussa22.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa lokakuussa 6 % viime vuoden lokakuuta enemmän. Ansiopäivärahakulut ovat kasvaneet erityisen paljon työttömyyskassoissa, joissa on paljon korkeakoulutettuja jäseniä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme