TYL Kruunusillat on allekirjoittanut urakkasopimuksen: Suomen pisimmän sillan, Kruunuvuorensillan rakentaminen alkaa lokakuussa
23.9.2021 12:55:19 EEST | Kreate Group Oyj | Tiedote

Näyttävä Kruunuvuorensilta rakennetaan pelkästään joukkoliikenteen, jalankulun ja pyöräilyn käyttöön, mikä on hyvin harvinaista jopa maailmanlaajuisesti.
– Kruunuvuorensilta on poikkeuksellinen, mutta niin olivat myös tekniset vaatimukset osaamiselle. Kokemusta vaativasta rakentamisesta tarvitaan, sillä silta tulee olemaan 1 200 metrin mitallaan Suomen pisin, mutta myös pitkäjänteisin ja korkein silta. Sen keskipyloni kohoaa 135 metrin korkeuteen ja alituskorkeus on 20 metriä, kertoo Sillanrakentaminen ja -korjausyksikön johtaja Sami Rantala Kreatesta.
Työt käynnistyvät työsiltojen rakentamisella – ympäristö huomioidaan rakentamisessa
Kruunusillat-hankkeen tekemistä ohjaavat paitsi korkeat tekniset vaatimukset myös ympäristöarvot, jotka ovat olleet merkittävässä roolissa jo suunnitteluvaiheessa. Tehdyt ympäristöselvitykset ohjaavat vahvasti myös toteutusta ja vaikuttavat muun muassa töiden aikatauluttamiseen.
– Toteutamme esimerkiksi ruoppauksen talvella ja puomien avulla, jotta veden sameus ei leviä alueen ulkopuolelle eikä häiritse vaelluskalojen kutuaikaa eikä lintujen pesimistä. Ylipäätään pyrimme tekemään kaikki työt mahdollisimman vähällä häiriöllä, mutta esimerkiksi paalutus kantaa merellä kauemmaksikin eikä äänen etenemiseltä voi välttyä, kertoo Jari Humalajoki TYL Kruunusiltojen urakan projektipäällikkö.
Työyhteenliittymä Kruunusillat aloittaa työt kohteessa lokakuun puolivälissä työmaan perustamisella. Ensimmäisiä varsinaisia työvaiheita ovat vesirakentamisen aloittaminen sekä työsiltojen rakentaminen kumpaakin siltatoteutusta varten.
– Olemme yhdistäneet huippuluokan osaamisemme molemmista yhtiöistä ja lähdemme hyvällä yhteistyöllä rakentamaan tätä kiinnostavaa kokonaisuutta, joka on Suomen mittakaavassa kaikella tapaa ainutlaatuinen hanke, iloitsee Humalajoki.
Hankkeen on määrä valmistua vuoden 2025 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari HumalajokiProjektipäällikköTYL Kruunusillat / Kreate Oy
Puh:+358 400 437 884jari.humalajoki@kreate.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 235 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate jatkaa vaativan infran rakentamista – Lappeenrannassa siirrettiin siltaa 28 metriä9.10.2026 10:06:40 EEST | Tiedote
Suurten infrahankkeiden rinnalla rataverkkoa ja siltoja uudistetaan jatkuvasti myös kohteissa, jotka eivät tavallisesti nouse valtakunnallisiin otsikoihin. Yksi esimerkki tällaisesta vaativasta tekemisestä on Lappeenrannan Kiilinkatu, jossa Kreate siirsi 1 800 tonnia painavan uuden alikulkusillan 28 metriä lopulliselle paikalleen. Vanhan sillan purku, uuden sillan siirto ja radan palauttaminen liikenteelle toteutettiin 72 tunnin totaalikatkossa.
Kreate hyödyntää tiettävästi ensimmäisenä Suomessa työmaalla tuotettua Ei enää jätettä -betonimursketta – edistyksellistä materiaalikiertoa Saaristotien infrahankkeiden välillä30.9.2026 13:00:32 EEST | Tiedote
Infrarakentaja Kreate on tiettävästi ensimmäisenä toimijana Suomessa jalostanut työmaalla syntyneen purkubetonin samalla työmaalla Ei enää jätettä -asetuksen mukaiseksi betonimurskeeksi. Noin 14 000 tonnia Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen vanhojen siltojen betonia jatkaa elämäänsä vain muutaman kilometrin päässä syntysijoiltaan, kun kierrätysmursketta hyödynnetään Kurkela–Kuusisto-hankkeen väylärakenteissa.
Kreate voitti Ouluntien tasoristeysten poistourakan: uusi alikulkusilta toteutetaan siirtomenetelmällä17.9.2026 14:15:00 EEST | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut Väyläviraston kanssa sopimuksen Kemissä sijaitsevasta Järppi–Kemi, Ouluntie, tasoristeysten poistourakasta. Yli seitsemän miljoonan euron urakassa poistetaan kaksi tasoristeystä ja korvataan ne uudella alikulkusillalla ja tiejärjestelyillä. Rakentamisen vaativuutta lisää sillan siirron jälkeen toteutettava louhintatyö, joka tehdään porapaalujen läheisyydessä räjähtämättömillä menetelmillä.
Kreate mukaan Valtioneuvoston linnan peruskorjaushankkeeseen10.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut Consti Korjausrakentaminen Oy:n kanssa sopimuksen Valtioneuvoston linnan peruskorjaus- ja laajennushankkeen pohjarakennustöistä. Kreate toimii hankkeessa Constin kumppanina. Urakkasummaa ei julkisteta, mutta Kreate kirjaa summan kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaansa.
Kreate voitti Kulosaaren metrosillan vaativan korjausurakan – tilauskantaan reilu 8 miljoonaa euroa13.8.2026 10:09:32 EEST | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen kanssa 8,2 miljoonan euron sopimuksen Kulosaaren metrosillan korjausurakasta Helsingissä. Kalasataman ja Kulosaaren asemien välissä sijaitsevalle 420-metriselle vesistösillalle rakennetaan muun muassa perustusten lisätuennat. Rakentamisen vaativuutta lisäävät rajallinen työskentelytila sillan alapuolella, tiivis kaupunkiympäristö sekä nykyisten vedenalaisten rakenteiden laajentaminen. Kyseessä on Kreaten kolmas metroradalla sijaitseva urakka tänä vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


