Työ- ja koulutusperusteinen maahanmuutto kasvava tekijä työvoiman saatavuuden lisäämiseksi Lapissa

Työ- ja koulutusperusteisella maahanmuutolla on tulevaisuudessa tärkeä rooli työmarkkinavaikutusten sekä Lapin elinvoiman kannalta.
Lapin väestö pienenee negatiivisen nettomuuton sekä negatiivisen luonnollisen väestönlisäyksen kautta. Lapin väestö ikääntyy ja väestöllinen huoltosuhde heikkenee. Positiivinen nettomaahanmuutto hidastaisi Lapin alueen väestön pienenemistä. Nykyisellään työ- ja koulutusperusteinen maahanmuutto Lapissa on suuruudeltaan maan keskiarvoa pienempää.
“Väestörakenteen muuttuessa työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton merkitys työvoiman puutteeseen vastaamiseksi kasvaa tulevaisuudessa. Työ- ja koulutusperusteinen maahanmuutto voi osaltaan tukea työvoiman riittävyyden takaamisessa sekä erityisosaamisen saatavuudessa”, toteaa yksilön päällikkö Satu Huikuri ELY-keskuksesta.
Lapin vahvuutena on kansainvälinen tunnettuus
Lapin maakunnalla on työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton kannalta tiettyjä vahvuuksia. Työvoiman kysynnän odotetaan elpyvän koronan koettelemilla aloilla, ja Lappiin on suunnitteilla merkittäviä teollisia investointeja. Lisäksi Lappi on jo nyt kansainvälisesti tunnettu.
Kehittämistarpeet työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton näkökulmasta nivoutuvat yhteen muiden maahanmuuttajien työllistymiseen liittyvien kysymysten kanssa. Selvityksessä todetaan, että Lappi on muiden maakuntien tavoin riippuvainen kansallisista ratkaisusta ja kansallisen kehittämistyön onnistumisista. Esimerkiksi työperusteisten oleskelulupien sujuva käsittely on edellytys työvoiman tehokkaalle houkuttelulle ja käytölle.
Selvityksen laati Owal Group Oy. Selvitys on osa Lapin liiton koordinoimaa Veto- ja pitovoimainen Lappi -esiselvityshanketta.
Selvityksen julkistamistilaisuuden tallenne tulee katsottavaksi Lapin liiton YouTube-kanavalle toukokuun alussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu Huikuri
satu.huikuri@ely-keskus.fi / +358 295 037 049
Yksikön päällikkö
Lapin ELY-keskus
Henna Kymäläinen
henna.kymalainen@lapinliitto.fi / +358 40 614 6818
Projektipäällikkö
Lapin liitto
Tiina Kiuru
tiina.kiuru@te-toimisto.fi / +358 295 039 580
Palvelupäällikkö
Lapin TE-toimisto
Risto Karinen
risto@owalgroup.com / +358 50 535 1820
Director
Owal Group
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lapin ELY-keskusRovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Lapin työttömyyskehityksessä valonpilkahduksia23.12.2025 08:29:39 EET | Tiedote
Lapissa työttömien määrä väheni marraskuussa niin edeltävään kuukauteen kuin vuoden takaiseen verrattuna. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on pysähtynyt viime kuukausien aikana. Alueelliset erot ovat edelleen huomattavia. Työttömyys kehittyy kuitenkin koko maata myönteisemmin.
Lapin ilmasto- ja energiastrategia hyväksyttiin – Lappi voi olla ilmastotyössä kokoaan suurempi17.12.2025 15:11:28 EET | Tiedote
Lapin maakuntahallitus hyväksyi Lapin ilmasto- ja energiastrategian 15.12.2025.
Kohti vahvaa osaamispohjaa – yhteinen strategia Lapin ohjaukselle ja jatkuvalle oppimiselle16.12.2025 14:21:46 EET | Tiedote
Lapin ELY-keskus on käynnistänyt tänä vuonna päättyvien Lapin tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO) sekä jatkuvan oppimisen strategioiden uusimisen. Strategian päivitystä johtaa Lapin Elinikäisen oppimisen johtoryhmä, joka koostuu koulutuksen kehittäjistä ja työllisyysalueista.
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:01:15 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi on valittu Jaakko Ylinampa27.11.2025 14:08:59 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 Lapin elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaakko Ylinamman. Lapin elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026, ja tuleva ylijohtaja aloittaa joulukuussa 2025 elinvoimakeskuksen valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




