Steerpath Oy

Työ- ja tapaamistilojen Uber, Spacehub, keräsi 1 miljoonan euron kasvurahoituksen

Jaa
Espoolainen toimitilasovellusta ja tilanvuokrausalustaa Spacehubia kehittävä Steerpath Oy keräsi suomalaisilta ja kansainvälisiltä sijoittajilta juuri päättyneellä rahoituskierroksellaan miljoona euroa kansainvälistymiseen ja palvelun jatkokehittämiseen. Rahoituskierrokseen osallistuivat muun muassa pilvipalvelualusta Nordcloudin perustaja Fernando Herrera sekä yhtiöön jo aikaisemmin sijoittanut kiinteistökehityksen ja rakentamisen visionääri Ilari Schouwvlieger.
Spacehub-tila Helsingin rautatieasemalla. Kuva: Aki Huttunen
Spacehub-tila Helsingin rautatieasemalla. Kuva: Aki Huttunen

Spacehub ei ole toimistopuhelinkoppien valmistaja, vaan alusta jonka avulla niitä voi tarjota julkisissa tiloissa uutena vuokrattavana tilatyyppinä.

“Maailma on pelkästään koronapandemian jäljiltä muuttunut pysyvästi, mutta työn joustavuuden tukemiselle ja mahdollistamiselle on ollut tilausta jo sitä ennen.

Toukokuussa 2021 lanseerattu Spacehub on työympäristöjen puuttuva linkki, se tuo liikkuvan työn mahdollistavat hiljaiset työtilat kaikkien saataville keskeisien yhteyksien ja palveluiden yhteyteen. Yksityiset työtilat löytyvät Spacehub-mobiilisovelluksesta ja itseäsi lähimpänä olevan tilan varaaminen käy niin ikään sovelluksesta, kätevästi karttanäkymästä.” kertoo Steerpathin toimitusjohtaja Tuomas Ilola.

Spacehub on saatavilla Suomessa Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa ja Tampereella, yhteensä 25 hubillaan. Yrityksen tavoitteena on saada ensin Suomeen niin tiheä ja helposti saatavilla oleva Spacehub-verkosto, että se on yhtä näkyvä ja arkinen kuin katujamme koristavat sähköskuutit. Spacehub kehittää automatisoitua tilojen välityksen alustaa, joka on helposti monistettavissa globaaleille markkinoille.

Oleellisina yhteistyökumppaneina kasvulle toimivat tiloja palveluun liittävät keskeiset kiinteistöt kuten joukkoliikenne- ja kauppakeskukset. Yhteistyössä ovat mukana useat suomalaiset teknologia- ja teollisuusyhtiöt kuten äänieristettyjen tilojen valmistajat Smartblock Oy, Vetrospace Oy ja Framery Oy sekä mobiilikulunhallintaan erikoistunut Bitwards Oy.

Spacehub-työtilat ovat saatavilla kaikille mobiilisovelluksella, mihin tahansa rauhaa ja yksityisyyttä vaativiin tilanteisiin. Olit niin freelancer, jatkuvasti liikenteessä oleva myyjä, asiakkaitaan rauhassa tapaava sosiaalialan ammattilainen, mentori tai vaikkapa junastaan myöhästynyt matkustaja, Spacehub-verkosto on vastaus akuutteihin tilatarpeisiin.

Spacehub-palvelu on mukana Slush-tapahtumassa 1.-2.12.2021.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Tuomas Ilola
Spacehub, toimitusjohtaja
tuomas@getspacehub.com
040 5488 190


Pipsa Aro
Spacehub, markkinointijohtaja
pipsa@getspacehub.com
044 7598 564

Kuvat

Spacehub-tila Helsingin rautatieasemalla. Kuva: Aki Huttunen
Spacehub-tila Helsingin rautatieasemalla. Kuva: Aki Huttunen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Steerpath Oy
Läkkisepänkuja 4a
02650 Espoo

http://www.getspacehub.com
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye