Työeläke-lehti vertaili työeläkealan tilinpäätöksiä

Eläketurvakeskuksen johtaja Jaakko Kiander analysoi Työeläke-lehdessä koronakriisin taloudellisia vaikutuksia eläkejärjestelmään ja koko kansantalouteen.
– Eri arvioiden haarukka on suuri. Suomessa on ennakoitu 5–12 prosentin suuruista talouden supistumista tänä vuonna. Tämä olisi samaa luokkaa kuin edelliset pahat kriisit vuosina 1991 ja 2009, Kiander vertaa.
Kiander luottaa pidemmän päälle talouden oikenemiseen, mutta muistuttaa, että tulojen ja menojen epätasapaino kääntää eläkelaitosten rahavirran negatiiviseksi tänä vuonna.
Sijoitustuotot ennätyksellisiä ennen koronakriisiä
Eläkkeiden rahoituksen kannalta tilanne olisi vielä tukalampi, jos viime vuosi ei olisi kerryttänyt työeläkejärjestelmän sijoitusvaroille päättyneen vuosikymmenen parhaan tuoton. Viime vuonna sijoitusvarat kasvoivat 216 miljardiin euroon.
Työeläke-lehti esittelee menneeltä vuodelta avainluvut koko työeläkevakuutusalalta sekä neljän työeläkevakuutusyhtiön tilinpäätösvertailut.
Tämänkeväisen koronakriisin aiheuttama parinkymmenen miljardin euron notkahdus sijoitusvarojen arvostuksissa on kokoluokaltaan lähestulkoon samaa luokkaa kuin työeläkkeiden maksamiseen käytetty rahamäärä (vuonna 2019 työeläkemenot 29 miljardia euroa).
Elina Lepomäki joustavoittaisi työeläkejärjestelmää
Kesäkuun Työeläke-lehdessä kansiaihe vie eduskuntatalon portaille ja kansanedustaja Elina Lepomäen henkilöhaastatteluun. Lepomäki joustavoittaisi työeläkejärjestelmää. Hän haluaa Suomeen vahvan perusturvan, jossa korostuvat yksilön vastuu ja valinnanvapaudet.
Eläketurvakeskuksen julkaisema Työeläke-lehti on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti.
Lisätietoja lehdestä:
toimituspäällikkö Anne Iivonen, 050 575 7134, anne.iivonen(at)etk.fi
päätoimittaja Tuovi Rautjoki, 045 138 6123, tuovi.rautjoki(at)etk.fi
Tilaa Työeläke-lehden uutiskirje ja saat sähköpostiisi digilehden aina tuoreeltaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne IivonenToimituspäällikkö
Puh:050 575 7134anne.iivonen@etk.fiTuovi RautjokiPäätoimittaja
Puh:0451386123tuovi.rautjoki@etk.fiKuvat



Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
TYÖELÄKE on Eläketurvakeskuksen julkaisema työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti. ELÄKETURVAKESKUS on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläke-lehti
Risto Murto Työeläke-lehdessä: Isot kriisit eletään myös eläkejärjestelmän kautta3.6.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Riskit lisääntyvät ja osakepaino kasvaa tulevan sijoitusuudistuksen myötä. Työeläke-lehden haastattelussa Risto Murto muistuttaa, että uudistus on järkevä toteuttaa asteittain ajallisesti hajauttaen.
Työeläke-lehdessä Ilkka Oksala avaa eläkeneuvottelujen taustat17.3.2025 08:40:00 EET | Tiedote
Eläkeuudistuksen ratkaisijana Ilkka Oksalalla oli kaksoisrooli eläkeneuvotteluissa: toinen käsi heilutti uskollisesti elinkeinoelämän sauvaa ja toinen tahditti osapuolia keskinäiseen sopimukseen. Oksalan henkilöhaastattelun lisäksi Työeläke-lehti avaa tuoreeltaan eläkeuudistukseen liittyviä monia näkökulmia.
Työeläke-lehti: Julkisen talouden paineet ulottuvat eläketurvaan2.12.2024 08:40:00 EET | Tiedote
Joulukuun Työeläke-lehdessä puheenaiheena on valtion ja työeläkejärjestelmän suhde. Lehdessä ekonomistikolmikko perustelee, mikä rooli työeläkevaroilla on julkisen talouden tasapainottajana.
Hanén vaatii yrittäjäeläkkeeseen täysremonttia30.9.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
”YEL-työtulosta on luovuttava", sanoo Liisa Hanén uusimmassa Työeläke-lehdessä. Mikro- ja yksinyrittäjien edunvalvoja haluaa samat eläkesäännöt yrittäjille ja palkansaajille.
Työeläke-lehti kurkisti eläkeläisen lompakkoon3.6.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
Jopa puolet eläkeläisistä on kiinnostunut tekemään töitä eläkkeellä. Työeläke-lehden kesäkuun lehti kurkistaa eläkeläisten lompakkoon ja luo kuvan suomalaisesta eläkkeensaajasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme