Työeläke-lehti: YEL-kohu herätti yrittäjät

Tunteita kuumentanut YEL-uudistus etenee eduskunnassa. Näinä viikkoina sitä odotetaan tulevaksi kuin joulupukkia. Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula näki läheltä, miten juuri uudistuskeskustelun yhteydessä purkautui valtavia tunteita ja väärinkäsityksiä.
– Yrittäjät ovat olleet huojentuneita, kun he ovat saaneet oikeaa tietoa ja pystyvät arvioimaan uudistusta sen pohjalta, Makkula kertoo Työeläke-lehdessä.
Työtulon määrittelyyn kietoutuu ongelman ydin
Yrittäjä ja piensijoittaja Merja Mähkä näkee YEL-vakuutuksen hyvänä diilinä. Hän on ottanut itselleen YEL-vakuutuksen, mutta koki työpanoksen arvioimisen vaikeaksi.
– Työtulo on aivan aataminaikainen häkkyrä, jota on hemmetin vaikea hahmottaa, Mähkä kertoo.
Yrittäjän eläkekertymä ja muu sosiaaliturva lasketaan YEL-työtulosta, mikä tarkoittaa yrittäjän työpanoksen työn arvoa rahassa mitattuna. Työtulon arvioinnin perustana on keskipalkka, jota samasta työstä maksettaisiin palkatulle työntekijälle.
Finanssivalvonta puuttui asiaan
Rahan puute ei ole ainoa syy maksamattomuuteen. YEL-järjestelmän kritiikissä on huomattu myös periaatteellista vastustusta ja epäluottamusta.
– Osa yrittäjistä pitää tiukasti kiinni siitä, että heidän pitäisi saada määritellä työtulonsa vapaasti itse, toteaa lakia valmistellut sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Jaana Rissanen.
Finanssivalvonta huomautti viime vuonna työeläkeyhtiöille, että ne ottavat työtulon arvioinnissa liikaa huomioon yrittäjien omat ilmoitukset työtulosta ilman kriittistä tarkastelua.
Joulukuun Työeläke-lehti kertoo YEL-kohun nostattamista mielialoista.
Verkkolehti Työeläkelehti.fi-palvelussa
Eläketurvakeskuksen julkaisema Työeläke-lehti on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti.
Tilaa Työeläke-lehden uutiskirje – ja saat lehden käsiisi ensimmäisten joukossa tuoreeltaan.
Lisätietoja:
toimituspäällikkö Anne Iivonen, 050 575 7134, anne.iivonen(at)etk.fi
päätoimittaja Tuovi Rautjoki, 045 138 6123, tuovi.rautjoki(at)etk.fi
Katsoaksesi videon lähteestä youtu.be, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Suomen Yrittäjien Janne Makkula kertoo, miksi YEL-työtulo kannattaa mitoittaa oikein.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
TYÖELÄKE on työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti. ELÄKETURVAKESKUS on lakisääteinen työeläketurvan kehittäjä, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläke-lehti
Työeläke-lehti: VM:n Spolander ulottaisi kulukurin myös eläkkeisiin13.3.2023 08:40:00 EET | Tiedote
Julkisen talouden säästötalkoissa valtiovarainministeriö (VM) haluaa ulottaa kulukurin myös eläketurvaan. Maksussa olevien eläkkeiden indekseistä niistettäisiin etunenässä.
Eläkepäättäjät erimielisiä varhennetun eläkkeen hyödyistä3.10.2022 08:40:00 EEST | Tiedote
Kannustaako eläkkeen osittainen varhentaminen työuralla jatkamiseen? Vai avaako se lepsun reitin osaeläkkeelle? Lokakuun Työeläke-lehdessä aiheesta keskustelemassa kaksi eläkepolitiikan päätöksentekijää työmarkkinoiden keskusjärjestöistä.
Työeläke-lehti: Rahavirtoja liikkui yli 30 000 000 000 euroa työeläkkeisiin6.6.2022 08:40:00 EEST | Tiedote
Juuri ilmestynyt Työeläke-lehti keskittyy rahaan ja puhuu eläkejärjestelmän kriisinkestävyydestä. Rahavirtojen kiertokulkua kuvaavan kaavion avulla lehti visualisoi, mistä eläkeraha tulee ja minkä verran eläkkeisiin yhtenä vuonna rahaa tarvittiin.
Valtionyhtiö Työkanava avaa väylää osatyökykyisille14.3.2022 08:40:00 EET | Tiedote
Työeläke-lehti keskittyy maaliskuun numerossaan työhön ja etenkin osatyökykyisten työllistämiseen. Valtion omistama uusi erityistehtäväyhtiö Työkanava ryhtyy edistämään vaikeimmin työllistyvien vammaisten ja osatyökykyisten työhön pääsemistä.
Kerro mielipiteesi Työeläke-lehdestä – ja voita arvonnassa iPad mini12.1.2022 08:40:00 EET | Tiedote
Nyt avautuu tilaisuus kertoa ruusut ja risut Työeläke-lehdestä. Kyselyllä selvitämme lukijoiden mieltymyksiä ja lehden lukemisen tapaa. Taloustutkimus toteuttaa lukijatutkimuksen verkkokyselynä 11.–27. tammikuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme