Työeläkeyhtiö Elon osavuosiraportti 1.1.−31.3.2019: Elolla vahva alkuvuosi – sijoitustuotto 5,2 %
– Elon sijoitustoiminnan ensimmäinen vuosineljännes oli erittäin vahva hyvin haastavan viime vuoden jälkeen. Tulorekisterin käyttöönotto oli sujuva. Asiakastyytyväisyys ja palveluajat pysyivät erittäin hyvinä mittavasta asiointimuutoksesta huolimatta, kertoo Elon toimitusjohtaja Satu Huber.
Maaliskuun lopussa Elon sijoitusten arvo oli 23,4 (23,3) miljardia euroa. Sijoitusten tuotto oli 5,2 (−0,4) prosenttia. Vakavaraisuusaste nousi 122,4 prosenttiin ja vakavaraisuuspääoma oli 1,6-kertainen vakavaraisuusrajaan nähden.
Elon hoidossa oli 46 200 työntekijöiden TyEL-vakuutusta ja 83 000 yrittäjien YEL-vakuutusta. Elossa vakuutettujen työntekijöiden ja yrittäjien kokonaismäärä oli kaudella kaikkiaan yli puoli miljoonaa henkilöä.
Noteeratut osakkeet tuottivat 12,6 prosenttia
Parhaiten alkuvuonna tuottivat noteeratut osakesijoitukset, joiden tuotto vuoden alusta oli 12,6 prosenttia. Elon osakesalkussa parhaiten menestyivät suomalaiset osakkeet.
– Osakemarkkinoiden vahva nousu vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä käänsi Elon sijoitustoiminnan tuoton selvästi positiiviseksi. Osakemarkkinat ylsivät yhteen parhaista tuottojaksoista sitten vuoden 2009 syksyn, toteaa Elon sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo.
– Raportointikaudella kaikkien pääomaisuuslajien tuotto oli positiivinen. Vuosineljännes oli yksi Elon parhaista, Hiidenpalo jatkaa.
Joukkovelkakirjalainojen tuotto oli myös hyvällä tasolla ja se oli 3,2 prosenttia. Hedge-rahastojen tuottokehitys raportointikaudella oli positiivinen 2,7 prosenttia. Listaamattomista sijoituksista parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset. Kiinteistösijoitusten tuotto oli 1,6 prosenttia. Pääomasijoitukset tuottivat 0,4 prosenttia ja lainasaamiset 0,7 prosenttia.
Viiden vuoden keskimääräinen nimellistuotto oli 5,3 prosenttia ja kymmenen vuoden keskimääräinen nimellistuotto oli 6,4 prosenttia. Viiden vuoden keskimääräinen reaalituotto oli 4,8 prosenttia ja kymmenen vuoden keskimääräinen reaalituotto oli 5,1 prosenttia.
Talouskasvu on heikentynyt, mutta maltillisesti
Maailmantalouden kasvu on hidastunut, mutta vielä toistaiseksi aika maltillisesti. Globaalin talouskasvun odotus kuluvalle vuodelle on heikentynyt hieman ja se on tällä hetkellä 3,4 prosenttia, kun se viime vuonna oli 3,7 prosenttia. Euroalueen kasvun odotetaan kuluvana vuonna heikentyvän 1,2 prosenttiin. Suomen talouden kasvuodotus on heikentynyt ja on nyt 1,7 prosenttia.
– Huomionarvoista on myös se, että pitkään jatkunut kasvusykli ja sen myötä hyvä työllisyys ei ole saanut aikaan merkittävää palkkainflaatiota. Kuluttajainflaation odotukset ovat pysyneet maltillisina, kertoo Hiidenpalo.
Heikentyneisiin kasvunäkymiin on taas reagoitu keskuspankkien harjoittamalla ekspansiivisella rahapolitiikalla. Osakemarkkinat reagoivat positiivisesti heti vuoden vaihteen jälkeen ja keskuspankkien toimien myötä korotkin ovat olleet laskusuunnassa. Näin kaikki muutkin pääomaisuuslajit ovat päässeet hyviin tuottoihin vuoden ensimmäisellä kvartaalilla.
Tulevaisuudennäkymissä paljon epävarmuutta – ehtiikö talouspolitiikka reagoida riittävästi ja ajoissa?
Talouskasvun heikentyminen on toistaiseksi ollut vielä maltillista. Maailmantalouden päähuolet ovat liittyneet kauppakiistoihin, Euroopan autoteollisuuden päästösäännöstöön, Brexitiin ja globaalin talouden heikentyneisiin näkymiin. Työllisyys on kuitenkin vahvistunut, mikä on tukenut talouksien keskeistä osaa eli kulutuskysyntää.
– Keventynyt rahapolitiikka tukee odotusta globaalin talouskasvun jatkumisesta. Olennainen kysymys on, ehtiikö talouspolitiikka reagoida riittävästi ja vaikuttaa ajoissa, jolloin kasvu pääsee jatkumaan, toteaa Hiidenpalo.
Eläkepäätöksissä kasvua suhteessa edelliseen vuoteen
Elo antoi eläkepäätöksiä hakemuksesta tammi-maaliskuussa yhteensä 7 240 (6 478) kappaletta. Vanhuuseläkepäätöksiä annettiin tammi-maaliskuussa 2 274 (1 743) kappaletta, mikä on noin 30 prosenttia enemmän kun edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana. Kasvu selittyy eläkeiän asteittaisella nostolla, jonka johdosta edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan ei osunut ikäluokkaa, joka olisi täyttänyt alimman eläkeikänsä.
Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen päätösten määrät ovat vakiintuneet ja alkuvuonna 2019 päätöksiä osittaisesta varhennetusta vanhuuseläkkeestä tehtiin 701 (593) kappaletta. Työkyvyttömyyseläkkeiden hakemusmäärät kasvoivat edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna noin 5 prosenttia. Ammatillisen kuntoutuksen hakemusmäärät ovat pysyneet viime vuoden tasolla.
Tulorekisteri onnistuneesti maaliin
Elo toteutti tulorekisterin vaatimat järjestelmämuutokset aikataulussa ja laadullisesti erittäin hyvin. Elon muutosviestintä tulorekisterin suhteen onnistui ja esimerkiksi virheilmoitusten ja asiakaspuheluiden määrä on pysynyt alhaisena. Asiakaspalvelu on toiminut erinomaisesti koko alkuvuoden, mistä kertoo esimerkiksi se, että vakuutuspalvelun puhelinpalvelun vastausaste alkuvuonna on ollut noin 98 prosenttia ja vakuutuspalvelun asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS on pysynyt erittäin hyvänä ollen alkuvuonna noin 85.
Asiakaskokemus myös eläkepalvelussa saatiin pidettyä erinomaisella tasolla huolimatta tulorekisterin tuomista isoista muutoksista eläkkeen käsittelyprosessiin. Puhelinpalvelun NPS oli 72 ja eläke- ja kuntoutusasioiden verkkopalvelun NPS oli 58. Alkuvuonna 2019 Elo antoi eläkepäätökset keskimäärin noin 26 prosenttia muiden työeläkeyhtiöiden keskiarvoa nopeammin. Esimerkiksi osittaisen varhennetun vanhuuseläkepäätöksen sai keskimäärin viidessä päivässä.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Satu Huber, puh. 020 703 5811
Sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo, puh. 020 703 5668
Talousjohtaja Sarianne Kirvesmäki, puh. 020 703 5134
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.
Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo
Yrittäjien hakemat työkyvyttömyyseläkkeet 10 % kasvussa – määrä vakiintunut korkeammalle tasolle kuin ennen koronaa11.11.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Yrittäjien hakemien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on vakiintunut korkeammalle tasolle kuin koronaa edeltävänä aikana. ”Meille näkyy, että moni yrittäjä saa liian vähän ja liian myöhään tukea työkykynsä haasteisiin”, sanoo työeläkeyhtiö Elon työkykyjohtaja.
Elo nousi kärkeen suomalaisten eläkeyhtiöiden kansainvälisessä vertailussa31.10.2025 07:55:00 EET | Tiedote
Elo on sijoittunut suomalaisten eläkeyhtiöiden osalta jaetulle ensimmäiselle sijalle Global Pension Transparency Benchmark -vertailussa. Kansainvälisessä vertailussa selvitettiin sijoittamisen läpinäkyvyyttä. Elo sai 71/100 pistettä ja sijoittui kansainvälisesti sijalle 30.
Tulevaisuus on Elossa – uusi strategia keskittyy kasvuun ja inhimilliseen työelämään30.10.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elo on julkaissut uuden strategiansa vuosille 2026–2030. Strategia vastaa työelämän, talouden ja teknologian murrokseen ja luo mahdollisuuksia kestävälle kasvulle suomalaisessa yhteiskunnassa. Visio "Tulevaisuus on Elossa" kiteyttää yhtiön roolin kasvun mahdollistajana ja inhimillisen työelämän rakentajana. Elon perustehtävä – elämänmittaisen turvan luominen – säilyy keskiössä, mutta sen toteuttamistavat uudistuvat. Strategian ytimessä on vahva usko Suomeen ja sen tulevaisuuteen. – Haluamme olla paras työeläkekumppani kasvua hakeville yrityksille. Olemme sijoittaneet suomalaisiin kasvuyrityksiin jo yli kymmenen vuoden ajan, ja siksi kasvuyritysten tarpeet ovat meille tuttuja, toteaa toimitusjohtaja Carl Pettersson. – Olemme vahvasti läsnä asiakkaidemme arjessa laajan, paikallisesti toimivan kumppaniverkostomme kanssa. Tarjoamme työkykypalveluja kaikille asiakkaille ja digitaalinen huolenpitomallimme tuo palvelut lähelle käyttäjää, Pettersson jatkaa. Taloudellisesti ja vas
Elos placeringar avkastade 1,4 miljarder euro – kunderna gynnas av kostnadseffektiviteten27.10.2025 11:26:54 EET | Pressmeddelande
Arbetspensionsbolaget Elos placeringsavkastning var stark i januari–september, 4,5 procent. Solvensen stärktes och driftskostnaderna sjönk ytterligare. – Vi har lyckats överföra nyttan med kostnadsbesparingarna på våra kunder och stärkt vår marknadsställning, berättar verkställande direktör Carl Pettersson.
Elon sijoitukset tuottivat 1,4 miljardia euroa – asiakkaat hyötyvät kustannustehokkuudesta27.10.2025 11:26:54 EET | Tiedote
Työeläkeyhtiö Elon tammi–syyskuun sijoitustuotto oli vahva, 4,5 prosenttia. Vakavaraisuus vahvistui ja liikekulut laskivat edelleen. – Olemme onnistuneet siirtämään kustannussäästöjen hyödyt asiakkaillemme ja vahvistaneet asemaamme markkinoilla, kertoo toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
