Työelämägallup: Puolet työllisistä on sitä mieltä, että Suomessa tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa
6.2.2023 08:41:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Ulkomaisen työvoiman lisäämistä vastustaa noin kolmannes (32 %). Hieman alle viidennes (18 %) ei osaa ottaa kantaa asiaan.
Noin viidennes (21 %) arvioi, että omalla työpaikalla on tarvetta saada ulkomaista työvoimaa. Kaksi kolmesta on eri mieltä. 18–29-vuotiaat, johtavassa asemassa olevat ja toimihenkilöt arvioivat tarpeen suurimmaksi, työntekijät, yrittäjät ja työttömät vähäisimmäksi.
“Lähes 75 prosenttia yrityksistä kertoo kärsivänsä työvoimapulasta ja 300 000 ihmistä on työttömänä tai lomautettuna. Kohtaanto-ongelma on yksi työelämämme viheliäisimmistä pulmista. Tarvitsemme tehokkaan täydennyskoulutusten lisäksi mittavia satsauksia ulkomaisen työvoiman rekrytoimiseksi”, verkostopäällikkö Aicha Manai Yrittäjistä sanoo.
Keinot tilanteen parantamiseksi on olemassa
Työperäisten maahanmuuttajien oleskelulupaprosessin sujuvoittaminen ja työkalujen saaminen työpaikalle suomen ja ruotsin kielen kehittämiseksi ovat vastaajien mielestä tärkeimmät keinot, kun tavoitteena on lisätä ulkomaisen työvoiman sijoittumista työyhteisöön.
Esiin nousevat myös monimuotoisen johtamisen osaamisen ja työyhteisön valmiuksien vahvistamisen toimia kaksi- ja monikielisesti. Tärkeinä näitä asioita pitävät noin 70 prosenttia työelämässä olevista.
“Rakenteellisten uudistusten lisäksi työyhteisöissä ja yhteiskunnassa laajemminkin olisi hyvä käydä realistisia keskusteluja siitä, miltä tulevaisuuden monimuotoinen työelämä tulee näyttämään. Me tuemme työnantajia muutoksessa muun muassa kouluttamalla yrityksiä monikielisen työyhteisön johtamisesta”, Manai sanoo
“Hyvä, että Maahanmuuttovirasto tehostaa juuri nyt oleskelulupaprosesseja. Toimiva lupajärjestelmä on vähimmäisvaatimus. Työelämägallupin vastaajista 71 prosenttia pitää oleskelulupaprosessien sujuvoittamista tärkeänä tai erittäin tärkeänä.”
“Esimerkiksi kansainvälisten opiskelijoiden lukukausimaksuille tulisi antaa osittainen verovähennysoikeus, kun he jäävät Suomeen töihin ja myöntää pysyvä oleskelulupa. Yrittäjät ehdottaa, että hallitus asettaa määrälliset tavoitteet työ- ja koulutusperusteiselle maahanmuutolle ja mitoittaa toimenpiteensä sen mukaisiksi.”
Näin kysyttiin
- Työelämägallupin toteutti Kantar Public Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.
- Tutkimuksessa oli 1511 vastaajaa, joista työllisiä 1028 (palkansaajat, yrittäjät, lomautetut ja työttömät).
- Aineisto edustaa kohderyhmän työelämässä mukana olevia suomalaisia.
- Tutkimusaineisto on väestöedustava vastaajien sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
- Tutkimuksen kohderyhmä poimittu valtakunnallisesta Forum -nettipaneelista.
- Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen (n=1028) osalta on +- 3,1 %-yksikköä 50 % tulostasolla.
- Kysely tehtiin 19. - 26.1.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Suomen Yrittäjien verkostopäällikkö Aicha Manai 044 555 3220, aicha.manai@yrittajat.fi
Yrittäjä, Suomen Yrittäjien Maahanmuuttaja verkoston johtoryhmän jäsen Ali Giray, 040 027 3425. Ali.giray@arife.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Rahoituksen saatavuus hieman parantunut, tilanne on kasvun kannalta edelleen kriittinen31.8.2026 09:11:27 EEST | Tiedote
Pk-yritysten rahoituksen saatavuudessa näkyy pieniä paranemisen merkkejä, mutta merkittävää käännettä parempaan ei ole tapahtunut. – Lähes joka viides yritys kertoo rahoituksen saatavuuden heikentyneen. Yritysten on mahdoton kasvaa ilman rahoitusta. Asia on Suomen kasvun kannalta kriittinen. Pankkien on tarkistettava linjaansa. Luotamme, että rahoittajat aktivoituvat nyt, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Lähi-idän sodan vaikutukset pk-yrityksiin lieventyneet29.8.2026 07:37:23 EEST | Tiedote
Lähi-idän sodan vaikutukset suomalaisiin pk-yrityksiin ovat vähentyneet keväästä. Pk-yrityksistä 31 prosenttia kertoo sodan vaikuttaneen yrityksensä toimintaan, kun huhtikuussa vastaava osuus oli 39 prosenttia. – Suomalaisen teollisuuden vahvan vireen ja talouden elpymisen voidaan odottaa jatkuvan, mikäli Lähi-idän kriisi ei laajene eivätkä sen aiheuttamat maailmankaupan häiriöt pitkity, ekonomisti Roope Ohlsbom Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät haluavat vapautta päättää eläketurvastaan – luottamus järjestelmään heikkoa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Yrittäjien mahdollisuus määrittää itse eläketurvansa taso saa vahvaa kannatusta kaikilla toimialoilla ja kaikenkokoisissa yrityksissä, osoittaa Yrittäjägallup. – Tämä sopii hyvin yrittäjyyden luonteeseen. Yrittäjät haluavat enemmän vapautta päättää oman turvansa tasosta ja sen toteuttamistavasta. Yrittäjien luottamusta järjestelmään on vahvistettava sellaisella YEL-uudistuksella, joka kannustaa yrittäjyyteen, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Esitys yhdistelmävakuutuksesta jää puolitiehen27.8.2026 13:46:45 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen yhdistelmävakuutuksesta. Yrittäjät on esittänyt tätä pitkään. ”On tärkeää, että myös työttömyysturvassa voi jatkossa vakuuttaa työsuhteisen ja yrittäjätyön erilaisia yhdistelmiä”, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten sanoo.
Yrittäjägallup: Riikka Purra pk-kentän suosikki pääministeriksi25.8.2026 09:01:00 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on suosituin vaihtoehto seuraavaksi pääministeriksi pk-yritysten keskuudessa. Purraa kannattaa 20 prosenttia vastaajista ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpoa 17 prosenttia. Kokoomus on menettänyt puoluekannatustaan selvästi perussuomalaisille, mutta on edelleen suosituin yrittäjien ja pk-yritysten edustajien keskuudessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme