Työelämälähtöisyys on tuttua myös korkeakouluissa – VAMKin markkinoinnin opiskelijat pääsevät tekemään yrityksille projekteja jo opiskeluaikana

Vaasan ammattikorkeakoulun markkinoinnin lehtori Heidi Skjäl on suunnitellut kurssinsa siten, että opiskelijat pääsevät tekemään oikeita toimeksiantoja yrityksille. Skjäl on palkittu viime vuonna VAMKissa liiketalouden yksikön Vuoden Opettajana sekä muutamaan otteeseen Kuukauden opetusteko-palkinnoilla.
”Opiskelijapalautteen mukaan oppiminen on syvintä silloin, kun saa itse osallistua oppimisprosessiin työelämäprojektien kautta. Opiskelijoita eri tavoin aktivoivat ja osallistavat menetelmät nostavat opiskelijoiden motivaatiota ja tätä kautta oppimistulosta. Käytännönläheisyyden ansiosta VAMKin markkinoinnin opiskelijat myös työllistyvät hyvin”, Skjäl kertoo.
Yritysyhteistyö tuo konkretiaa opiskeluun
Hyvä esimerkki työelämälähtöisestä projektista on opiskelijoiden itse kehittämä VAMK goes Diili-konsepti, jossa markkinoinnin pääaineopiskelijat kilpailevat parhaasta sosiaalisen median suunnitelmasta suomalaiselle pienyritykselle.
”Kurssin tehtävät ja niiden arvioijat tulevat yrityksistä, mikä nostaa opiskelijoiden motivaatiota opiskeluun ja oppimiseen”, Skjäl sanoo.
Tänä keväänä opiskelijat pääsivät myös luomaan työnantajabrändiä Escarmatille. Oy Escarmat Ltd on Vaasassa ja Mustasaaressa sijaitseva yritys, joka valmistaa sähkö- ja automaatiokeskuksia. Alan tekijöistä on tällä hetkellä huutava pula, joten yrityksen markkinointi on isossa roolissa uusien työntekijöiden saamiseksi. Projektiin kuului kohderyhmähaastattelut Vamian sähkö- ja automaatioalan opiskelijoiden kanssa, TikTok-videoiden kuvaaminen sekä artikkeleiden kirjoittaminen.
”Koko projekti oli opettavainen ja työelämälähtöinen. Etenkin kuvauspäivä yrityksen tiloissa oli hauska. Tämä on varmasti monelle opiskelijalle mieluinen lähtökohta kurssille”, kommentoi Ykkösketju-niminen opiskelijaryhmä, joka oli yksi Escramat-työelämäprojektiin osallistuneista VAMKin markkinoinnin opiskelijoiden ryhmistä.
Myös yritykset hyötyvät yhteisistä projekteista
Yhteistyö ei hyödytä pelkästään opiskelijoita, vaan myös alueen yrityksiä. Escarmatin toimitusjohtaja Kari Olkinuoran mukaan Escarmat lähti projektiin mukaan juuri opiskelijoiden vuoksi.
”Kuka muu olisi parempi ideoimaan opiskelijoille kohdennettua työnantajabrändiä kuin itse opiskelijat? VAMKin opiskelijat ovat itse työnhakuvaiheessa ja ymmärtävät, mistä asioista nuoret haluavat kuulla, kun he pohtivat, minne kannattaisi hakea töihin”, Olkinuora toteaa.
Skjäl ja Olkinuora kuvailevat, että projektin lopputulos oli positiivinen yllätys. Etenkin videoista tuli erilaisia ja hauskoja.
”Opiskelijoilla on ideoita, joita me pitkään työelämässä olleet emme tule ajatelleeksikaan. Myös työelämässä vaaditaan uusia ideoita ja kykyä toteuttaa niitä. Juuri tätä harjoittelemme kursseilla”, Skjäl kiteyttää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Skjällehtori, liiketalousVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 50 505 7780heidi.skjal@vamk.fiEnni Yli-HynniläMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOy Escarmat Ltd
Puh:+358 50 441 3290enni.yli-hynnila@escarmat.comMaria Miettinen-Battistiniasiantuntija, viestintä ja markkinointipalvelutVAMK Vaasan ammattikorkeakoulu
Puh:+358 40 586 6444maria.miettinen-battistini@vamk.fiKuvat


Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3250 ja henkilöstöä 200. VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
VAMK kouluttaa akkualan osaajia akkuteollisuuden kasvaviin tarpeisiin6.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Autoalan siirtymä ja akkujen lisääntynyt käyttö sähkön varastoinnissa lisäävät akkualan investointeja. Suomeenkin akkutuotannon hankkeita suunnitellaan enenevissä määrin. Akkualan kasvutavoitteet luovat kysyntää akkualan koulutukselle. Vaasan ammattikorkeakoulun verkossa järjestämä, osallistujille maksuton akkualan koulutus vastaa osaltaan näihin osaamistarpeisiin.
Kevään valmistujaiset kokosivat yhteen alkuvuoden aikana valmistuneet osaajat – monet valmistuneista työllistyivät jo opiskeluaikana26.5.2023 14:45:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulussa vietettiin 26.5.2023 valmistujaisjuhlia kevätlukukauden huipennuksena. Kevään 2023 aikana on valmistunut 200 AMK-tutkinnon ja 14 YAMK-tutkinnon saanutta tuoretta osaajaa.
Lukuvuoden parhaat opettajat ovat innostavia, vaativia ja välittäviä22.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Vaasan ammattikorkeakoulu ja opiskelijakunta VAMOK palkitsivat opettajat, jotka ovat kuluneen lukuvuoden aikana osoittautuneet vuoden opetuksen huipuiksi. Vuoden parhaiksi valittiin Tiina Järvelä, Onni Pyhälahti sekä Eeva Välikangas.
Vuonna 2021 VAMKista valmistuneilla oli Suomen pienin työttömyysaste15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Opinnot Vaasan ammattikorkeakoulussa ovat työelämälähtöisiä ja oppilaitoksen aktiivinen yhteistyö alueen työnantajien kanssa varmistaa korkeakouluopiskelijoille sujuvan siirtymän työelämään. Vuonna 2021 VAMKista valmistuneilla oli Suomen pienin työttömyysaste.
Vetytalous tulee – VAMK ja Turun AMK kouluttavat vetyteknologian osaajia17.4.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Vedystä kaavaillaan energia- ja kestävyyskriisin ratkaisijaa ja Suomessakin on alettu panostamaan vetyinvestointeihin enenevissä määrin. Energiantuotannon rakennemuutos kohti päästöttömiä energiaratkaisuja luo kysyntää vetytalouteen liittyvälle koulutukselle. Turun ja Vaasan ammattikorkeakoulujen yhdessä verkossa järjestämä maksuton Vedyntuotanto ja vetytalouden arvoketjut – koulutus vastaa osaltaan näihin osaamistarpeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme