Vetter Communications Oy

Työelämätutkimus: noin puolet suomalaisista vuorotyöläisistä ei pääse itse vaikuttamaan omiin työmääriinsä – myös työntekijöiden arvostus laskenut

Jaa
Työvoimanhallinnan markkinajohtaja Quinyx on julkaissut vuosittaisen työelämätutkimuksensa. Sen mukaan 49 % Suomen vuorotyöläisistä ei pääse itse vaikuttamaan tekemiinsä työmääriin ja vain 55 % kokee, että työnantaja arvostaa heidän tekemäänsä työtä. Molemmat aspektit ovat heikentyneet viime vuoden luvuista. Vuorotyöläisiä ovat esimerkiksi monet terveydenhuollon työntekijät, lähetit, ravintolatyöntekijät ja kaupan alan henkilöstö.
”Maailman taloustilanne ja inflaatio näkyvät kiistatta niin työntekijöiden kuin työnantajien arjessa”, Quinyxin Suomen maajohtaja Paulus Maasalo toteaa. Kuva: Quinyx
”Maailman taloustilanne ja inflaatio näkyvät kiistatta niin työntekijöiden kuin työnantajien arjessa”, Quinyxin Suomen maajohtaja Paulus Maasalo toteaa. Kuva: Quinyx

Työvoimanhallinnan markkinajohtaja Quinyx on julkaissut vuosittaisen Vuorotyöläisten arki 2023 -tutkimuksensa. Vielä viime vuonna 63 % suomalaisista vuorotyöläisistä kertoi voivansa vaikuttaa omiin työvuoroihinsa – tänä vuonna lähes puolet (49 %) heistä koki, että eivät pääse vaikuttamaan tekemiinsä työmääriin. Lisäksi vain 55 % suomalaisista vuorotyöläisistä kokee, että työnantaja arvostaa heidän tekemäänsä työtä, mikä myös osoittaa jyrkkää laskua viime vuoden vastaavasta luvusta, 76 prosentista.

”Maailman taloustilanne ja inflaatio näkyvät kiistatta niin työntekijöiden kuin työnantajien arjessa. Tuore työelämätutkimuksemme osoittaa, että kompromisseja on kaikkiin suuntiin”, Quinyxin Suomen maajohtaja Paulus Maasalo toteaa. ”Oikeastaan tässä tilanteessa korostuvat toisaalta tehokkuus ja kustannussäästöt, ja toisaalta panostaminen henkilöstön kehittämiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, mutta edellyttävät tietysti hyvin suunnitellut prosessit ja niitä tukevat ratkaisut.”

80 % koko maailman työvoimasta on vuorotyöläisiä

Maailmassa on 2,7 miljardia vuorotyöläistä, mikä tarkoittaa lähes 80 % maailman koko työvoimasta. Vuorotyöläiseksi määritellään työntekijä, joka tekee työtä tuntipohjaisesti tai vuorotyönä, pääasiallinen työpiste ei ole toimistopöytä, eikä henkilö ole itsensätyöllistäjä. Vuorotyöläisiä ovat esimerkiksi monet terveydenhuollon työntekijät, lähetit, ravintolatyöntekijät ja kaupan alan henkilöstö.

Tietoa Quinyxistä

Alun perin Ruotsista lähtöisin oleva Quinyx-yhtiö myy SaaS-pohjaista työvoimanhallintajärjestelmää. Yhtiöllä on yli tuhat asiakasyritystä ja sen ohjelmistoa käytetään globaalisti. Quinyxillä on toimipisteitä Suomen lisäksi Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Australiassa, Ruotsissa, Saksassa, Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa. Quinyxin asiakkaita Suomessa ovat muun muassa Tokmanni, Gigantti, Barona Logistiikka, Lindex, Fimlab ja Suomalainen kirjakauppa, sekä Baltian maissa myös Ikea. Tutkimuksessa haastateltiin vuorotyöläisiä myös muista Euroopan maista sekä Pohjois-Amerikasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastettelupyynnöt:


Jutta Vetter / Vetter Communications Oy
press@vetter.fi
0505466000

Kuvat

”Maailman taloustilanne ja inflaatio näkyvät kiistatta niin työntekijöiden kuin työnantajien arjessa”, Quinyxin Suomen maajohtaja Paulus Maasalo toteaa. Kuva: Quinyx
”Maailman taloustilanne ja inflaatio näkyvät kiistatta niin työntekijöiden kuin työnantajien arjessa”, Quinyxin Suomen maajohtaja Paulus Maasalo toteaa. Kuva: Quinyx
Lataa
”Maailman taloustilanne ja inflaatio näkyvät kiistatta niin työntekijöiden kuin työnantajien arjessa”, Quinyxin Suomen maajohtaja Paulus Maasalo toteaa. Kuva: Quinyx
”Maailman taloustilanne ja inflaatio näkyvät kiistatta niin työntekijöiden kuin työnantajien arjessa”, Quinyxin Suomen maajohtaja Paulus Maasalo toteaa. Kuva: Quinyx
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vetter Communications Oy
Vetter Communications Oy
Kuninkaankatu 30 A, 2. krs
33200 TAMPERE

http://www.vetter.fi

Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi. 


Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.

Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy

Tamperelainen tehoelektroniikkayritys MSc laajentaa toimintaansa vetymarkkinoille7.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Tampereen Messukylässä toimiva MSc on yli 35 vuoden ajan valmistanut konverttereita vaativaan rautatiekäyttöön, teollisuuden erikoislaitteisiin sekä uusiutuvan energian tuotannon ja varastoinnin tarpeisiin. MSc:n kansainvälisiin asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Deutsche Bahn, Skoda-Transtech, General Electric ja ABB. Yrityksen tuotteista yli puolet menee vientiin. Nyt tamperelaisyhtiö laajentaa toimintaansa vetymarkkinoille valmistamalla konverttereita vedyn tuotannossa tarvittaviin elektrolyysereihin.

Suomeen on rakentumassa uudenlainen IT-yritysrypäs24.1.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Suomeen rakennetaan parhaillaan uudenlaista IT-alan yritysrypästä. Krosswise-nimisen emoyhtiön alle rakentuvan kokonaisuuden tytäryhtiöistä jokainen keskittyy tarkoin valittuihin toimialoihin. Yhteistyön takana on useita kotimaisia digialan konkareita Matti Ristimäen johdolla sekä sijoittajana teknologiayhtiö Reaktor. Yritysrypäs on lähtöisin Tampereelta, ja suunnitelmissa on toimisto myös Helsinkiin vielä tämän vuoden aikana.

Pohjoismainen EG tulee vauhdilla Suomen rakennusalan ohjelmistomarkkinoille – ostaa järjestelmätoimittaja Zeronin16.1.2024 12:01:08 EET | Tiedote

Toimialakohtaisiin ohjelmistoihin keskittynyt EG ostaa suomalaisen Zeroni Oy:n, rakennus- ja teollisuusalojen ulkopuoliseen työvoimanhallintaan ja työturvallisuusjohtamiseen erikoistuneen järjestelmätoimittajan. Kyseessä on EG:n viides yrityskauppa Suomessa viimeisen 2,5 vuoden aikana. EG tavoittelee vahvaa asemaa toimialakohtaisten ohjelmistoratkaisujen tarjoajana niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye