Työllisyyden kasvu jatkui, työttömiä jo vähemmän kuin vuonna 2019 ennen koronaa
23.11.2021 08:02:47 EET | Tilastokeskus | Tiedote
”Työttömien määrässä mentiin ensimmäistä kertaa koronakriisin alun jälkeen vuoden 2019 alapuolelle”, toteaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Tatu Leskinen.
”Työllisyys taas palautui nopeasti jo toukokuussa ja pysytteli koronaa edeltävällä tasolla syyskuuhun asti. Nyt lokakuussa myönteinen vire jatkui taas vahvempana ja työllisten määrä kipusi takaisin vuoden 2019 yläpuolelle”, hän täydentää.
Työllisiä oli lokakuussa 2 570 000 (virhemarginaali ±32 000). Työllisiä miehiä oli 43 000 enemmän ja naisia 22 000 enemmän kuin vuoden 2020 lokakuussa. Työttömien määrän lisäksi työvoiman ulkopuolella olevien määrä väheni.
Työllisyysasteen trendiluku nousi 72,7 prosenttiin. Trendi on noussut yhtäjaksoisesti koko vuoden, työttömyysasteen trendi vastaavasti samalla laskenut.
”Suomen talouskasvun on ennustettu jatkuvan nopeana myös ensi vuonna, mutta emme vielä tiedä miten koronapandemian neljäs aalto tulee vaikuttamaan talouteen ja työllisyyteen”, Leskinen pohtii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tatu Leskinen, yliaktuaari
P. 029 551 3285
tatu.leskinen@tilastokeskus.fi
Tatu LeskinenYliaktuaari
Puh:029 551 3285tatu.leskinen@tilastokeskus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Opastinsilta 12
00520 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Asuntojen vuokrakehitys eriytyy suurissa kaupungeissa – pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat, Vantaalla eniten28.4.2026 08:02:54 EEST | Tiedote
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat tammi-maaliskuussa pääkaupunkiseudulla 0,4 % vuotta aiempaan verrattuna, kun muualla Suomessa vuokrat nousivat 0,4 %.
Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta27.4.2026 08:02:26 EEST | Tiedote
Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.
Kotimaisia kieliä puhuvien määrä laski alle viiden miljoonan – väkiluku supistui rekisterisiivouksen vuoksi23.4.2026 08:08:44 EEST | Tiedote
Kotimaisia kieliä eli suomea, ruotsia tai saamea puhuvien määrä Suomessa alitti ennakkotietojen mukaan maaliskuussa viiden miljoonan rajan.
Henkirikoksia tehtiin alkuvuonna edellisvuotista enemmän – myymälävarkauksien aalto jatkuu23.4.2026 08:01:59 EEST | Tiedote
Poliisin tietoon tuli tammi-maaliskuussa 23 henkirikosta, mikä on neljä enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Myös henkirikoksen yrityksissä nähtiin alkuvuonna selvää kasvua.
Ulosottovelkojen määrä kasvoi vuonna 202514.4.2026 08:01:35 EEST | Tiedote
Ulosottovelkojen kokonaismäärä kasvoi vuonna 2025 edellisvuoteen verrattuna, vaikka ulosottovelallisten määrä väheni. Vuoden lopussa avointen ulosottovelkojen yhteismäärä oli kahdeksan miljardia euroa. Tämä oli noin 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

