Hämeen ELY-keskus

Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät 1.3.2021

Jaa
Hämeen TE-toimiston alueella käynnistyy 1.3.2021 kaksi työllisyyden kuntakokeilua. Lahden seudun kuntakokeilua hallinnoi Lahti kumppaneinaan Asikkala, Hollola, Kärkölä ja Orimattila. Hämeenlinnan seudun kokeilua hallinnoi Hämeenlinna kumppaneinaan Hattula ja Janakkala.

Työllisyyskokeilujen tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista ja tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen. Kokeilujen tarkoituksena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikommassa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille. 

Hämeen TE-toimistosta siirtyy kokeilukuntien työnjohdon alle yhteensä 71 työntekijää ja lähes 16 000 työtöntä asiakasta. Kaikki kuntien palveluihin siirtyvät asiakkaat saavat kirjeen TE-toimistosta ja heitä on tiedotettu siirrosta Oma asiointi -palvelun kautta. Osa kokeilukuntien työnhakijoista jää edelleen TE-toimiston asiakkaaksi, ja heidän asiakkuutensa jatkuu TE-toimistossa entiseen tapaanTyönhakijat, jotka asuvat muissa kuin kokeilukunnissa, saavat työllisyyspalvelunsa kuten ennenkin. Jatkossa TE-toimistot keskittyvät palvelemaan kokeiluihin kuulumattomia työnhakija-asiakkaita sekä laajasti työnantaja- ja yritysasiakkaita. 

Lisätietoja työllisyyden kuntakokeilusta: https://tem.fi/tyollisyyskokeilut 

Yhdessä saadaan enemmän aikaan 

Kuntakokeilujen käynnistyessä aktivoituvat myös alueelliset lakisääteiset kuntakokeilujen seurantaryhmät. Ryhmän tehtävänä on mm. varmistaa palvelujen saavutettavuus ja yhdenvertaisuus työnhakijoille koko Hämeessä.  Nämä ryhmät myös tukevat kokeilujen onnistumista, yhteistyön sujuvuutta ja raportoivat kokeilun tuloksista ja vaikuttavuudesta.  

- Tällä kertaa samaan pöytään ovat asettuneet sekä Päijät-Hämeen että Kanta-Hämeen kokeilut TE-toimiston ja ELY-keskuksen kanssa. Mukana ovat myös henkilöstöjärjestöjen edustajat, riemuitsee Hämeen kuntakokeilujen seurantaryhmän puheenjohtajana toimiva Hämeen TE-toimiston johtaja Eija Mannisenmäki. 

Alatyöryhmien kautta alueen yritykset, oppilaitokset ja palveluntuottajat sekä asiakkaat kutsutaan mukaan yhteiseen työllisyyspalvelujen uudistukseen.  

- Yhteistyö ja avoin tietojen ja kokemusten vaihto yli maakuntarajan tuo toivottavasti uutta oppia kumpaankin maakuntaan. Ainakin ensitunnelmat ovat luottavaisetjatkaa Mannisenmäki. 

- Hämeen TE-toimisto on uudistanut toimintatapojaan vuoden vaihteessa. Kokeilujen ja työllisyyden hoidon uusien tuulien edetessä keskeiseksi muodostuu yhteisestä työnantaja- ja yrityspalvelumallista sopiminen. Tavoitteena on selkiyttää yrityspalvelujen pirstaleista kenttää yhteistuumin – ja hyvällä asenteella. Keskeisessä roolissa tässä kumppanuustyössä ovat Hämeen yritykset sidosryhmineen, kertoo Hämeen ELY-keskuksen E-vastuualueen johtaja Vesa Jouppila. 

Merkittävä muutos tapahtuu TE-toimistojen suunnatessa palvelunsa alueen elinvoiman ja kasvun turvaamiseen. Jatkossa TE-toimisto jalkautuu koronatilanteen hellittäessä yrityksiin ja auttaa työnantajia löytämään tarpeisiinsa osaavia työntekijöitä tai tarjoaa koulutusta yritysten työntekijöille. ELY-keskus puolestaan voi tarjota kehittämis- ja kansainvälistymispalveluja yrityksille sekä neuvontaa työllistämisratkaisuihin. 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtaja Eija Mannisenmäki, Hämeen TE-toimisto, eija.mannisenmaki(at)te-toimisto.fi, puh. 0295 041 840


Johtaja Vesa Jouppila, Hämeen ELY-keskus, vesa.jouppila(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 025 013


Tiedotus:
Kirsi Elomaa, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 037

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hämeen ELY-keskus
Hämeen ELY-keskus
Kirkkokatu 12
15140 Lahti

0295 025 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-hame

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Hämeen ELY-keskuksen ilmastokertomus 2023 – alueelliset päästöt ovat laskussa, mutta hiilineutraaliuden saavuttamisessa riittää vielä tekemistä19.4.2024 10:31:16 EEST | Tiedote

Hämeen ELY-keskuksen alueen kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet vuosien 2005–2022 välisenä aikana 38 prosenttia. Keskimäärin päästövähenemä on ollut noin 70 kilotonnia hiilidioksidiekvivalenttia (kt CO2-ekv) vuodessa. Tahtia on kirittävä tulevina vuosina noin 86 kilotonnin tasolle, että alueen päästötase olisi linjassa kansallisiin ilmastotavoitteisiin nähden.

Kevättulva-aika on alkamassa28.3.2024 07:25:04 EET | Tiedote

Reilun viikon takaisen lämpimän jakson jälkeen lämpötila on pysynyt alhaisena ja jokien virtaama on vähentynyt. Pääsiäisen aikaan sää lämpenee selvästi Hämeen alueella, lumet sulavat ripeästi ja virtaamat ja vedenkorkeudet lähtevät uudestaan nousuun. Tämän hetken ennusteissa lumen sulamisajan sademäärän ennakoidaan olevan keskimääräistä suurempi, mutta myöhemmin yöpakkaset pienentävät virtaamia. Mikäli sääennusteet toteutuvat, ovat jokien kevättulvahuiput Hämeessä muodostumassa suunnilleen keskimääräisiksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye