ManpowerGroup

Työmarkkinabarometri: työnantajien rekrytointiaikeet pysyvät ennallaan

Jaa

ManpowerGroupin työmarkkinabarometrin mukaan suomalaiset työnantajat arvioivat palkkaavansa työvoimaa tasaiseen tahtiin seuraavan vuosineljänneksen aikana. Toimialoista teollisuus, rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöala sekä liike-elämän palvelut ennustavat suurinta työvoiman kasvua. Suomi on kuitenkin jakautunut voimakkaasti kahtia, ja lännessä tilanne näyttäytyy työnhakijoille erittäin hyvänä. Itä-Suomessa työllisyysodotukset ovat puolestaan miinuksella ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen.

Tänään julkaistun ManpowerGroupin työmarkkinabarometrin mukaan suomalaiset työnantajat ennustavat palkkaavansa normaaliin tapaan uusia työntekijöitä 2019 kolmannella neljänneksellä. Työnantajista 11 % ennustaa henkilökunnan määrän kasvavan, 4 % odottaa henkilökunnan määrän laskevan ja 83 % arvioi henkilöstömäärän pysyvän ennallaan. Kausitasoitettu työllistämisaikeiden indikaattori¹ (Net Employment Outlook) tulevalle neljännekselle on +4.

”Julkisuudessa on paljon puhetta maailmantalouden ja sitä kautta Suomen talouden hidastumisesta, mutta barometrimme valossa varovaisuus ei edelleenkään näy yritysten työllistämisaikeissa. Kun kaikki toimialat huomioidaan, työllistämisaikeet pysyvät alkuvuoden tahdissa. Selkeää pudotusta on vain kaivosalalla, kuljetus- ja varastointitoiminnassa sekä informaatio- ja viestintätoimialoilla”, kommentoi Suomen tuloksia ManpowerGroupin toimitusjohtaja Matti Kariola.

Itä-Suomelta heikoin näkymä kahteen vuoteen

Jako taloudeltaan vahvaan Länsi-Suomeen ja heikompaan Itä-Suomeen korostuu tutkimuksessa. Länsi-Suomessa työnantajat näkevät vuoden kolmannen neljänneksen positiivisessa valossa: työllistämisaikeiden indikaattori on +9, jossa on neljän prosentin kasvu edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Itä-Suomen työnantajat antoivat puolestaan heikoimman ja ensimmäisen miinusmerkkisen näkymän yli kahteen vuoteen: työllistämisaikeiden indikaattori on -1, jossa on viiden prosenttiyksikön pudotus edelliseen vuosineljännekseen ja seitsemän prosenttiyksikön pudotus viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

”Vaikka talous hidastuukin, osaajapula ei hellitä. Tulokset osoittavat, että talouden hidastumisesta huolimatta rekrytointitarpeet pitävät pintansa. Kysymys onkin enemmän siitä, että osaajista on jatkuva pula, ja yritysten on välttämätöntä pitää rekrytointinsa aktiivisena ja samalla yrittää löytää uutta osaamista ja tulevaisuuden tekijöitä”, Kariola uskoo.

Kahdeksan kymmenestä toimialasta arvioi henkilöstömääränsä kasvavan vuoden kolmannella neljänneksellä. Vahvimmat ennusteet raportoitiin teollisuudessa (indikaattori +16) ja rahoitus-, vakuutus- ja kiinteistöalalla (+18). Heikoin työllisyystilanne koko työmarkkinabarometrin seitsen- vuotisen historian aikana mitattiin kaivosalalla, jossa työllistämisaikeiden indikaattori seuraavalle neljännekselle on -18, jossa on 23 prosenttiyksikön pudotus edelleesen neljännekseen verrattuna ja 22 prosenttiyksikön pudotus viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Yhdysvaltojen näkymät positiivisimmat 13 vuoteen

Yhdysvalloissa työllistämisnäkymät ovat edelleen vahvat: työllistämisaikeiden indikaattori +21 on vahvin 13 vuoteen.

”Euroopan maiden odotukset heikentyvät jonkin verran, mutta monissa Itä-Euroopan maissa näkymät vahvistuvat. EU:n suurimmissa talouksissa Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa odotukset ovat varovaisia, kun taas naapurimaissamme Ruotsissa ja Norjassa on hieman Suomea parempi vire”, kuvailee Kariola.

Barometria koskevat lisätiedot ja liitteet voit ladata osoitteesta https://www.manpowergroup.fi/Ajankohtaista1/

Kaikkien 44 maan tulokset ovat nähtävissä interaktiivisella Manpower Employment Outlook Survey Explorer-työkalulla osoitteessa  https://www.manpowergroup.com/DataExplorer/

ManpowerGroupin työmarkkinabarometrin vuoden 2019 neljännen kvartaalin tulokset julkistetaan 10.9. 2019.

¹Työllistämisaikeita kuvaava indikaattori (Net Employment Outlook) vuoden 2019 kolmannelle kvartaalille on Suomessa +4. Indikaattori saadaan, kun henkilöstömääränsä lisäämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuudesta vähennetään henkilöstömääränsä vähentämistä suunnittelevien työnantajien prosenttiosuus. Suomen työmarkkinabarometrin tuloksissa huomioidaan kausitasoitettu data. Kausitasoitus on laskennallinen menetelmä, jonka avulla tutkimustuloksista pyritään poistamaan säännöllisenä toistuva kausivaihtelu, joka liittyy esimerkiksi vuodenaikoihin, pyhäpäiviin, lomakausiin ja eri toimialojen sesonkivaihteluihin.

Lisätiedot:

Matti Kariola, toimitusjohtaja
ManpowerGroup Oy
matti.kariola@manpowergroup.fi
Puh. +358 (0) 40 824 0117

Mika Wilén, markkinointi- ja viestintäjohtaja
ManpowerGroup
mika.wilen@manpowergroup.fi
Puh. +358 (0)41 455 2970

ManpowerGroup Employment Outlook Survey
ManpowerGroup Employment Outlook Survey mittaa neljännesvuosittain työnantajien aikomuksia lisätä tai vähentää henkilöstönsä määrää seuraavan kvartaalin aikana. Barometri on lajissaan ainutlaatuinen: se on suurempi, laajempi, pitkäaikaisempi ja kattavampi kuin muut tutkimukset. Barometri lanseerattiin yli 55 vuotta sitten Yhdysvalloissa, ja se on yksi luotetuimmista työllistämisaikeita mittaavista tutkimuksista maailmassa. Suomessa haastateltiin 625 julkisen ja yksityisen sektorin työnantajaa. Kaikki haastatellut vastaavat samaan kysymykseen: ”Miten arvioitte henkilöstön kokonaismäärän toimipisteessänne kehittyvän seuraavien kolmen kuukauden aikana verrattuna meneillään olevaan kvartaaliin?”

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

ManpowerGroup
ManpowerGroup
Porkkalankatu 20
00180 HELSINKI

020 1700 100https://www.manpowergroup.fi

ManpowerGroup
ManpowerGroup® on henkilöstö- ja työvoimaratkaisujen sekä ulkoistettujen palveluratkaisujen asiantuntija, kehittäjä ja tuottaja. Yhtiö työllistää joka päivä 600 000 ihmistä eri osaamisalueilla ja toimialoilla 80 maassa. Manpower®, Experis®, Right Management®, ManpowerGroup® Solutions ja Proservia palvelevat 400 000 asiakasorganisaatiota tarjoamalla niiden muuttuviin työvoimatarpeisiin kattavan valikoiman HR-ratkaisuja – henkilöstövuokrauksesta rekrytointiin ja ulkoistetuista palveluratkaisuista uramuutospalveluihin. Pohjoismaissa ja Baltiassa yhtiö on markkinajohtaja. Vuonna 2019 ManpowerGroup on valittu kymmenennen kerran World’s Most Ethical Companies® -listalle sekä 17. kerran Fortune’s Most Admired Companies -yhtiöksi. Lue lisää yhtiön toiminnasta ja palveluista osoitteessa www.manpowergroup.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ManpowerGroup

Amiedu ja ManpowerGroup yhteistyöhön – organisaatioiden osaamisen varmistamiseen uutta tukea7.12.2017 10:00:00 EETTiedote

Pula uusista ammattitaitoisista työntekijöistä ja riittämätön osaamisen kehittäminen muutoksessa ovat suurelle osalle organisaatiota kasvun ja kilpailukyvyn este. Amiedu ja ManpowerGroup ovat sopineet, että ne lähtevät yhteisvoimin ratkaisemaan tätä haastetta, kummankin osapuolen vahvuuksia hyödyntäen. Tavoitteena on kehittää palveluja, jotka antavat työnantajille tukea osaavan työvoiman saamisessa sekä työntekijöille urapoluissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme