Työmarkkinakeskusjärjestöt: Yritykset ja työpaikat mukaan energiansäästökampanjaan
15.9.2022 10:32:50 EEST | Akava ry | Tiedote
Edessä on ennennäkemättömän vaikea energiatalvi. Siksi järjestöjohtajat Jyri Häkämies, Jarkko Eloranta, Pekka Piispanen, Antti Palola ja Markku Jalonen vetoavat jäsenistöönsä:
”Tämän syksyn aikana on käännettävä kaikki kivet, joilla tulevan lämmityskauden energiakustannuksia ja sähkölaskuja pystytään kohtuullistamaan. Systemaattinen ja laaja-alainen energian säästäminen on omissa käsissä oleva toimi, joka vaikuttaa konkreettisesti ja nopeasti. Erityisesti huippukulutuksen aikaan saadut säästöt paitsi pienentävät omaa sähkölaskua, myös alentavat sähkön hintaa kaikille käyttäjille. Näin kollektiivinen hyöty kasvaa entisestään”.
Siksi EK, SAK, Akava, STTK ja Kuntatyönantajat kehottavat yrityksiä, järjestöjä ja työpaikkoja liittymään työ- ja elinkeinoministeriön Astetta alemmas -energiansäästöohjelmaan, jonka Motiva toteuttaa.
Astetta alemmas -kampanjaan ovat tervetulleita kaikki suomalaiset yritykset, yhteisöt, kunnat, järjestöt ja myös kotitaloudet. Osallistuminen on mahdollista, kun:
- sitoutuu tekemään aidon, konkreettisen ja näkyvän energiansäästöteon lämmityskaudella
- kertoo eteenpäin omalle henkilökunnalle ja sidosryhmille energiansäästöstä ja sen keinoista.
Energiateko voi olla mikä tahansa omassa organisaatiossa toteutettava konkreettinen toimenpide, jolla säästetään energiaa tai osallistutaan kysyntäjoustoon. Kampanjaan pääsee mukaan Motivan verkkosivuston kautta.
Vaikka yritykset ovat yhdessä henkilöstönsä kanssa jo laajalti sitoutuneet energiatehokkuussopimustoimintaan, kannattaa olla mukana myös tässä kampanjassa ja tehdä löydetyt energiansäästökeinot näkyviksi.
Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Puheenjohtaja Jarkko Eloranta, SAK
Johtaja Pekka Piispanen, Akava
Puheenjohtaja Antti Palola, STTK
Toimitusjohtaja Markku Jalonen, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Lisätiedot
EK: johtava asiantuntija Janne Peljo, puh. 040 528 5754
SAK: elinkeinoasioiden päällikkö Lauri Muranen, puh. 040 707 6637
Akava: yhteiskunta-asioiden päällikkö Piia Rekilä, puh. 044 300 9484
STTK: strategia- ja kehittämisjohtaja Taina Vallander, puh. 040 1841 464
Kuntatyönantajat: pääekonomisti Juho Ruskoaho, puh. 044 532 8467
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Akavan liittojen jäsenmäärä laski hienoisesti vuonna 202527.2.2026 13:00:31 EET | Tiedote
Akavan liitoissa oli 619 090 jäsentä vuoden 2026 alussa. Määrä laski hienoisesti edellisvuodesta, yhteensä 4 834:llä eli 0,8 prosenttia. Maksavien jäsenten määrä oli 435 145, missä tuli laskua edellisvuodesta 0,8 prosenttia. Opiskelijajäsenten määrä nousi 0,4 prosenttia eli 510:llä, ja Akavan liitoissa on 127 914 opiskelijajäsentä.
SAK, Akava ja STTK: Määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävä lakiesitys palautettava valmisteluun25.2.2026 06:51:05 EET | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK vetoavat maan hallitukseen, jotta se keskeyttäisi määräaikaisten työsopimusten ehtoja heikentävän lakiesityksen käsittelyn. Järjestöjen mielestä lakiesitys pitää palauttaa uuteen valmisteluun.
Muistutuskutsu medialle: Ilman osaamista Suomi pysähtyy – Akavan eduskuntavaalitavoitteet ja korkeakoulutettujen työllisyyden tila24.2.2026 08:02:37 EET | Kutsu
Tervetuloa Akavan eduskuntavaalitavoitteiden julkaisutilaisuuteen Ilman osaamista Suomi pysähtyy.
Kutsu medialle: Ilman osaamista Suomi pysähtyy – Akavan eduskuntavaalitavoitteet ja korkeakoulutettujen työllisyyden tila19.2.2026 11:37:23 EET | Kutsu
Tervetuloa Akavan eduskuntavaalitavoitteiden julkaisutilaisuuteen Ilman osaamista Suomi pysähtyy.
Akava: Uusi Akava Works -selvitys: asiantuntijatyön murros vaatii jatkuvaa oppimista sekä johtamisen kehittämistä11.2.2026 07:53:11 EET | Tiedote
Tuore Akava Works -selvitys ”Työelämätutkijoiden näkemyksiä asiantuntijatyön muutoksesta” tuo tietoa työelämän muutosvoimista ja niiden vaikutuksista asiantuntijatyöhön erityisesti työn tuottavuuden, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta. Selvitys ehdottaa toimia, joiden avulla voidaan vahvistaa myönteisiä kehityskulkuja ja ehkäistä kielteisiä muutoksia. Sen on laatinut E2 Tutkimus Akava Worksin toimeksiannosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
