Työmarkkinakeskusjärjestöt: Jaettu perhevastuu lisää työhyvinvointia ja työelämän tasa-arvoa
15.5.2023 12:55:29 EEST | Akava ry | Tiedote
Työmarkkinakeskusjärjestöt kannustavat työpaikkoja tukemaan perhevastuun tasaisempaa jakautumista. Perhevapaauudistus mahdollistaa työelämän tasa-arvon parantamisen työpaikoilla, mutta lisäksi tarvitaan työpaikkojen yhteisiä pelisääntöjä ja hyvien käytäntöjen kehittämistä sekä koko työyhteisön perhemyönteistä suhtautumista, painottavat EK, Akava, Kirkon työmarkkinalaitos, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, SAK, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos. Järjestöt julkaisevat perheiden päivänä aineistoa työpaikkojen käyttöön.
Hoivavastuu on Suomessa edelleen voimakkaasti sukupuolen mukaan jakautunutta. Erityisesti perhevapaiden käytössä sukupuolten välinen ero on iso. Entisen perhevapaajärjestelmän aikana miehet käyttivät kaikista korvatuista vanhempainpäivärahapäivistä hieman vajaa 11 prosenttia, ja viidennes isistä ei ole pitänyt lainkaan perhevapaata. Hoivavastuun ja perhevapaiden epätasainen jakautuminen ja erityisesti pitkät poissaolot työelämästä vaikuttavat haitallisesti naisten työuraan ja ylläpitävät osaltaan sukupuolten keskimääräistä palkkaeroa.
Viime vuonna voimaan tulleen uuden perhevapaajärjestelmän ansiosta kaikilla on aiempaa parempi mahdollisuus edistää perhevastuun tasaista jakautumista. Muutoksen alku on ollut kuitenkin odotetun hidas. Kelan arvion mukaan edelleen noin 90 prosenttia isistä luovuttaa täysimääräisesti äidille vanhempainvapaan luovutettavan osuuden. Muutos on liian hidas ja sitä on vauhditettava, korostavat työmarkkinajärjestöt. Siitä hyödymme kaikki: yhteiskunta, työelämä ja perheet.
Isät perhevapaiden käyttäjiksi
Lainsäädännössä toteutettu vanhempainvapaiden tasajako on hyvä alku, mutta se on vaarassa jäädä teoriatasolle. Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen ja isien vapaiden käytön lisääminen käytännössä vaatii vielä toimenpiteitä sekä perheissä että työpaikoilla.
Akava Worksin selvityksen mukaan isän vapaiden täysimääräinen käyttäminen on useimmiten perheen talouden näkökulmasta paras ratkaisu. Selvityksen mukaan 86 prosentissa tapauksia perheen talous kärsii, jos äiti jää hoitamaan lasta kotihoidontuella ennen kuin isä on käyttänyt koko vanhempainpäiväoikeutensa. Kelan sivuilla on käytettävissä laskuri, jonka avulla perheet voivat tarkastella perhevapaan vaikutuksia perheen talouteen.
Nostetaan perhemyönteisyys työpaikan voimavaraksi
Perhemyönteisyyden mahdollisuudet, keinot ja soveltaminen vaihtelevat työpaikan ja alan mukaan. On tärkeää, että jokaisella työpaikalla pohditaan keinoja työn ja perheen paremmalle yhteensovittamiselle ottaen huomioon työpaikan mahdollisuudet ja perheiden tarpeet. Kaikki työpaikat ja perheet ovat erilaisia ja siksi onkin tärkeää löytää kullekin työpaikalle sopivat ratkaisut. On hyvä muistaa, että pienetkin muutokset ovat tärkeitä. Selvitysten mukaan eniten perheellisiä työntekijöitä tukevat esihenkilöiden ja kollegoiden tuki ja positiivinen suhtautuminen töiden ja työajan järjestelyyn liittyvien joustojen lisäksi. (Lähde Väestöliitto)
Perhemyönteinen työelämä ja isän roolin vahvistaminen hoivaavana ja yhdenvertaisena vanhempana vaatii asenteiden muokkausta ja normien ravistelua. Tarvitaan enemmän perhemyönteistä puhetta, asennemuutosta ja konkreettisia toimenpiteitä. Työpaikkojen hyvien käytäntöjen kehittämisellä ja perhemyönteisellä suhtautumisella luodaan kaikkia työntekijöitä koskevat työn ja perheen yhteensovittamista koskevat pelisäännöt ja samalla rakennetaan myös isäystävällistä työkulttuuria.
Lisätietoja
Akava ry
Lotta Savinko, tasa-arvo- ja työympäristöpäällikkö, puh. +358 40 504 4356
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Katja Miettinen, asiantuntija, puh. +358 40 839 4839
Kirkon työmarkkinalaitos
Timo von Boehm, lakimies, puh. +358 500 808 268
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Anne Kiiski, neuvottelujohtaja, puh. +358 9 771 2508
SAK ry
Tytti Naukkarinen, ekonomisti, puh. +358 40 768 7731
STTK ry
Katariina Sahlberg, juristi, puh. +358 40 564 6639
Valtion työmarkkinalaitos
Tanja Mikkonen, neuvotteleva virkamies, puh. 02955 30341
Avainsanat
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Määräaikaisten työsuhteiden sääntely heikentyy – valiokunnasta oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä muutoksia29.4.2026 14:36:21 EEST | Tiedote
Eduskunnan käsittelyssä oleva esitys sallisi määräaikaisen työsuhteen solmimisen ilman perustetta. Akava korostaa, että muutos heikentää työntekijöiden asemaa, lisää epävarmuutta työelämässä ja murentaa työoikeuden keskeisiä periaatteita. Valiokuntakäsittelyssä esitykseen tuli tärkeitä tarkennuksia, jotka eivät kuitenkaan poista esityksen keskeisiä ongelmia, Akava huomauttaa.
SAK, Akava ja STTK: Kesäduunari-info avataan 5.5. – maksutonta neuvontaa kesätyöntekijöille koko kesän ajan29.4.2026 08:13:18 EEST | Tiedote
Kesäduunari-info avataan jälleen tiistaina 5.5.2026. Maksuton neuvontapalvelu vastaa kesätyöntekijöiden kysymyksiin elokuun loppuun asti. Palvelun tarjoavat palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK.
Kutsu medialle: Ratkaisuja kansainvälisten osaajien sitouttamiseen, mediatilaisuus 6.5.27.4.2026 13:42:33 EEST | Kutsu
Akava esittelee tilaisuudessa mallin, joka mahdollistaa kotoutumisen ja työllistymisen kannalta potentiaalisimmille osaajille nopeamman väylän pysyvän elämän ja uran rakentamiseen Suomessa.
Akava: hallitus epäonnistuu sairauspoissaolojen puolittamisessa22.4.2026 21:32:34 EEST | Tiedote
Akava on pettynyt siihen, että hallitus ei tehnyt päätöstä psykososiaalisen kuormituksen asetuksen säätämisestä. Se olisi vähentänyt mielenterveysperusteisia kustannuksia ja edistänyt työllisyyttä. Hallituksen kehysriihessään päättämät työllisyys- ja kasvutoimet jäivät Akavan mielestä kovin pieniksi.
Akavan opiskelijat vaatii eduskuntavaalitavoitteissaan: vahvistetaan nuorten uskoa koulutukseen, osaamisen ja tulevaisuuteen30.3.2026 08:59:57 EEST | Tiedote
Akavan opiskelijoiden keskeisenä eduskuntavaalitavoitteena on, että nuorten ja opiskelijoiden uskoa koulutukseen ja osaamiseen sekä työelämään vahvistetaan. Akavan opiskelijat esittää lukuisia ratkaisuehdotuksia, jotka lisäävät opiskelijoiden ja nuorten uskoa työelämään ja jotka tukevat työelämään siirtymistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme