Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Työnantajalla ei ole oikeutta perua vuosilomia koronan varjolla

11.12.2020 09:28:19 EET | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote

Jaa
Työnantaja ei voi yksipuolisesti perua tai siirtää sosiaalihuollon työntekijöiden jo vahvistettuja vuosilomia, muistuttaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

Talentia on saanut jäseniltään huolestuneita kyselyitä siitä, voiko työnantaja muuttaa vahvistettuja vuosilomia. Lomien perumisella tai siirtämisellä halutaan varmistaa, että joulun aikaan henkilökuntaa on työpaikalla riittävästi, jos koronatilanne edelleen heikkenee. 

- Vastaus tähän on aivan selvä: Niin kauan kuin valmiuslakia ei ole otettu käyttöön noudatetaan työ- ja virkaehtosopimusta ja työlainsäädäntöä normaalisti. Työnantaja ei voi yksipuolisella päätöksellä perua tai siirtää työntekijän vahvistettua vuosilomaa, sanoo Talentian työmarkkinalakimies Tiina Kinnunen

Kunnallisen viranhaltijan vuosiloma voidaan tarvittaessa siirtää tai keskeyttää, mutta se vaatii taakseen painavia syitä.

- Lähtökohta viranhaltijoidenkin osalta on se, että vahvistetut vuosilomat pyritään antamaan normaalisti. 

Koronatilannetta on käytetty hyväksi

Keväällä valmiuslain ollessa käytössä työnantaja sai poiketa vuosiloma- ja työaikalaista. Tämä tarkoitti sitä, että työnantaja sai määrätä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä ylitöihin sekä tarvittaessa siirtää ja perua heidän lomiaan. Näin sai kuitenkin toimia vain, jos koronapandemia sitä vaati.

Silti Talentiaan kantautui kentältä viestiä siitä, että koronatilannetta käytettiin hyväksi ja sen varjolla paikattiin henkilöstövajetta. Tällaisen toiminnan on loputtava.  

- Kehotamme jäseniämme ottamaan aina yhteyttä luottamusmieheen, jos työnantaja yksipuolisesti päättää tehdä muutoksia vuosilomaan. Selvitämme sen, toimiiko työnantaja lainsäädännön ja työehtosopimuksen mukaan, Kinnunen sanoo.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI

Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi

Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Talentia: Menestyksekkäästi päiväkodin johtajina toimineiden ulossulkeminen johtajan tehtävistä olisi osaamispääoman tuhlausta11.3.2026 15:47:09 EET | Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä, jossa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia oli mukana, julkaisi päiväkodin johtamisen kelpoisuuksia koskevan loppuraporttinsa 11.3.2026. Työn taustalla oli hallitusohjelmakirjaus, jossa varhaiskasvatuksen johtajan tehtävässä toimiminen mahdollistetaan myös varhaiskasvatuksen sosionomi YAMK -tutkinnolla huolehtien riittävästä pedagogisesta ja didaktisesta osaamisesta.

Pohjois-Savon hyvinvointialueen kasvatus- ja perheneuvonnan Kuopion tiimi ja Hivpoint palkittiin sosiaalialan hyvinvoivina työpaikkoina4.3.2026 09:20:00 EET | Tiedote

KORJAUS AIEMPAAN TIEDOTTEESEEN: Toisen palkittavan työyhteisön tarkka nimi on Pohjois-Savon hyvinvointialueen kasvatus- ja perheneuvonta: Kuopion tiimi. Aiemmassa tiedotteessa luki virheellisesti Kuopion kasvatus- ja perheneuvonta. Sosiaalialan Hyvinvoiva työpaikka -palkinnon ovat saaneet Pohjois-Savon hyvinvointialueen kasvatus- ja perheneuvonnan Kuopion tiimi sekä Hivpoint. Palkinnon myöntää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye