Omaishoitajaliitto ry

Työnantajilla halua palkallisiin omaishoitovapaisiin

Jaa
Vain joka kymmenes yritys on määritellyt periaatteet omaishoidon vaatimiin poissaoloihin. Osa työnantajista on kuitenkin valmis palkallisiin vapaisiin, ja lähes kaksi kolmesta haluaa poissaolot Kela-korvattaviksi, kertoo Omaishoitajaliiton Taloustutkimuksella teettämä kysely.

Lähes jokainen suomalainen kohtaa omaishoitotilanteen työikäisenä. Omaishoitajaliitto kysyi ensimmäistä kertaa työnantajilta, miten tähän on varauduttu työpaikoilla.

Yrityksistä vain 12 prosenttia oli määritellyt periaatteet siitä, miten työntekijä voi käyttää työaikaansa vanhempiensa tai muiden läheistensä omaishoitoon. Tapauskohtaisesti vapaata kuitenkin järjestyy.

Noin 80 prosentissa yrityksistä työntekijä voi käyttää omaishoitoon palkattomia vapaita, liukuvaa työaikaa tai saldovapaita. Helpointa on saada joustoja yrityksissä, jotka ovat määritelleet omaishoidon periaatteet.

Selvästi yli puolet (57 %) on valmis antamaan omaishoitoon palkallista vapaata noin puoli päivää kerran kahdessa kuukaudessa. Kokonaisia työpäiviäkin voi saada palkallisesti vapaasti tietyin ehdoin 37 prosentissa yrityksistä.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Pasi Holm tulkitsee, että luvuissa on hieman ”luomuilmiötä.” Valtaosa suomalaisista sanoo suosivansa luomuruokaa, mutta kassalla tilanne on toinen.

– Omaishoitoonkin suhtaudutaan työpaikoilla positiivisesti. Vaikka palkallisesta vapaasta toteutuisi käytännössä vain puolet, tulokset kertovat siitä, että yrityksissä ollaan omaishoidon kysymyksissä joiltain osin lainsäädäntöä edellä, Holm arvioi.

Enemmistö haluaa omaishoidon aiheuttaman poissaolon Kela-korvattavaksi.

Työnantajista lähes kaksi kolmasosaa (62 %) on sitä mieltä, että omaishoidon poissaolojen korvaamiseen tarvitaan samanlainen Kela-korvausjärjestelmä kuin sairauspoissaoloihin.

Omaishoitajaliiton mukaan ansionmenetyksen korvaaminen tukisi omaishoitoa ja omaishoitajien työssä jaksamista. Kaikesta hoivasta jo 80 prosenttia on omaishoitajien vastuulla. Ilman heidän työtään sosiaali- ja terveydenhuolto kuormittuisi kestämättömästi.

Omaishoito on yhtä tärkeä osa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista kuin lasten päivähoito ja perhevapaat.

– Perhevapaauudistuksessa omaishoitoon on tulossa viiden päivän palkaton vapaa. Esitimme, että omaishoitovapaaseen tarvitaan omaishoitoraha, jota maksettaisiin kymmenen päivää ja saattohoidossa 20 päivää hoidettavaa läheistä kohden. Näin päästäisiin lähemmäs Ruotsin käytäntöä, sanoo Omaishoitajaliiton toiminnanjohtaja Sari Tervonen.

Kyselyn vapaamuotoisista vastauksista käy hyvin ilmi, kuinka erilaisessa asemassa työntekijät ovat toimialan, työpaikan tai ammatin mukaan. Samassa yrityksessä toimihenkilölle järjestyy joustoja, mutta kuljettaja vaatii sijaisen.

Yksi yritys joustaa perhesuhteiden vuoksi, toisessa koneiden on pyörittävä ympäri vuorokauden.

"Pienyrityksessä ollaan yleensä joustavia, mutta yrittäjän pitää myös pysyä hengissä."
"Työsuhde pistetty katkolle, luvattu että työt jatkuu, kun perhetilanne taas sallii."
"Meillä on aika mahollista, että omaishoitajana toimiva henkilö voidaan laittaa ajamaan lyhyempiä matkoja."
"Yritys joustaa. Ei oo niin vakavaa työaika meillä."

Taloustutkimus haastatteli tutkimukseen syyskuussa 600 yrityksen avainhenkilöä.

Lisätietoa: toiminnanjohtaja Sari Tervonen 050 368 4554, sari.tervonen@omaishoitajat.fi
Tutkimusjohtaja Pasi Holm 050 374 7462, pasi.holm@taloustutkimus.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Omaishoitajaliitto ry
Omaishoitajaliitto ry
Hämeentie 105 A 18, 5 krs.
00550 Helsinki

020 7806 500http://www.omaishoitajat.fi

Omaishoitajaliitto ry on omaishoitajien edunvalvonta- ja tukijärjestö. Liitto toimii asiantuntijana omaistaan hoitavien henkilöiden yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi sekä tukee erilaisin tavoin omaishoitotilanteessa olevia henkilöitä. www.omaishoitajat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Omaishoitajaliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye