Finanssiala ry

Työntekijöiltä ja työnantajilta uusi yhteinen työkalu vuoropuhelun lisäämiseen työpaikoilla

Jaa

Finanssialan työntekijäliitot ja työnantajat ovat julkaisseet työkalun, jonka tarkoitus on antaa kättä pidempää työpaikoilla esimiesten ja alaisten välisen vuoropuhelun käymiseksi. Työkalu on nimeltään Rohkeasti yhteistyöhön. Verkkopohjainen työkalu löytyy Hyfi.fi-verkkosivulta, jolle kerätään myös muuta työelämän kehittämiseksi finanssialalla tehtyä materiaalia.

Työkalu sisältää tukun väittämiä, joiden avulla työpaikoilla on tarkoitus yhdessä keskustellen katsoa, missä mennään ja missä yhteistyötä voitaisiin parantaa.

Vaikka työkalu on webropol-muotoinen, ei ole tarkoitus, että lomake täytetään yksin nurkassa ja sitten siirrytään työtehtävissä eteenpäin.

”Väittämiä on tarkoitus käsitellä työpaikalla ryhmissä. Ryhmät voivat olla esimerkiksi tiimejä tai isompia kokonaisuuksia. Ennen väittämien käsittelyä on syytä käydä väittämät porukalla lyhyesti läpi, että ne ymmärretään samalla tavalla, esimerkiksi mitä tarkoitetaan, kun sanotaan ”meillä” – puhutaanko silloin koko työyhteisöstä, omasta tiimistä vai jostain muusta”, sanoo Antti Hakala Ammattiliitto Prosta.

Webropol-työkalun avulla vastaukset saadaan talteen ja niihin voidaan palata myöhemmin. ”Jos verkkokyselymuoto ahdistaa, ei sitä tarvitse tehdä. Muoto ei ole itsetarkoitus, vaan yhteinen keskustelu ja keskustelua seuraavat toimet. Kysymykset voi vaikka tulostaa ja käydä ne oman porukan kanssa sohvilla keskustellen läpi – tai sitten hakea niiden avulla inspiraatiota omaa työyhteisöä koskettaviin asioihin”, muistuttaa Ammattiliitto Union Minna Ahtiainen.

Kyselyssä neljä teemaa – mitä te hyödynnätte?

Rohkeasti yhteistyöhön -työkalun kysymyspatteristo on jaettu eri teemoihin: Toimintaympäristöön, luottamukseen, osaamiseen ja hyvinvointiin.

Toimintaympäristössä haetaan yhteistä ymmärrystä siitä, millaisessa maailmassa oma yhtiö toimii ja millaisia muutoksia toimiala ja työelämä kohtaavat. Luottamusosiossa arvioidaan yhteishenkeä, henkilösuhteita ja työpaikan pelisääntöjä.

Osaamisosiossa pohditaan omalla työpaikalla tarjottuja mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistaan ja suhtautumista uuden oppimiseen. Hyvinvointiosiossa pohditaan palautekulttuuria, työkulttuuria laajemmin ja työyhteisön vointia.

”Kaikissa osioissa katsetta suunnataan sekä työntekijöihin että työnantajiin – missä meillä menee hyvin, mikä kohta vaatii parantamista? Tällä halutaan tarjota kättä pidempää kehittymiselle!” tiivistää Riikka Sipilä Ylemmät toimihenkilöt YTN:stä.

Kaikki löytyy Hyfi.fi-sivulta

Hyfi.fi-sivustolle kootaan jatkossa muutakin työelämän kehittämiseen liittyvää materiaalia. Hyfi on lyhenne sanoista Hyvinvoiva finanssiala, joka oli työehtosopimuksessa sovittu hanke alan työelämän kehittämisestä yhteistyössä alan työmarkkinaosapuolten välillä. Virallisesti hanke on päättynyt, mutta terminä hyfi on jatkanut elämäänsä. Siitä on muodostunut kattokäsite alalla työntekijöiden ja työnantajien välillä tehdylle työelämän kehittämiselle.

”Hyfi on jo juurtunut kielenkäyttöön – oli jo aikakin kasata kaikki hyvä tutkimushankkeessa ja sitä seuranneessa yhteistyössä syntynyt materiaali helposti muistettavan verkko-osoitteen taakse”, sanoo Finanssiala ry:n Tarja Kallonen.

Rohkeasti yhteistyöhön -työkalua ovat olleet rakentamassa Ammattiliitto Pro, Ammattiliitto Unio, Ylemmät Toimihenkilöt YTN, Palta ja Finanssiala.

Tutustu työkaluun ja Hyfi.fi-sivustoon.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Finanssiala: Tarja Kallonen, tarja.kallonen@finanssiala.fi
Palvelualojen työnantajat Palta: Kirsi Arvola, kirsi.arvola@palta.fi
Ammattiliitto Pro: Antti Hakala, antti.hakala@proliitto.fi
Ammattiliitto Unio: Minna Ahtiainen, minna.ahtiainen@unioliitto.fi
Vakuutusväen Liitto VvL: Kirsi Kovanen,kirsi.kovanen@vvl.fi
Ylemmät Toimihenkilöt YTN: Riikka Sipilä, riikka.sipila@ekonomit.fi

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4200http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Pankkibarometri: Yritysten halukkuus ottaa luottoa investointeihin heikkenemässä23.9.2019 07:00:00 EESTTiedote

Finanssiala ry:n tuoreen Pankkibarometrin mukaan yritysten luotonkysyntä on vuoden kolmannella neljänneksellä ollut vaimeampaa kuin toisella neljänneksellä. Yritysten luotonkysynnän odotetaan heikkenevän merkittävästi loppuvuoden aikana. Erityisesti odotukset yritysten halukkuudesta ottaa luottoa investointeihin ovat heikentyneet. Käyttöpääomaan ja rahoituksen uudelleenjärjestelyihin tarvittavien yrityslainojen kysynnän arvioidaan pysyvän vielä vilkkaana. Barometrikysely III/2019 tehtiin elo-syyskuun vaihteessa.

PSD2 mullistaa verkkomaksamisen syyskuun puolivälissä – paljon on kuitenkin vielä epäselvää21.8.2019 06:30:00 EESTTiedote

Toinen maksupalveludirektiivi (PSD2) tulee voimaan 14. syyskuuta. Se muun muassa lisää turvallisuutta sekä avaa maksuliike- ja tilitietopalveluja kilpailulle ja mahdollistaa sen, että myös muut toimijat kuin tilinpitäjäpankki voivat tarjota tilinomistajalle tämän maksutileihin liittyviä palveluita. Toinen tärkeä uudistus on vahvan sähköisen tunnistamisen vaatimus, joka ulottuu koskemaan kaikkea maksamista, myös perinteistä kortilla maksamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme