Suomen Yrittäjät

Työolobarometri: Pienissä yrityksissä hyvä luottamus - hyvät mahdollisuudet työpaikkasopimiselle

22.12.2020 05:02:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa
Luottamus on erityisesti pienissä yrityksissä vahva ja tieto kulkee hyvin, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometri. - Vuosittain toistuvien hyvin tulosten jälkeen voi vain ihmetellä, miksi työpaikkasopimisessa ei päästä lainsäädännössä eteenpäin, työmarkkinajohtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

- Erityisesti alle 10 henkilön yrityksissä on paras luottamus ja tieto kulkee parhaiten, Makkula sanoo.

TEM:n Työolobarometrista käy ilmi, että yli 91 prosenttia alle kymmenen henkilön yrityksissä työskentelevistä työntekijöistä on sitä mieltä, että väite “työntekijöiden ja johdon väliset suhteet ovat avoimet ja luottamukselliset” toteutuu erittäin tai melko hyvin. Lähes 85 prosenttia vastaa, että työntekijöiden muutosehdotuksiin suhtaudutaan rakentavasti.

Marinin hallituksen tavoite on lisätä työllisyyttä huomattavasti.

- Koronakriisi pahensi työttömyyttä, eli tavoite on nyt vielä paljon tärkeämpi kuin hallitusohjelmaa kirjoitettaessa. Nyt on pakko kiristää uudistustahtia, muuten pitkäaikaistyöttömyys pahenee, Makkula sanoo.

Työpaikkasopimisesta päätöksiä maaliskuussa

Yksi hallituksen asettama työryhmä pohtii työpaikkasopimisen lisäämistä keinona parantaa työllisyyttä. Ryhmän pitää saada ehdotuksensa valmiiksi maaliskuussa. Suomen Yrittäjät on pitkään vaatinut työpaikkasopimisen laajentamista lainsäädännöllä. Ideaa on vastustettu sillä perusteella, että työpaikoilla ei olisi luottamusta sopimiseen.

- Tämä on kummallista. Työolobarometrin perusteella työntekijät sekä luottavat ja heihin luotetaan. Selvitykset osoittavat myös, että sekä yrittäjät että työntekijät haluavat paljon nykyistä enemmän sopia asioista työpaikoilla, Makkula sanoo.

Pienet työnantajat eivät usein kuulu työnantajaliittoihin eli ovat järjestäytymättömiä, mutta tällä ei näyttäisi olevan vaikutusta siihen, miten työntekijöitä kohdellaan tai millaiset työolot työpaikalla on.

Luottamusmies vain pienessä osassa yrityksiä

Työpaikan asioista sopiminen edellyttää usein sopimista ammattiliittoon kuuluvan luottamusmiehen kanssa. Tätä on vaadittu myös työryhmässä. Pienissä yrityksissä on kuitenkin vain harvoin luottamusmies. Valtaosa Suomen yrityksistä on pieniä.

- Siten luottamusmiehen edellyttäminen paikallisen sopimisen osapuoleksi on pienillä työpaikoilla paitsi epädemokraattista, se myös rajaa valtaosan pienistä työpaikoista sopimismahdollisuuksien ulkopuolelle, asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä huomauttaa.

- Työolobarometri on tärkeä työelämän laadun mittari. Se kertoo, mitä yrityksissä työskentelevät työntekijät ajattelevat, minkälaisena työnsä kokevat ja miten työnantajan kanssa sujuu, Mäkelä sanoo.

Suomen Yrittäjät tekee vuosittain Työolobarometrista raportin, jossa vertaillaan yksityisen sektorin työntekijöiden vastauksia sillä perusteella, minkä kokoisessa yrityksessä he työskentelevät.

Näin kysyttiin

  • Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa vuosittain Työolobarometrilla suomalaisen työelämän laatua ja kehittymistä.
  • Barometri perustuu palkansaajien vastauksiin.
  • Tuoreimman barometrin tulokset perustuvat vuoden 2019 elo- ja syyskuussa toteutettuun kyselyyn, jossa vastaajia oli 1 028 yksityiseltä sektorilta.
  • Kyselyhaastattelut tehtiin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä.
  • Tulokset voidaan yleistää koskemaan kaikkia palkansaajia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Pk-yritysbarometri: Pk-yritysten näkymät vahvistuvat – kannattavuus ja investoinnit ennallaan16.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat vahvistuneet selvästi viime kevääseen ja vuoden takaiseen verrattuna. Iranin sodasta huolimatta useamman vuosineljänneksen jatkunut talouskasvu ja kohtuullisena pysynyt inflaatio vahvistivat pk-yritysten odotuksia. Tilanne on edelleen haastava kaupan alalla sekä alle viisi henkilöä työllistävissä yrityksissä. Myös pk-yritysten maksuvaikeudet ovat lisääntyneet.

Työeläkeselvitys: Eläkejärjestelmää voidaan tehostaa merkittävästi – Yrittäjät esittää rakenteellisia uudistuksia10.9.2026 03:00:00 EEST | Tiedote

Suomen Yrittäjien teettämän selvityksen mukaan Suomen työeläkejärjestelmässä on merkittävä tehostamispotentiaali. – Selvitys kyseenalaistaa perustelut, joilla hajautettua työeläkejärjestelmää on puolustettu vuosikymmeniä. Suomalaista työeläkejärjestelmää voidaan tehostaa tuntuvasti yhdistämällä työeläketoimijoita. On vastuutonta leikata eläkkeitä tai nostaa eläkemaksuja, jos eläkejärjestelmä ei ole tehokas, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjäjärjestöt: EU-hankintaesitys tunnistaa Suomen tarpeet9.9.2026 15:36:36 EEST | Tiedote

Euroopan komissio esitti keskiviikkona uutta hankintasääntelyä, jonka sisältö oli pääosin onnistunut pk-yritysten kilpailuedellytysten kannalta. – Komissio on tunnistanut Suomen erityispiirteet. Esitys mahdollistaisi sen, että voimme jatkossakin rajoittaa inhouse-yhtiöiden toimintaa ja tukea siten pk-yritysten toimintaedellytyksiä ja reilua kilpailua. Julkisomisteisten inhouse-yhtiöiden markkinoilla temmeltämistä suitsitaan, Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye