Työolobarometri: Pienissä yrityksissä työntekijä ja johto luottavat toisiinsa
28.12.2021 14:06:49 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote

– Luottamus, tiedonkulun avoimuus ja tasapuolinen kohtelu on pienillä työpaikoilla parhaalla tasolla, Makkula toteaa.
Tämä käy ilmi vuosittain, kun Suomen Yrittäjät laatii Työolobarometrin aineistosta raportin, jossa vertaillaan yksityisen sektorin työntekijöiden vastauksia sillä perusteella, minkä kokoisessa yrityksessä he työskentelevät.
– Olemme tehneet selvitystä jo yli kymmenen vuoden ajan, ja sama tulos toistuu jatkuvasti, Makkula sanoo.
Paikallisen sopimisen vastustajat väittävät usein julkisuudessa, että luottamusta paikalliselle sopimiselle ei olisi. Työolobarometri osoittaa toista.
– Työntekijöiden ja johdon väliset suhteet ovat avoimet ja luottamukselliset valtaosassa yrityksiä. Pienissä yrityksissä luottamusta on silti eniten. On ristiriitaista, että lainsäätäjä rajoittaa juuri niiden työpaikkojen sopimismahdollisuutta, joissa edellytykset sopimiselle ovat otollisimmat, Makkula toteaa.
– Myös ammattiyhdistysliike väittää, että työnantajan ja työntekijöiden väliltä puuttuu luottamusta. Näin se pyrkii estämään työpaikkasopimisen edistämistä koskevaa lainsäädäntöä. Ay-liikkeen väitteet eivät perustu tosiasioille. Työntekijöiden mukaan luottamusta on ja välit työpaikalla ovat hyvät, hän jatkaa.
Koronan vaikutukset odotettua pienemmät
Vastaukset ovat hyvin samankaltaisia kuin ennen pandemiaa tehdyissä kyselyissä. Pienten yritysten työntekijät kokivat työpaikan säilymisen varmuuden suurimmaksi.
– Pandemian vaikutukset työelämään eivät näytä riippuvan siitä, onko työnantaja iso vai pieni. Merkitystä on eniten työnantajan toimialalla, Suomen Yrittäjien asiantuntija Albert Mäkelä tulkitsee.
Kyselyn mukaan koronan vaikutus esimerkiksi työmäärään ja siihen, onko työntekijä joutunut lomautetuksi, ei riipu työnantajan koosta, vaan vastaukset ovat lähes samoja eri kokoisissa yrityksissä.
Vaikka etätyön määrä on merkittävästi lisääntynyt korona-aikana, barometristä ilmenee, että etätyöhön siirtyminen on ollut laajaa lähinnä silloin, kun etätyöhön on ollut mahdollisuus jo ennen pandemiaa.
– Etätyö ei ole kaikille vaihtoehto. Korona-aika koettelee kovimmin heitä, jotka eivät voi tehdä etätyötä, Mäkelä sanoo.
Lue Suomen Yrittäjien raportti Työolobarometrin aineistosta.
Näin kysyttiin
- Työ ja elinkeinoministeriö seuraa vuosittain Työolobarometrillä suomalaisen työelämän laatua ja kehittymistä. Barometri perustuu palkansaajien vastauksiin.
- Tuoreimman barometrin tulokset perustuvat vuoden 2020 elo- ja syyskuussa toteutettuun kyselyyn, jossa vastaajia oli 1095 yksityiseltä sektorilta.
- Kyselyhaastattelut tehtiin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä.
- Tulokset voidaan yleistää koskemaan kaikkia palkansaajia.
Yhteyshenkilöt
Albert Mäkeläasiantuntija
Puh:040 7760 560albert.makela@yrittajat.fiJanne Makkulatyömarkkinajohtaja
Puh:040 581 2472janne.makkula@yrittajat.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: YEL-uudistuksen tavoitteet uhkaavat jäädä toteutumatta23.6.2026 13:25:36 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti tänään tiistaina lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksesta, jolla toteutettaisiin yrittäjän eläkelain (YEL) uudistus. Tavoitteena on yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen mm. kohtuullistamalla eläkemaksuja ja talouskasvun tukeminen.
Yrittäjät: Paikallista sopimista laajennettava, työterveyden lakisääteisyydestä luovuttava ja perhevapaiden rahoitus uudistettava23.6.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii työelämän lainsäädäntöön remonttia, joka huomioi yritysten erilaiset tarpeet ja vahvistaa paikallista sopimista. ”Suomi tarvitsee lisää työtä ja työpaikkakohtaisia ratkaisuja, jotta yritykset voivat kasvaa ja palkata myös epävarmoina aikoina. Nykyinen sääntely ei tunnista riittävästi pk-yritysten toimintaympäristöjen eroja”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät esittää pisteytysmallia työperäiseen maahanmuuttoon – kyselyn mukaan tarve ulkomaiselle työvoimalle vähentynyt22.6.2026 11:29:47 EEST | Tiedote
Työperäisen maahanmuuton pisteytysmalli voisi lisätä järjestelmän joustavuutta ja parantaa osaajien potentiaalin sekä työllistymismahdollisuuksien tunnistamista, arvioi Suomen Yrittäjät. Työelämässä olevien suhtautuminen ulkomaisen työvoiman tarpeeseen on muuttunut varovaisemmaksi. Tuoreen Työelämägallupin mukaan 37 prosenttia katsoo, että Suomi tarvitsee lisää ulkomaista työvoimaa.
Yrittäjät: Kotitalousvähennyksen parannus tervetullut, liikunta- ja kulttuurietu laajennettava toiminimiyrittäjille17.6.2026 10:35:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät on tyytyväinen hallituksen esitykseen, jossa parannetaan kotitalousvähennystä. Vähennyksen enimmäismäärä nousee määräaikaisesti 1 600 eurosta 2 100 euroon tänä ja ensi vuonna. Myös liikunta- ja kulttuuriedun korotus vauhdittaa toimialojen kysyntää. Yrittäjät esittää laajennusta toiminimiyrittäjille.
Yrittäjät: Parlamentin äänestys rauhoittaa kauppaa USA:n kanssa – yritysten varauduttava nopeisiin muutoksiin16.6.2026 13:41:29 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään EU ja Yhdysvaltojen väliseen Turnberry-kauppajärjestelyn lainsäädäntöehdotukset. Tavoitteena on vakauttaa EU:n ja USA:n kauppasuhteita sekä vähentää vastatoimien riskiä epävarmassa tilanteessa. “Yhdysvallat on yksi Suomen ja koko EU:n tärkeimmistä kauppakumppaneista. Kauppasuhteiden vakaus on suomalaisyrityksille erittäin tärkeää, siksi päätös on merkittävä”, Suomen Yrittäjien EU-toimiston päällikkö Mira-Maria Danisman sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme