Työpaikkojen opit koronapandemiasta kerättiin talteen tulevan varalle
Työterveyslaitoksen mediatiedote 9.2.2023
Työterveyslaitoksen tutkimushankkeessa selvitettiin työpaikkojen toimintatapoja koronapandemian aikana. Riskien hallinnan onnistumisessa keskeistä oli työpaikkojen oma riskien arviointi sekä julkinen ohjeistus.
– Työpaikkojen kokemuksia ja oppeja on nyt tärkeää tallentaa, jotta niitä voi hyödyntää pohdittaessa tulevien pandemioiden hallintakeinoja, sanoo johtava tutkija Pia Perttula Työterveyslaitoksesta.
Koronapandemian aikana työpaikat alkoivat kiinnittää erityistä huomiota terveyteen ja turvallisuuteen. Koronan myötä työpaikat tunnistivat aikaisempaa selkeämmin tarpeen biologisten tekijöiden riskien arvioinnille.
Työpaikoilla riskejä tulee arvioida kokonaisuutena
Koronapandemian aikaisia kuormitustekijöitä työpaikoilla olivat muun muassa pelko sairastumisesta koronaan, etätyökäytäntöjen nopea omaksuminen ja hallinta sekä yhteisöllisyyden heikkeneminen työpaikalla. Myös työsuhteisiin liittyvät asiat aiheuttivat huolta.
– Jatkossakin on tärkeää, että eri riskejä arvioidaan kokonaisuutena ja työpaikoille tuotetaan tietoa ja ohjeistusta riskien hallintaan, muistuttaa vanhempi asiantuntija Sirpa Laitinen.
Jo pandemian alkuvaiheessa työpaikoilla tunnistettiin ja toteutettiin toimivia riskien hallintakeinoja, kuten hygienia- ja siivouskäytäntöjen tehostaminen, turvavälit ja ihmisten välisten kohtaamisten vähentäminen työpaikalla. Työpaikat hyödynsivät työterveyshuollon asiantuntemusta riskien arvioinnissaan.
Myös sisäisen viestinnän tarve korostui pandemian aikana. Riskien hallitsemiseksi oli viestinnän avulla tärkeää tavoittaa sekä työpaikan oma henkilöstö että muut työpaikan tiloissa toimivat henkilöt.
Julkinen ohjeistus syntyy parhaiten yhteistyössä
Tiedon tarve työpaikoilla oli koronapandemian aikana suuri. Etenkin alkuvaiheessa kiinnostivat konkreettiset vinkit, millaisia toimia työpaikoilla tulee tehdä koronariskin hallitsemiseksi. Työpaikat kokivat julkisen viestinnän tarpeelliseksi, mutta arvioivat tiedotuksen olevan ajoittain ristiriitaista ja haastavaa soveltaa työpaikalla.
– Julkisten ohjeiden tuottajien tiivis yhteistyö on edellytys sille, että ohjeistus on yhdenmukaista ja tavoittaa työpaikat, vanhempi asiantuntija Erja Mäkelä sanoo.
Koronapandemiasta saatuja oppeja on tärkeää tallentaa tulevan varalle ja huomioida pandemian eri vaiheet. Työterveyslaitoksen asiantuntijat ovat tuottaneet ohjeet työpaikoille pandemianjatkumon eri vaiheisiin. Ne löytyvät tutkimushankkeen loppuraportista.
– WHO:n mukaan olemme vielä pandemiavaiheessa. Käytännössä työpaikoilla on kuitenkin menossa pandemiasta palautumisen vaihe. Viimeistään nyt on tärkeää laittaa muistiin ne pandemian ohjeet ja teot, jotka olivat oman työpaikan kannalta ratkaisevia tartuntojen torjumisessa, toteaa Mäkelä.
Tutustu
- Loppuraportti: Pandemia ja riskien hallinta työpaikoilla (julkari.fi)
Tutkimushanke: Pandemia ja riskien hallinta
- Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja arvioida työpaikkojen oppeja ja kokemuksia koronapandemian vaikutuksista työturvallisuuden hallintaan.
- Lisäksi selvitettiin työpaikkojen toimintatapoja ja toimenpiteiden ajoitusta altistumisen ehkäisemiseksi sekä työpaikan riskien arvioinnissa ja hallinnassa hyödyntämä tiedonkulun verkosto epidemian ajalta. Tavoitteena oli löytää hyviä keinoja, joiden avulla työpaikat voivat varautua jatkossakin biologisten tekijöiden aiheuttamiin riskeihin.
- Tutkimuksen kohdejoukkona oli Nolla tapaturmaa -foorumin verkoston työpaikat sekä tahot, joiden tuottamaa tietoa työpaikat hyödynsivät pandemian aikana. Tutkimusaineistona toimivat pandemian aikaiset julkiset ohjeistukset.
- Tutkimuksessa tarkasteltiin aikaa 1.1.2020 - 31.12.2021.
- Hanketta rahoittaa Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto.
- Hankesivu: Pandemia ja riskien hallinta | Työterveyslaitos (ttl.fi)
Lisätiedot
- Johtava tutkija Pia Perttula (tutkimus), pia.perttula@ttl.fi, +35843 820 0499
- Vanhempi asiantuntija Sirpa Laitinen (biologiset riskitekijät), Sirpa.Laitinen@ttl.fi, +35846 851 1911
- Vanhempi asiantuntija Erja Mäkelä (riskinhallintaohjeistus), erja.makela@ttl.fi, +35846 851 4948
- Projektipäällikkö Tiina-Mari Monni, Tiina-Mari.Monni@ttl.fi, +35850 433 1607
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Risken för sömnighet inom transportbranschen kan bekämpas med digitala lösningar5.6.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Enligt VIRE-analysen som gjordes i Arbetshälsoinstitutets projekt Vireyttä vuorotyöhön (Pigghet i skiftarbete) hade närmare var femte yrkesförares arbetsskift hög risk för sömnighet. Det vore viktigt att skiften med hög risk skulle fördelas jämt mellan arbetstagarna. Den andra metoden som testades i undersökningen, en onlinecoachning för sömn och pigghet, minskade avsevärt symptom i anknytning till sömnen. Arbetsgivarens stöd är viktigt för att öka deltagandet i coachningen.
Kuljetusalan uneliaisuuden riskiä voidaan torjua digitaalisin ratkaisuin5.6.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Työterveyslaitoksen Vireyttä vuorotyöhön -hankkeessa tehdyn VIRE-analyysin perusteella lähes joka viidenteen ammattikuljettajan työvuoroon sisältyi korkea uneliaisuuden riski. Olisi tärkeää, että riskivuorot jakaantuisivat tasaisesti työntekijöiden kesken. Tutkimuksen toinen testattava menetelmä, unen ja vireyden verkkovalmennus, vähensi merkittävästi unettomuuteen liittyviä oireita. Työnantajan tuki on tärkeää valmennukseen osallistumisen lisäämiseksi.
Siisteydellä merkittävä vaikutus työtapaturmien ehkäisemisessä30.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto muistuttaa, että noin joka kolmas työtapaturma sattuu Suomessa työpaikalla liikuttaessa. Huono järjestys, kuten kulkuväylille jätetyt paketit tai työvälineet, on usein osasyynä vaaratilanteissa ja työtapaturmissa.
Hur fortskrider den gröna omställningen på arbetsplatserna? Enkätundersökningen ger en lägesbild av verksamheten och kunskapsbehoven23.5.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Klimatförändringen orsakar en genomgripande omvälvning i arbetslivet. I sin enkätundersökning samlade Arbetshälsoinstitutet in anställdas uppfattningar om effekterna av den gröna omställningen och klimatförändringen i arbetet. Resultaten lyfter fram de anställdas uppfattningar om hållbarheten på den egna arbetsplatsen och berättar om förekomsten av åtgärder på arbetsplatserna. Enkätmaterialet har nu publicerats i Arbetslivskunskap-tjänsten.
How is the green transition proceeding at workplaces? Survey provides overview on measures and competence requirements23.5.2023 08:30:00 EEST | Press release
Climate change will cause a comprehensive transformation of work life. A survey by the Finnish Institute of Occupational Health collected employees’ views on the effects that the green transition and climate change have on work. The results highlight employees’ views on the sustainability of their workplaces and provide information on the prevalence of measures. Data of the survey has now been published in the Work-Life Knowledge service.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme