ELY-keskukset

Työperäistä maahanmuuttoa tuetaan uusilla palveluilla

Jaa

Osaajien maahanmuuttoa edistävään Talent Boost -ohjelmaan haetaan palveluntuottajia ammattitaidon testauksiin. Palveluntuottajia on haussa teknologiateollisuuden kansainvälisiin rekrytointeihin.

Uusi palvelutuote tulee osaksi Talent Boostin kansainvälisen rekrytoinnin Work in Finland -kokonaisuutta.
Uusi palvelutuote tulee osaksi Talent Boostin kansainvälisen rekrytoinnin Work in Finland -kokonaisuutta.

Teknologiateollisuuden toimialoja ja niillä toimivia yrityksiä vaivaa kasvava osaajapula. Avoinna oleviin työpaikkoihin ei saada tarpeeksi päteviä hakijoita, eivätkä alan koulutukset vedä riittävästi kiinnostuneita opiskelijoita. Yksi yritysten tarpeisiin kehitettävistä valtakunnallisista palveluista onteknologiateollisuuden ammattitaidon testaus kansainvälisessä rekrytoinnissa.

Valtakunnallisella palvelulla edistetään ensimmäisessä vaiheessa teknologiateollisuuden päätoimialojen osaajien vapaata liikkuvuutta EU- ja ETA-maista Suomeen. Päätoimialoihin kuuluvat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka.

Työnantaja-tilaajan maksuosuus on puolet

Palvelu edistää osaltaan teknologiateollisuuden päätoimialojen työvoiman tarpeiden täyttämistä. Kohderyhmään kuuluvat EU-/ETA-maissa asuvat kansainväliset osaajat, jotka vastaavat työnantajien asettamia osaamisprofiileja. Uusi palvelutuote tulee osaksi Talent Boostin kansainvälisen rekrytoinnin Work in Finland -kokonaisuutta.

Palvelun ostavat suomalaiset työnantajat ja ELY-keskukset yhdessä. Työnantaja-tilaajan maksuosuus on puolet kokonaiskustannuksista ja puolesta vastaa työ- ja elinkeinohallinto. Lisäksi julkinen rahoitus vastaa rekrytoitavien osaajien puolisoiden tukipaketin kustannuksista kokonaisuudessaan.

Työnantajille räätälöityä palvelua

Palvelu räätälöidään tapauskohtaisesti kulloisenkin työnantajan tarpeiden mukaan. Palvelua toteutettaessa huomioidaan eri työnantajien ja eri työtehtävien vaatimukset ja sisällöt. Työtehtävät voivat vaihdella niin sanotuista perustason työtehtävistä erityisosaamista vaativiin.

Ammattitaidon testaus sisältää ammatillisen osaamisen kartoituksen ja testauksen rekrytoivien suomalaisten työnantajien määrittelemien osaamisprofiilien ja -vaatimusten perusteella. Lisäksi osana rekrytointitoimenpiteitä kartoitetaan mahdolliset muut osaamisalueet ja valmiudet, kuten kielitaito, oppimisvalmiudet, motivaatio ja elämäntilanne Suomeen työhön johtavaan maahanmuuttoon.

Ammattitaidon testauksen lisäksi palveluun voidaan sisällyttää osaajien rekrytointi, suppea lähtömaakoulutus, puolisoille tarjottavaa tukea sekä työyhteisölle vastaanottovalmennusta.

Mukana myös kielenopetusta

Suppea lähtömaakoulutus sisältää suomen kielen alkeiden opetusta. Koulutuksen tavoitteena on lisätä rekrytoitavien osaajien suomalaisen työelämän, kulttuurin ja yhteiskunnan tuntemusta. Koulutuksen tavoitteena on varmistaa Suomeen muuttavan työntekijän riittävä osaamistaso työn aloittamiseksi ja tukea työntekijää sekä hänen mahdollista perhettään Suomeen muutossa ja asettautumisessa. Tässä yhteydessä myös ammattiliitot toivotetaan tervetulleeksi kertomaan toiminnastaan ja tarjoamistaan eduista jäsenilleen.

Palvelussa on mahdollista hyödyntää myös vastaanottavalle työyhteisölle räätälöitävää ja konkreettista valmennusta. Valmennuksen tavoitteena on edistää työyhteisön valmiuksia vastaanottaa kansainvälisiä osaajia sekä toimia moninaistuvassa toimintaympäristössä.

Koulutuksen toteutuksessa kiinnitetään huomiota erityisesti kaikkien Suomeen muuttavien eettiseen kohteluun. Palveluntuottajat noudattavat Suomen julkisen alan ammattiliittojen kansainvälisen verkosto FIPSU:n eettisiä periaatteita.

___

Palveluntuottajia haetaan valtakunnallisesti teknologiateollisuuden työnantajien tarpeisiin

ELY-keskus hakee palveluntuottajia teknologiateollisuuden ammattitaidon testaukseen kansainvälisissä rekrytoinneissa Tarjouspalvelu-toimittajaportaalin kautta. Valtakunnallisen palvelun tilaajina toimivat kaikki Manner-Suomen ELY-keskukset sekä työnantajat. Tarkkoihin tietoihin ja dokumentteihin voi tutustua portaalissa. 

Tarjouspyyntö löytyy Tarjouspalvelu-portaalista nimellä
POSELY/1436/2022 / Rekrytoiva ammattitaidon testaus

Tarjouspalveluun tulee rekisteröityä ennakkoon osoitteessa: hanki.tarjouspalvelu.fi

Hankintayksikkö voi vastata tiedusteluihin, jotka on esitetty Tarjouspalvelu-toimittajaportaalin kautta. Vastaukset julkaistaan Tarjouspalvelu-portaalin yhteydessä.

 Huom! Tarjouspalvelua koskeviin tiedusteluihin voidaan vastata, jos kysymykset on esitetty Tarjouspalvelu-toimittajaportaalin kautta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vesa Liesivuori
valtakunnallinen koordinaattori, kansainvälisen rekrytointimallin kehittäminen
Pohjois-Savon ELY-keskus
vesa.liesivuori@ely-keskus.fi
p. 0295 043 618

Kuvat

Uusi palvelutuote tulee osaksi Talent Boostin kansainvälisen rekrytoinnin Work in Finland -kokonaisuutta.
Uusi palvelutuote tulee osaksi Talent Boostin kansainvälisen rekrytoinnin Work in Finland -kokonaisuutta.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Uppgifter om dikningssammanslutningar finns att fås i karttjänst22.9.2022 08:30:00 EEST | Tiedote

De hårda regnen som fallit under sensommaren har åter en gång blottat utmaningarna med vattenhushållningen inom jordbruket på olika håll i Finland. Enligt prognoserna kommer klimatförändringen att leda till att kraftiga störtregn blir allt vanligare. Det är ofta så att iståndsättningen av diken blir aktuella då vattnet blir liggande på åkrar och i diken. Ofta är det dock oklart om det i området finns torrläggningsprojekt som genomförts under tidigare årtionden, främst på 1940–1970-talen. I dessa projekt har det bildats dikningsbolag, som numera för det mesta är det som kallas vilande bolag. För att hitta uppgifter om dessa dikningssammanslutningar kan man använda Ojitusyhteisöt-karttjänsten, som produceras av NTM-centralerna. Dikningssammanslutningar som har bildats i samband med tidigare utförda åkerdikningar förpliktar fortsättningsvis många fastigheter på området som har nytta av dikningarna att underhålla och iståndsätta de diken som de förvaltar.

Löydä tietoa Ojitusyhteisöt-karttapalvelusta22.9.2022 08:30:00 EEST | Tiedote

Loppukesän rankat sateet ovat taas paljastaneet peltojen vesitalouden haasteita eri puolilla Suomea. Ilmastonmuutoksen seurauksena rankkasateiden ennustetaan edelleen lisääntyvän. Ojitusten kunnostukset lähtevätkin liikkeelle yleensä siitä, kun vesi makaa ojissa ja pelloilla. Usein on kuitenkin epäselvää, onko alueella jo aikaisempina vuosikymmeninä, pääosin 1940–1970-luvuilla, toteutettu kuivatushankkeita. Näissä hankkeissa on muodostunut ojitusyhtiöitä, jotka ovat nykyään enimmäkseen ns. uinuvia. Tällaisten ojitusyhteisöjen tietojen etsintään voi hyödyntää ELY-keskusten tuottamaa Ojitusyhteisöt-karttapalvelua. Aikaisemmin tehtyjen peltojen ojitustöiden yhteydessä perustetut ojitusyhteisöt velvoittavat edelleen monia hyötyalueiden kiinteistöjä ylläpitämään ja kunnostamaan hallinnoimiaan ojia.

NTM-centralerna ser ingen anledning att begränsa användningen av vinterrallydäck på övergångssträckor på belagda vägar som är i gott skick19.9.2022 12:57:47 EEST | Tiedote

NTM-centralen i Mellersta Finland och Autourheilun kansallinen keskusliitto AKK Motorsport rf utredde tillsammans vinterrallydäckens slitageeffekt på en typisk belagd regionväg. Enligt mätresultaten var slitageeffekten på beläggningen liten eller obefintlig vid 150 överskridningar med rallydubbdäck. De uppmätta förändringarna i spårdjupet under testkörningen var tiondelar av en millimeter, dvs. nära gränserna för mätnoggrannheten.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme