Työryhmä on laatinut ehdotuksen toimintamallista, jolla osa HUSin alueen keskossynnytyksistä ohjataan muihin yliopistosairaaloihin
Keskossynnytysten kansallinen työryhmä suosittaa, että osa niistä HUSin alueen synnyttäjistä, joilla on ennenaikaisen synnytyksen uhka (alle 32 raskausviikkoa) ohjataan muihin yliopistosairaaloihin.
Vastasyntyneiden teho-osasto Saari vastaa perustehtävänsä ohella jatkossa myös kirurgista hoitoa tarvitsevien vastasyntyneiden tehohoidosta ja siten helpottaa Uuden lastensairaalan teho-osaston tilannetta. Synnyttäjien ohjaamisella muihin yliopistosairaaloihin ehkäistään toiminnan kuormittumista ja varmistetaan perustoiminnan sujuminen.
Täysin uudesta toimintamallista ei ole kyse, sillä potilasohjausta on jo aiemmin käytetty vastasyntyneiden teho-osaston akuuteissa ruuhkatilanteissa.
”On tarkoituksenmukaista ja turvallista ohjata syntyväksi odotettua pikkukeskosta tai sairasta vastasyntynyttä odottava äiti sellaiseen yliopistosairaalaan, missä tila- ja henkilökuntaresurssi on optimaalinen sekä äidin että vastasyntyneen hoitoon”, sanoo synnytysten ja naistentautien päivystystoiminnan linjajohtaja, ylilääkäri Aydin Tekay HUSista.
Tavoitteena lähin tai perheelle muuten parhaiten sopiva yliopistosairaala
HUSin synnytyssairaaloissa syntyy vuosittain noin 150–170 alle 32-viikkoista keskosta. Heistä noin 20 % voisi kuulua HUSin ulkopuolelle ohjattavaan, potilasryhmään. Potilaiden määrä vuodessa on arviolta 30.
Tavoitteena on, että voidaan valita joko lähin mahdollinen vaihtoehtoinen hoitopaikka tai muu, perheen tilanteeseen muuten parhaiten sopiva yliopistosairaala. Perheiden kannalta mielekkäintä olisi, että Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen alueelta yliopistosairaalahoitoa vaativat synnyttäjät ohjataan ensisijaisesti Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, Etelä-Karjalan hyvinvointialueen synnyttäjät Kuopion yliopistolliseen sairaalaan ja läntisen HUS-alueen synnyttäjät Turun yliopistolliseen sairaalaan.
Taustaa: Lasten tehohoidon turvaamiseksi asetettiin 18.10.2022 valtakunnallinen työryhmä varmistamaan lasten tehohoidon saatavuus. Työryhmän loppuraportissa (hus.fi) yhtenä jatkotoimenpiteenä ehdotettiin HUSin keskossynnytysten siirtämistä sopivilta osin muihin yliopistollisiin sairaaloihin.
Helmikuun alusta perustetun Keskossynnytysten kansallisen työryhmän tavoitteena oli tarkastella HUSin keskossynnytysten palvelujärjestelmän rakennetta siten, että osa potilaista voidaan hallitusti siirtää tai ohjata muhin yliopistollisiin sairaaloihin. Työryhmä jätti loppuraporttinsa 29.4.2023.
Työryhmään kuuluu edustajia HUSista sekä Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueilta. Työryhmän puheenjohtajana toimii perinatologi Aydin Tekay HUSista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aydin Tekay
ylilääkäri, LT, dosentti
linjajohtaja, Naistentaudit ja synnytykset, HUS
aydin.tekay@hus.fi
p. 050 4449917
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 12 april9.5.2025 09:39:55 EEST | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 12 april för att behandla HUS budgetförslag för 2026. På sitt möte behandlar sammanslutningens styrelse också verksamheten och ekonomin i januari–mars, färdplanen för HUS Psykiatri för 2025–2040 samt en eventuell försäljning av en del av HUS Fastighetstjänster Ab. HUS Fastighetstjänster Ab är en del av koncernen HUS Fastigheter. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 12.5.9.5.2025 09:39:55 EEST | Tiedote
Yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 12.5. käsittelemään HUSin talousarvioesitystä vuodelle 2026. Yhtymähallitus käsittelee kokouksessaan myös tammi-maaliskuun toimintaa ja taloutta, HUSin Psykiatrian tiekarttaa vuosille 2025–2040 sekä HUS Kiinteistöpalvelut Oy:n mahdollista liiketoiminnan osan myyntiä. HUS Kiinteistöpalvelut Oy on osa HUS Kiinteistöt -yhtiöryhmää. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Tankar om familjeplanering hos personer som upplever könsdysfori utreds genom en enkätstudie8.5.2025 08:43:02 EEST | Pressmeddelande
Genom studien fås värdefull information om till exempel intresset hos personer med könsdysfori att bevara fertiliteten och intresset för assisterad befruktning.
Sukupuolidysforiaa kokevien ajatuksia perhesuunnittelusta selvitetään kyselytutkimuksella8.5.2025 08:43:02 EEST | Tiedote
Tutkimuksella saadaan arvokasta tietoa esimerkiksi sukupuolidysforiaa kokevien kiinnostuksesta hedelmällisyyden säilyttämiseen ja hedelmöityshoitoihin.
Eksjukhuset tar emot de första patienterna den 12 maj7.5.2025 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
Patientverksamheten inleds måndagen den 12 maj vid Eksjukhuset som fokuserar på behandling av ögonsjukdomar. Jouren för ögonsjukdomar tar emot patienter på sjukhuset från och med klockan 7.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme