Omaishoitajaliitto ryOmaishoitajaliitto ry

Työssäkäyvien hoivakuorma kasvaa, lainsäädäntöä päivitettävä

Jaa
Suomen tulee lähitulevaisuudessa pystyä ratkaisemaan, miten iäkästä tai sairasta läheistään hoitavien työikäisten ihmisten hoivavastuita helpotetaan ja jaksaminen työmarkkinoilla turvataan.

Yli 700 000 suomalaista eli joka kolmas työikäinen huolehtii tällä hetkellä läheisestään ansiotyön ohessa. Hoivatilanne on usein kuormittava ja työssä jaksaminen voi olla uhattuna. Kaikesta hoivasta jo 80 prosenttia on läheisten vastuulla. Väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen heiketessä omaishoidon merkitys kasvaa entisestään. 

Omaishoitajaliitto nostaa työikäisten, läheisestään huolehtivien ihmisten asemaa ja jaksamisen turvaamista esiin valtakunnallisella omaishoitajien viikolla 21.–28.11.2021

“Läheishoivan ja ansiotyön yhteensovittamisen kokonaisuus on ajateltava uudelleen. Työssäkäyvillä omaishoitajilla on oltava aina aito mahdollisuus valita roolinsa ja saada läheisensä hoitoon tarvittava tuki”, sanoo projektipäällikkö Matti Mäkelä Omaishoitajaliitosta. 

“Muutosta tarvitaan sekä päätöksenteossa että työpaikoilla. Ruuhkavuodet eivät pääty pikkulapsivaiheeseen, vaan tukea työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen tarvitaan kaikissa työuran vaiheissa”, Mäkelä sanoo. 

Edistyksellisillä työpaikoilla näitä muutoksia on jo tehty. Valveutuneet työnantajat ottavat huomioon työntekijöidensä elämäntilanteet ja kehittävät uusia tapoja tukea ansiotyön ja omaishoidon yhteensovittamista. 

Taloustutkimuksen tuoreen kyselyn* mukaan 12 prosenttia yrityksistä on määritellyt periaatteet siihen, miten työntekijä voi käyttää työaikaansa vanhempiensa tai muiden läheistensä omaishoitoon.

Työelämän joustot ovat yksi osa ratkaisua. Niiden rinnalla tarvitaan yhteiskuntapoliittisia päätöksiä, joissa lähisukulaisten tarjoaman hoivan yhteiskunnallinen merkitys tunnistetaan ja sitä tuetaan. 

Omaishoitajaliitto on ehdottanut perhevapaauudistuksen yhteydessä ansiosidonnaista omaishoitorahaa, jota maksettaisiin vähintään kymmenen päivää ja saattohoidossa vähintään 20 päivää. Malli vastaisi nykyistä Kelan korvaamaa erityishoitorahaa alle 16-vuotiaan sairaan tai vammaisen lapsen hoitoon.  

Työikäisten hoivakuorma valtakunnallisen omaishoitajien viikon teemana

Omaishoitajaliitto nostaa työikäisten, läheisestään huolehtivien ihmisten asemaa ja jaksamisen turvaamista esiin valtakunnallisella omaishoitajien viikolla 21.–28.11.2021

Viikon aikana liiton, sen jäsenyhdistysten ja lukuisten kumppanien somekanavissa julkaistaan omaishoitajien kokemuksia työn ja huolenpidon yhteensovittamisesta. Kampanjassa käytetään aihetunnistetta #ruuhkavuodet. 

Viikko huipentuu pääjuhlaan Kuopiossa kaupungintalon juhlasalissa torstaina 25.11. kello 12.30–16.00.  Juhlapuheen pitää Omaishoitajaliiton puheenjohtaja Sari Raassina. Tilaisuus striimataan ja sitä voi seurata Omaishoitajaliiton verkkosivujen kautta.

Taustatietoa: 

Infograafit ja faktapaperit työn ja hoivan yhteensovittamisesta

Ruuhkavuodet. Aina käynnissä. - Omaishoitajaliitto : Omaishoitajaliitto (omaishoitajat.fi)

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 

Matti Mäkelä
projektipäällikkö, Omaishoitajaliitto 

Rahkeet riittämään – Ikääntyviä läheisiään hoitavien työikäisten omaishoitajien tukihanke 

p. 040 709 4922

matti.makela@omaishoitajat.fi

Ismo Laukkarinen

viestinnän asiantuntija, Omaishoitajaliitto

p. 040 527 7341

ismo.laukkarinen@omaishoitajat.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Omaishoitajaliitto ry
Omaishoitajaliitto ry
Hämeentie 105 A 18, 5 krs.
00550 Helsinki

020 7806 500http://www.omaishoitajat.fi

Omaishoitajaliitto ry on omaishoitajien edunvalvonta- ja tukijärjestö. Liitto toimii asiantuntijana omaistaan hoitavien henkilöiden yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi sekä tukee erilaisin tavoin omaishoitotilanteessa olevia henkilöitä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Omaishoitajaliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye