Työssäkäyvien köyhyyttä tutkitaan – Kirjoituskutsu kokemuksista
2.7.2021 11:01:25 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Näitä kysymyksiä selvittää Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella toimiva Työssä ja köyhä 2.0! Pienituloisten arki ja sosiaaliturva palkkatyössä ja yrittäjänä -tutkimusprojekti. Nyt keräämme Töissä ja köyhä 2.0! –kirjoituskutsulla uutta tutkimusaineistoa.
Suomessa pienituloiseksi lasketaan kotitalous, jonka tulot jäävät alle 60% mediaanitulosta. Yksinasuvalla tämä on noin 1200€/kk, ja esimerkiksi yhden aikuisen ja kahden alaikäisen lapsen taloudessa 2100€/kk.
Ennen korona-aikaa Suomessa oli virallisesti noin 60 000 työssäkäyvää köyhää. Kaikkiaan noin 200 000 ihmistä sai vuosittain elämiseen riittämättömien palkkatulojen lisäksi soviteltua päivärahaa, asumistukea tai toimeentulotukea. Heidän kohdallaan sosiaaliturva kompensoi pieniä ansiotuloja.
Työssäkäyvien köyhyyden tärkeimpiä syitä ovat pienet ja epäsäännölliset ansiot sekä kalliit asuinkustannukset. Myös yksinhuoltajuus ja yksinasuminen lisäävät köyhyysriskiä. Työsuhdemuodoista erityisesti osa- ja määräaikaisuus sekä yksinyrittäminen ovat riskitekijöitä. Tällaisissa työsuhteissa työskentelee noin 400 000 ihmistä. Köyhyys ei aina ole jatkuva tila, sitä voi kohdata monissa elämänvaiheissa.
Tutkimuksessa selvitetään, miten pienituloisuus liittyy erilaisiin pätkä-, vuokra-, ja osa-aikatöihin sekä yrittäjyyteen. Kuinka työttömyys- ja sosiaaliturvan yhdistäminen pieniin tuloihin onnistuu erilaisissa työsuhdemuodoissa, yrittäjyydessä ja erilaisissa kotitaloustyypeissä? Olemme kiinnostuneita yrittäjyydestä, kevytyrittäjyydestä tai itsensätyöllistämisestä toimeentulomuotona.
Kysymme, kuinka erilaiset perhe- ja muut sosiaaliset suhteet muuttuvat pätkittäisen ja epäsäännöllisen työelämän seurauksena? Kuinka köyhyys vaikuttaa minäkuvaan ja kehoon? Millaista on pienituloisen arjen pyörittäminen ja millaisia riskejä, unelmia, toiveita ja pelkoja siihen liittyy?
Entä mitä etuja on työskentelystä matalien ansioiden työsuhteissa tai yrittäjänä. Voiko pieniä ansiotuloja kompensoida muilla tavoilla ja tarvitaanko kaikkeen rahaa? Lopuksi, olemme kiinnostuneita myös korona-ajan vaikutuksista pienituloisten elämään ja arkeen.
Kuinka osallistutaan:
Kerro meille kokemuksistasi. Kirjoituksesi voi olla lyhyt kuvaus yksittäisestä arjen tilanteesta tai se voi olla laajempi elämääsi ja työhistoriaasi kartoittava teksti. Voit yhdistellä köyhyyden, työn, yrittäjyyden, sosiaaliturvan ja sosiaalisten suhteiden teemoja vapaasti haluamallasi tavalla.
Pyydämme kaikkia täyttämään esitietolomakkeen, jossa kysytään tutkimukselle tärkeitä taustatietoja. Kirjoituksen voi palauttaa esitietolomakkeen liitteenä tai kokemuksistaan voi kirjoittaa lomakkeen kirjoitustilaan.
Linkki esitietolomakkeeseen ja kirjoitusalustalle
https://link.webropol.com/s/tk2021
Tekstejä kerätään kirjoituksia kerätään 15.8 asti..
Hankkeen vastuullisena johtajana toimii yliopistonlehtori Mikko Jakonen ja tutkijoina Hanna-Mari Ikonen ja Jenny Säilävaara.
Hankkeen nettisivu: https://r.jyu.fi/DX0
Lisätietoja:
Mikko Jakonen mikko.p.jakonen[at]jyu.fi p. 040 805 4703
Hanna-Mari Ikonen hanna-mari.p.ikonen[at]jyu.fi
Jenny Säilävaara jenny.w.sailavaara[at]jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Identiteetti kehittyy pitkälle aikuisuuteen ja linkittyy parempaan mielen hyvinvointiin13.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Identiteetin kehitys ei rajoitu ainoastaan nuoruuteen, osoittaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin identiteetin kehitystä aikuisuudessa ja havaittiin, että identiteetti kehittyy myönteisesti 27-vuotiaasta 61-vuotiaaksi. Myönteisemmin kehittynyt identiteetti oli yhteydessä korkeampaan mielen hyvinvointiin.Tuore tutkimus osoitti, että identiteetin kehitys ei rajoitu vain nuoruuteen, vaan voi muovautua läpi aikuisuuden.
Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.
Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.
Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.
Tutkimus: Tekoälytaidot eivät yksin riitä – koulun pitäisi auttaa tekemään viisaita valintoja5.10.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn käyttöä opetellaan kouluissa, mutta miksi tekoälyyn liittyvää opetusta on tärkeä järjestää? Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mukaan oppilaiden tekoälyosaamisen kehittäminen ei riitä, vaan heitä tulee samalla rohkaista pohtimaan, miten he itse haluavat käyttää tekoälyä ja millaisen roolin he sille omassa elämässään antavat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

