Lapin ELY-keskus

Työttömien määrä alitti syyskuussa 9 000

Jaa
Lapissa oli syyskuun lopussa 8 820 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä oli saman verran kuin vuoden 2018 syyskuussa ja enää vain 430 enemmän kuin vuonna 2019. Työvoiman kysyntä jatkui syyskuussa ennätyksellisen vilkkaana. TE-palveluihin ilmoitettiin syyskuussa 4 060 avointa työpaikkaa.
Työttömät työnhakijat kuukausittain 2014-2021. Kuva vapaasti käytettävissä.
Työttömät työnhakijat kuukausittain 2014-2021. Kuva vapaasti käytettävissä.

Syyskuun lopussa työttömiä oli Lapissa 8 820, mikä on 390 vähemmän kuin kuukautta aiemmin ja 1 720 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä on palautumassa kohti tilannetta ennen koronapandemiaa. Työttömiä oli enää 430 enemmän kuin syyskuussa vuonna 2019. Epävirallisen viikkoseurantatiedon mukaan lokakuun aikana työttömien määrä on ollut noin 8 900.

Työttömien osuus työvoimasta oli syyskuun lopussa Lapissa 10,9 % ja koko maassa 10,1 %. Seutukunnittain osuus vaihteli Pohjois-Lapin 9,7 %:sta Itä-Lapin 14,4 %:iin. Pohjois-Lapin ja Kemi-Tornion seutukunnan kuudessa kunnassa (Sodankylä, Keminmaa, Simo, Utsjoki, Tornio ja Tervola) osuus alitti 10 %. Korkein osuus oli Muoniossa 17,4 %.

Kaikissa seutukunnissa ja Sallaa lukuun ottamatta kaikissa kunnissa työttömiä oli vähemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Kemi-Tornion ja Torniolaakson seutukunnissa työttömiä oli myös jo hieman vähemmän kuin kaksi vuotta sitten syyskuussa ennen koronapandemiaa. Rovaniemellä työttömiä oli lähes 640 vähemmän kuin viime vuonna, mutta kuitenkin edelleen lähes 350 enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin syyskuussa.

Positiivista on, että pitkään jatkunut pitkäaikaistyöttömyyden kasvu on taittunut. Pitkäaikaistyöttömiä on kuitenkin yli 680 (28 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Aktivointiasteeseen laskettaviin TE-palveluihin osallistui syyskuun lopussa 3 850 lappilaista ja aktivointiaste ylitti 30 %. Erityisesti yksityissektorille työllistettyjä ja työvoimakoulutukseen osallistuvia oli enemmän kuin vuotta aiemmin.  

Työvoiman kysyntä jatkui ennätyksellisen vilkkaana

TE-palveluihin ilmoitettiin Lapissa syyskuun aikana yli 4 060 avointa työpaikkaa, mikä on 2 560 enemmän kuin viime vuoden ja 1 760 enemmän vuoden 2019 syyskuussa. Työvoiman kysyntä on lisääntynyt kaikissa Lapin seutukunnissa.

Rakentamisen työvoimatarpeet näkyivät avoimina työpaikkoina erityisesti Kemi-Tornion ja Rovaniemen seutukunnissa. Matkailun elpyminen näkyy avointen työpaikkojen määrän lisääntymisenä viime vuodesta erityisesti Tunturi- ja Pohjois-Lapissa. Vilkastuneen kysynnän myötä osaavan työvoiman saatavuuden haasteet ovat lisääntyneet.

Lapin ELY-keskuksen syyskuun 2021 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx

Seuraava työllisyyskatsaus (lokakuu 2021) julkaistaan 23.11.2021.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:


Johtaja Marja Perälä, 0295 037 050
Yksikön päällikkö Satu Huikuri, 0295 037 049


Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:


Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636

Kuvat

Työttömät työnhakijat kuukausittain 2014-2021. Kuva vapaasti käytettävissä.
Työttömät työnhakijat kuukausittain 2014-2021. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lapin ELY-keskus
Lapin ELY-keskus
Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28

0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye