Pirkanmaan ELY-keskus

Työttömien määrä Pirkanmaalla jatkaa laskuaan – tilanne paras kymmeneen vuoteen

Jaa
Työttömyysaste Pirkanmaalla oli lokakuussa 7,8 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden määrä laski lähes 12 prosenttia viime vuoden lokakuuhun verrattuna. Pirkanmaan työllisyystilanne on nyt parempi kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Pirkanmaan työllisyystilanteen avainluvut, lokakuu 2022
Pirkanmaan työllisyystilanteen avainluvut, lokakuu 2022

Pirkanmaalla oli lokakuussa yhteensä 19 523 työtöntä työnhakijaa. Heistä lomautettuina oli 800 henkilöä. Heidän määränsä laski viime vuodesta 45 prosenttia, mutta kasvoi 200 henkilöllä syyskuuhun verrattuna.

Matalin työttömyysaste 5,5 prosenttia oli Lounais-Pirkanmaalla, korkein eli 8,2 prosenttia oli Etelä-Pirkanmaalla. Tampereen seutukunnan työttömyysaste oli 7,9 prosenttia.

Miesten osuus kaikista työttömistä työnhakijoista oli 56 prosenttia eli 10 864 henkilöä. Naisia oli työttömänä 8 659 henkilöä. Rakennetyöttömistä miehiä oli 58 prosenttia.

Nuorten ja pitkäaikaistytöttömien työllisyystilanne jatkoi myönteistä kehitystään lokakuun tilastojen valossa.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoon edelleen merkittävä määrä, yhteensä yli 9 700 kappaletta.

Koko maan työttömyysaste oli lokakuussa keskimäärin 8,8 prosenttia. Työttömänä työnhakijana oli yhteensä 232 368 henkilöä.

Pitkän aikavälin kehitys erinomainen

Pirkanmaan työllisyystilanne on tällä hetkellä parempi kuin kymmenen viimeisen vuoden aikana. Suunnan odotetaan myös jatkuvan.

- Kun katsotaan työllisyystilanteen kehittymistä pitkällä aikavälillä, niin trendi näyttää nyt erinomaiselta. Työllisyystilanteen odotetaan myös edelleen jatkuvan suotuisaan suuntaan, vaikka loppuvuodesta vauhti saattaa hieman hidastua, sanoo Pirkanmaan ELY-keskuksen ennakointiasiantuntija Juha Salminen.

Lokakuun työllisyystiedot ilmenevät Pirkanmaan ELY-keskuksen tänään julkaisemasta työllisyyskatsauksesta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan ELY-keskus
Ennakointiasiantuntija Juha Salminen
Puhelin 0295 036 208
sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi (at) ely-keskus.fi

Kuvat

Pirkanmaan työllisyystilanteen avainluvut, lokakuu 2022
Pirkanmaan työllisyystilanteen avainluvut, lokakuu 2022
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaan ELY-keskus
Yliopistonkatu 38, PL 297
33101 Tampere

https://www.ely-keskus.fi/pirkanmaa

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Tieliikenteen erikoiskuljetukset haltuun uudella työkalulla27.3.2024 14:05:22 EET | Tiedote

Muita hitaammin liikkuva vilkkuauto saattue perässään kertoo tavallisesti erikoiskuljetuksesta. Siellä kuljetetaan tuulivoimalan osaa, talopakettia tai tehtaanpiippuelementtiä kohteeseen. Erikoiskuljetukset ovat vaativa tavaraliikenteen laji, jonka suunnittelu sekä toteutus vaativat korkeaa erityisosaamista. SKAL on kehittänyt kaikille avoimen ratkaisun helpottamaan erikoiskuljetusten vaatimusten selvittämistä.

Ennusteen mukaan Pirkanmaalle on luvassa tavanomainen kevät kelirikon suhteen25.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Syksyn sateitten takia maaperään jäi runsaasti vettä, eivätkä tierungot ehtineet kuivua ennen pakkaskauden alkua. Vettä voi olla runsaitakin määriä sitoutuneena tierakenteeseen. Lisäksi talven pitkien pakkasjaksojen myötä tiestö on routaantunut syvälle. Aikaisin alkanut talvi ja lumisateet lisäävät sulaessaan tien rakenteiden vesikuormaa, joka taas heikentää sen kantavuutta. Näistä olosuhteista huolimatta Pirkanmaalle on odotettavissa tavanomainen kelirikkokevät.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye