Työttömien määrä Pirkanmaalla kasvoi maaliskuussa vuoden takaisesta, mutta laski helmikuusta 2023

Uusia avoimia työpaikkoja oli edelleen merkittävä määrä, 12 576 kpl. Vuosi sitten niitä oli 2 605 kpl vähemmän.
Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä oli 253 876 henkilöä, joista lomautettujen osuus 22 945 henkilöä. Työttömien ja lomautettujen määrä nousi koko maassa vuositasolla 3 154 henkilöllä, eli 1,3 prosenttia.
Pirkanmaan työttömyysaste oli Pohjanmaan 6,2 %, Etelä-Pohjanmaan 6,7 % jälkeen kolmannella sijalla ollen 8,6 %. Koko maan keskimääräinen työttömyysaste oli 9,6 %.
Työttömyyden suotuisa kehitys saattaa hidastua
Trendiviivan mukaan työttömyyden kehityksen suunta on muuttunut. Trendi on kehittynyt positiiviseen suuntaan muutaman vuoden ajan. Vuoden 2023 osalta odotetaan edelleen työttömyysasteelta ja lukumäärältä matalampaa arvoa kuin edellisinä vuosina on ollut. Suotuisa kehitys saattaa kuitenkin hidastua odotettua nopeammin. Lievä hidastuminen näkyi jo nyt helmikuussa, mutta selvempi muutos tapahtuu aikaisintaan toisella neljänneksellä 2023. Loppuvuoden osalta arviota on vielä vaikea sanoa. Lievä lasku kevään luvuista on mahdollinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Ennakointiasiantuntija Juha Salminen
Puhelin 0295 036 208
sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Pirkanmaalla ei havaittu sinileviä8.6.2023 10:15:57 EEST | Tiedote
Valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla Pirkanmaalla ei havaittu sinileviä viikolla 23. Järvivesi on hieman keskimääräistä viileämpää.
Aiotko kunnostaa kotirantaasi? Lue ELY-keskuksen vinkit ruoppaukseen ja vesikasvien niittoon6.6.2023 08:28:00 EEST | Tiedote
Kesällä moni innostuu oman kotirannan kunnostamisesta. Huomioi kuitenkin muutama asia ennen työhön ryhtymistä. Esimerkiksi ruoppauksesta ja koneellisesta vesikasvien niitosta tulee ilmoittaa ELY-keskukselle ja vesialueen omistajalle vähintään 30 päivää ennen töiden aloittamista.
Leväseuranta käynnistyi Pirkanmaan järvillä - vähän sinilevää Lempäälän kirkkojärvessä1.6.2023 10:53:19 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen sinileväseuranta käynnistyi tällä viikolla. Leväseurannan ensimmäisellä viikolla havaittiin vähän sinilevää Kirkkojärven Lempoisten uimalassa Lempäälässä. Järvissä voi alkukesällä näkyä puiden siitepölyä.
Kantatie 66 kiertotielle siltatyömaan vuoksi Ruoveden Jäminkipohjassa26.5.2023 15:52:33 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Ruoveden Jäminkipohjassa Kantatie 66 alittavan Pärjänojan putkisillan. Siltatöiden ajaksi kantatien liikenne ohjataan kiertotielle kesäkuun ensimmäisellä täydellä viikolla.
Juupajoella Hirvijärventie poikki Pajukosken siltatyömaan vuoksi25.5.2023 12:55:40 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Juupajoella Pajukosken putkisillan. Siltatöiden ajaksi Hirvijärventien liikenne ohjataan touko-kesäkuun vaihteessa kiertotielle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme